Heikki Ylikangas: Nurmijärven rosvot

Professori Heikki Ylikangas on maamme palkituimpia ja kiitetyimpiä historiantutkijoita. Hän on toisaalta tutkijoista myös kaikkein kiistellyimpiä. Ylikankaan toimintaa leimaa tuotteliaisuus ja innovatiivisuus. Hänen uusia uria aukovat tulkintansa Suomen historian käännekohdista - nuijasodasta, vuoden 1918 tapahtumista, Talvisodasta - ovat synnyttäneet debattia puolesta ja vastaan. Ylikankaan tuorein "pommi" on teoria Talvisodan päättymisen syistä. Hallitus olisi voinut jatkaa sotaa länsivaltojen tuen turvin, mutta teki rauhan Göringin kehotuksesta ja luottaen tämän lupaukseen Saksan avusta tulossa olevassa välienselvittelyssä Neuvostoliiton kanssa.

Suuria linjoja hahmottaessaan ja kenties kiireen ahdistamana Ylikangas on toisinaan suhtautunut faktoihin hieman vapaamielisesti. Erityisesti kansalaissodan loppuvaiheeseen liittyvästä Tie Tampereelle -teoksesta paljastui koko joukko isompia ja pienempiä asiavirheitä. Kritiikillä ei ollut vaikutusta, teos palkittiin Tieto-Finlandialla (1994).

Ylikankaalla on maine kovana vastineiden kirjoittajana. Itse hän on tästä eri mieltä. Hänen tutkimuksistaan vain kirjoitetaan niin paljon. Hän vastaa joihinkin kritiikkeihin, ja se näyttää absoluuttisesti paljolta, vaikka vastineita on suhteessa vähemmän kuin tutkijoilla yleensä. Arvostelijansa Ylikangas jakaa kahteen ryhmään. Useimmiten kysymyksessä ovat mitättömät tutkijakollegat tai sitten toimittajat, jotka raukkamaisesti tulittavat häntä turvallisista asemistaan. Aivan näin ei asia sentään ole. Ylikankaan kriitikoiden joukossa on myös aivan eturivin tutkijoita.

Näpistyksistä ryöstömurhiin

Heikki Ylikangas on tuottelias tutkija. Hänen tuorein teoksensa Nurmijärven rosvot kertoo, kuten alaotsikossa todetaan, maankuulun rikollissakin noususta ja tuhosta 1820-luvun Suomessa. Teos liittyy osana uudempaan tutkimukseen, joka on murentanut perinteistä käsitystä siitä, ettei esiteollisen ajan Suomessa esiintynyt mainittavasti järjestäytynyttä ns. sakkirikollisuutta.

Ylikankaan tutkimus on suoranainen jännityskertomus rikollisjoukkion matkasta yhä syvemmälle laittomuuksiin. Näpistyksistä ja varkauksista alkanut kehityskulku päätyi raakoihin ryöstöihin ja ryöstömurhiin.

Rosvojoukon kanta-aluetta oli Hämeen ja Uudenmaan rajapitäjä Nurmijärvi, joka nykyisin tunnetaan paremmin Aleksis Kiven syntymäpitäjänä. Seitsemän veljestä sisältää Ylikankaan mukaan selviä kaikuja "metsäsisseihin" liittyvästä perimätiedosta. Joukkoon kuului alun toistakymmentä miestä, ja sillä oli kaksi selvää johtohahmoa, Mikko Södergård ja Heikki Krig. Rikollisjoukon riehuntaa kesti parisen vuotta, pahimmillaan se oli vuonna 1822.

Lähes viisisataasivuinen teos jakaantuu seitsemään päälukuun, joissa kuvataan rosvojoukon jäsenet, heidän tekemänsä iskut Uudellamaalla ja Hämeessä, viranomaisten asteittain tehostuvat vastatoimet sekä rosvojen saarnat tuomiot. Kahdessa päätösluvussa Ylikangas analysoi rosvovallan kehitystä ja kasvupohjaa sekä arvioi, oliko Nurmijärven rosvoissa kysymys poikkeuksesta vai ajan ilmiöstä.

