Dominique Sigaud - runollisesti väkivaltaa vastaan

Monta palkintoa voittaneessa Aavikkoromaani -teoksessaan (2001) ranskalainen Dominique Sigaud laittaa ranskalaisen ammattisotilaan suuhun sanat, jotka saavat aiheensa, sotimisen, kuulostamaan kauniilta. Sotilas joutuu raportoimaan esimiehilleen taisteluista.

Raportissaan kapteeni Robert Nantua asettaa kaikki tilastot ja numerot täysin paikalleen. Raportista kuitenkin puuttuvat pommien aiheuttamat tuhot, kuolevien huudot ja viha. Siksi Nantua ajattelee: "Sota on sanojen katoamista."

Sigaudn uudessa Viattomat -romaanissa (2003) Jumala puolestaan ajattelee pelon täyttämiä, syrjäytyneitä ja väärinkohdeltuja lapsia: "Joskus hän kuuli heidän itkunsa, sen syynä olivat liian vähät sanat, liiat sanat tai liian vahvat sanat, jotka saivat heidät oksentamaan ja vaipumaan tylsyyteen."

Tämä sanojen ja väkivallan monimutkainen suhde kerrostuu Sigaudn sanataiteessa. Hänen kirjoitustyylinsä, sanansa, ovat nimittäin erittäin kauniita kauheistakin asioista puhuttaessa. Sigaudn tyyliä voisi nimittää maagiseksi modernismiksi, yhdistelmämuodoksi, jossa mystiset elementit limittyvät toisaalta tajunnanvirtatekniikkaan ja toisaalta realistiseen kerrontaan tuottaen herkän ilmaisullisen voiman. Molemmat teokset suomentanut Einari Aaltonen on tehnyt hyvää työtä.

Ei väkivaltaa

Sigaudn molemmille romaaneille ovat tyypillisiä myös aikahypyt, joiden seuraaminen vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta. Kirjailijan näkemys ajasta painottaa samanaikaisuutta. Menneet tapahtumat ovat mukana nykyhetkessä.

Ennen kaikkea Sigaud on poliittisesti kantaaottava kirjailija, joka vastustaa sotaa ja väkivaltaa ja asettuu erityisesti viattomien lasten puolelle. Erikoiseksi Sigaudn poliittisuuden tekee runollisuus, jolla hän kannanottonsa ilmaisee.

Sigaud ei julista pasifistisia teesejä vaan rakentaa kauniita kertomuksia, jotka tehoavat voimakkaammin kuin päällekäyvä hyökkäys. Väkivallan seurauksista voi siis kirjoittaa käyttämättä väkivaltaa.

Jumala ja taide

Viattomat -romaani tuo Jumalan maan päälle ihmisten joukkoon. Sigaudn Jumala
on miespuolinen tarkkailija, joka rakastaa erityisesti pelon raastamia ihmisiä. Vaikka Jumala tietää kaiken, hallitsee kaiken, hän ei juurikaan puutu tapahtumien kulkuun.

Romaani seuraa erityisesti Jumalan ja Hél´ne Mordanen sekä Arturo Clemenzan kohtaamisia eri aikoina ja eri paikoissa. Kirjailija Hél´ne on jo lapsena saanut pelon sisälleen rakkaudettomien vanhempien vuoksi ja Arturo puolestaan on Jumalaan tyytymätön entinen vankilapappi. Näistä elämään pettyneistä ihmisistä tulee rakastava pari ja myös Jumalan rakkauden kohde.

Monimuotoisen romaanin yhdeksi keskeiseksi aiheeksi voi pelkistää kysymyksen Jumalan tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä. Sekä Hél´ne että Arturo kyseenalaistavat Jumalan maailmassa, joka on täynnä väkivaltaa ja vääryyttä. Miksi Jumala ei tee mitään? Jumala muuttaa Hél´nen viinilasillisen vedeksi mutta ei lopeta sotia. Jumala itse siirtää vastuun maailmasta ihmisille, tosin ajoittain hän pysäyttää aavistuksenomaiseksi hetkeksi teloittajan käden tai ampujan sormen. Ikään kuin tämän, perhosen siiveniskua muistuttavan hiljaisuuden kautta voisi alkaa tapahtua muutos.

Sigaud tekee Jumalasta inhimillisen miehen, jonka tarpeellisuutta romaani ei lopulta kyseenalaista. Jumala on kirjailijan mukaan kuin taide, täysin hyödytöntä. Mutta kuten taide kertoo tarinoita, jotka voivat muuttaa maailmaa tai ainakin sulostuttavat sitä, voi tietoisuus Jumalasta helpottaa elämistä.

Sodan jäljet

Sigaudn Aavikkoromaani kertoo Persianlahden sodasta mutta aivan yhtä hyvin se voisi kertoa hyökkäyksestä Irakiin. Maailmantilanteen kannalta on masentavaa, että alunperin jo vuonna 1996 ilmestynyt romaani on vieläkin täysin ajankohtainen.

Aavikkoromaani on toisenlainen sotaromaani: se antaa vastakohtaisen tilan ja äänen sodan oikeutusta ja kunniallisuutta hehkuttavalle retoriikalle. Romaani ei kuvaa taisteluja suoraan vaan sitä, mikä lopulta on sodissa oleellisinta: sodassa kuolemisen vaikutusta sodanjälkeiseen elämään. Tätä teos lähestyy hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Teoksen keskeiset henkilöhahmot ovat sotilasuransa lopettava ammattisotilas, aavikolle kuolevan amerikkalaissotilaan musta vaimo sekä arabikylän asukkaat. Heidän mielipiteitään ei juuri kuule ainakaan tiedotusvälineissä.

Dyyneille kuollut John Miller yhdistää niin romaanin tapahtumia kuin henkilöhahmoja. Hänen vaimonsa Mary Miller lähtee etsimään kadonneeksi ilmoitettua miestään ja kohtaa silloin paikallisen kylän asukit, jotka ovat löytäneet miehen ruumiin. Kuolleenakin mies puhuu heille, ja saa paljon hyvää aikaan kyläläisten keskinäisissä suhteissa.

Sigaud rakentaa hienosti romaaninsa verkkomaisen juonen, josta ei puutu mystisyyttä. Sitä olennaisempaa on kuitenkin romaanissa kehittyvä hiljaisuudella vetoava rakkauden ilmapiiri. Se jättää jäljen lukijaan. Sigaud on löytänyt sanat, joilla kuvata rakkaudellisuuden tuottamaa lohtua ilman naivismia.

KAISA KURIKKA

Dominique Sigaud: Aavikkoromaani . Suom. Einari Aaltonen. Sammakko 2001.
Viattomat . Suom. Einari Aaltonen. Sammakko 2003.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.