Ylikangas saa lähteet elämään. Hän puristaa viranomaisten arkistoista esiin hämmästyttävän elävän kuvan rosvojoukon jäsenistä, heidän avustajistaan ja uhreistaan sekä rosvoja vastaan taistelleista virkamiehistä. Hänen päälähteitään ovat olleet tuomioistuinten arkistot, mutta hän on hyödyntänyt laajasti myös muiden viranomaisten arkistoja (mm. Kenraalikuvernöörin kanslian, Senaatin, Uudenmaan ja Hämeen lääninhallituksen ja seurakuntien arkistoja). Varsinaisen arkistomateriaalin lisäksi Ylikangas on perehtynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinneaineistoon.

Nurmijärven rosvot saivat mellastaa esteettä melko pitkään. Viranomaisten toimet olivat aluksi tehottomia. Laajat korpimaat, joissa saattoi piileksiä ja ns. hyysääjien apu auttoivat rosvoja selviytymään ja jatkamaan toimintaansa. Pidätetyksi joutuminenkaan ei välttämättä merkinnyt rikollisuran katkeamista. Vankeja karkasi usein vanginkuljetusmatkojen aikana. Viranomaiset olivat modernisti "ulkoistaneet" kuljetustoiminnan, ja kuljetuksia hoitivat usein tähän tehtävään kykenemättömät henkilöt.

Vasta rosvojoukon toiminnan raaistuminen ja säätyläisten joutuminen tekojen kohteeksi pani liikettä viranomaisiin. Rosvojen kukistamiseksi mobilisoitiin huomattava määrä kasakoita ja jalkaväkeä, kun kruununvoudit ja nimismiehet eivät pystyneet tilannetta hoitamaan. Tämä tehosi. Rosvojoukko saatiin lähes kokonaisuudessaan telkien taakse vuoden 1822 lopulla ja seuraavan vuoden alussa. Tuomioiden skaala oli lavea: kuolemantuomioista raipparangaistuksiin, pakkotyöhön ja vesi-leipä -vankeuteen. Varsinaisten rosvojen lisäksi syytettyinä oli yli sata rosvojen auttajaa, joista suurin osa tosin selvisi ilman mitään tuomiota.

Surkeiden vankikuljetusten ohella Ylikangas mainitsee aikakauden oikeusprosessin syynä rosvojen taltuttamisen vaikeuteen. Prosessuaaliset säädökset vaikeuttivat tuomioiden antamista. Periaatteessa ainoastaan syytetyn tunnustus tai kahden jäävittömän todistajan yhtäpitävä todistus mahdollisti tuomion langettamisen. Muunlainen todistusaineisto, olipa se kuinka vakuuttavaa tahansa, ei riittänyt. Ylikangas ei missään selitä sitä, miksi oikeusprosessia säätelevää lainsäädäntöä ei sitten muutettu. Vastaus on ilmeinen. Valtiopäiviä ei Venäjän vallan aikana vuosikymmeniin kutsuttu koolle, mistä johtuen lainsäädäntötyö oli pysähdyksissä. Hallinnollisilla päätöksillä ei tällaista asiaa voinut muuttaa.

Kun ottaa huomioon ajan prosessioikeuden säännöt, ihmetyttää, miksi muutamat rosvoista tunnustivat. Ylikangas tulee siihen lopputulemaan, että taustalla täytyi olla uskonnollisen arvomaailman paino. Raskaat rikokset rasittivat miesten tuntoa. Ne, jotka eivät olleet osallistuneet veritekoihin, kiistivät muita innokkaammin syyllisyytensä, toteaa Ylikangas.

Rosvojen oikeudenkäyntien jälkimaininkeihin kuului verinen vankilakapina Hämeenlinnan vankilassa vuonna 1824. Näytelmäkirjailijanakin tunnettu Ylikangas taitaa draaman keinot. Kuvaus kapinasta on tehokas. Maaherra Hjärne seisomassa linnan muurilla kapinallisten veitsien maalitauluna - väkevä kohtaus vaikkapa elokuvaan.

Rosvovallan taustat

Rosvojen toimintaa ja sen edellytyksiä Ylikangas selittää vakuuttavasti. Jo 1700-luvulla alkanut voimakas väestönkasvu, jota jatkui koko 1800-luvun, aiheutti yhteiskunnallisia jännitteitä. Kaikille ei riittänyt kunnollisia ansiomahdollisuuksia. Vähäosaisten turhautumista lisäsi se, että yhteiskunnassa kuitenkin silminnähden oli ryhmiä, jotka menestyivät hyvin. Nurmijärven rosvojen toiminta-aikana 1820-luvulla väestönkasvun yhteiskunnalliset paineet olivat erityisen kovat, kun ei vielä ollut teollisuutta tai muita uusia elinkeinoja, jotka olisivat voineet tarjota työtä maaseudun liikaväestölle. Nurmijärven rosvojen sosiaaliset lähtökohdat olivat vaatimattomat. Suurin osa heistä oli entisiä sotilaita. Talollisia rosvojen tai heidän hyysääjiensä joukossa oli hyvin vähän.

Rosvojen riehunnalle nimenomaan Nurmijärvellä oli Ylikankaan mukaan hyvät edellytykset. Sosiaaliset vastakohtaisuudet olivat pitäjässä suuret. Helsingin rakennusbuumi ja siihen liittynyt puutavaran kysyntä rikastutti talollisia ja osaa torppareista, mutta pitäjän pieneläjät jäivät siitä osattomiksi. Rosvojen piiloutumisen kannalta Hämeen ja Uudenmaan väliset laajat erämaat olivat ihanteellisia.

Etsiessään vertailukohteita Nurmijärven rosvoille Ylikangas mainitsee joitain kotimaisia esimerkkejä (mm. vastaavat ilmiöt Savossa ja Karjalassa). Pohjanmaan puukkojunkkareihin, joita Ylikangas on perusteellisesti tutkinut, rinnastus ei päde. Puukkojunkkareiden valtakausi kesti lähes vuosisadan eikä siinä ollut kysymys ensisijaisesti sakkirikollisuudesta vaan individualistisista väkivallanteoista, toteaa Ylikangas.

Ylikangas päätyy vertailussaan ennen muuta Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Tutkimuskirjallisuuden perusteella hän tulee siihen tulokseen, että nurmijärveläisten rosvojoukko ja saksalaiset rikollisporukat muistuttivat taustoiltaan ja toiminnaltaan suuresti toisiaan. Yhtäläisyyttä oli myös tavoitteiden raadollisuudessa. Ei ole mitään todisteita, että rosvoja olisi elähdyttänyt jokin Robin Hood -tyyppinen motiivi. Kysymys oli yksinkertaisesti rikollisista.

Rosvoja kuvatessaan Ylikangas käyttää muhevaa, kansanomaista tyyliä. Joitain se epäilemättä ärsyttää, mutta minusta tyyli toimii. Ylikangas kertoo rosvojen ja muiden tuntemuksista ja mielenliikkeistä asioita, jotka ovat todennäköisiä, mutta joita ei voi millään lähdetiedoilla todentaa. Kyse on maalailusta, värin antamisesta esitykselle. Se rajoittuu kuitenkin vain kerronnan pintatasoon. Varsinaiset tutkimukselliset väitteensä Ylikangas argumentoi kuin kuka tahansa tutkija.

JARI LYBECK

Heikki Ylikangas: Nurmijärven rosvot. Maankuulun rikollissakin nousu ja tuho 1820-luvun Suomessa. Piirrokset Hannu Salmi. WSOY 2003

Erkki Tantun kuvitusta Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen (Otava 1961).
Erkki Tantun kuvitusta Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen (Otava 1961).
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.