B. B. King & David Ritz: Everyday I Have the Blues - B. B. King omin sanoin

Bluesin suurmies B.B. King (s. 1925) on saanut aikaan itsensä kuuloisen muistelmateoksen. Everyday I Have The Blues - B. B. King omin sanoin kartoittaa miehen vaiheet Mississipin puuvillapelloilta maailmantähdeksi. Samalla muun muassa paljastetaan, mistä juontuu miehen oikea nimi Riley B. tai kitaran Lucille-epiteetti.

B. B. ei kirjoita historiaa, edes omaansa, uudelleen vaan kertoo, kuinka hän itse muistaa asiat. Beale Street Blues Boy huomauttaakin alkusanoissa, että tapahtumat ovat saattaneet mennä toisinkin. Subjektiivisuuden tunnustaminen vahvistaa kirjan henkilökohtaista sävyä - kuningas on itse äänessä.

King ei hae synninpäästöä, joskin esimerkiksi tapaus, jossa mies jättää nuoren vaimonsa plantaasille ja pakenee Memphisiin traktorin kolhimisen vuoksi kuulostaa selittelyltä. Samoin hulivilin perustelut holtittomalle siemennykselleen, jonka seurauksena Kingillä on viisitoista lasta yhtä monen naisen kanssa, kalskahtavat falskeilta.

Muuten King puhuu häpeilemättömän suoraan oman sukupolvensa julkisuudessa useimmiten vaikenemasta tabusta, seksistä. King ei peittele viettinsä mukanaan tuomia koomisiakaan sattumuksia vaan muistelee kommelluksia pilke silmässä. Niin tai näin, King on sinut menneisyytensä kanssa.

Tiennäyttäjät puntarissa

Värikkäitä luonnehdintoja irtoaa myös lukemattomista aikalaisista. Muistelija on kirjannut ylös mehukkaita yksityiskohtia muun muassa varhaisen radio-dj-uransa työtovereista, levy-yhtiömoguleista ja muusikoista.

Tarkimmillaan King on eritellessään T-Bone Walkerin kaltaisten esikuvien ja innoittajien ominaisuuksia. Blues ja jazz kulkevat rinnan paitsi historiassa, myös Kingin elämässä. Kiinnostavia yksityiskohtia veistellään siten myös jazzin suurmiehistä Count Basiestä Charlie Parkeriin ja Louis Jordanista Miles Davisiin, joiden työskentelyä bluesmies seurasi tarkkaan ja läheltä. Nimihakemisto on mannaa.

Tarkkuuden ohella rehellisyys on muistelmien suola. King tunnustaa onnen ja sattuman tuomat edistysaskeleet urallaan. Oikean ajoituksen King näkeekin vahvuudekseen sinnikkyyden ohella: kitaristi aloitti määrätietoisen työskentelyn musiikkibisneksessä aikana, jolloin kaikki merkit viittasivat nopeaan kasvuun. Vaikka amerikkalaisen järjestelmän rasismi hiekoitti mustan muusikon polkua monella tavalla, rhythm & bluesin kauppaaminen rock'n'rollin muodossa valkoiselle enemmistölle toi rutkasti työtilaisuuksia alan tavoille opetelleille taitureille, myös Kingille.

Loppuun on säästetty kaunis coda. King selvittää, miten vuosien varrella helpottunut kulttuurinen vuorovaikutus on lisännyt ymmärrystä ja siten erilaisuuden hyväksyntää. Bluesin kuningas toteaakin itsensä siunatuksi saadessaan olla osa tätä muutosta.

Kirjassa on eväät moneksi: näkökulman vaihdoksineen ja runsaine detaljeineen teksti vaikuttaa paikoin elokuvan tai dramatisoidun henkilökuvadokumentin käsikirjoitukselta.

Kingin vaiheiden muistiinmerkitsijä David Ritz on aiemmin työskennellyt muun muassa Marvin Gayen, Smokey Robinsonin, Etta Jamesin ja Ray Charlesin kanssa. Kääntäjä Esa Kuloniemi taas tiedetään juurimusiikin monitaituriksi ja hän tuntuu tehneen työnsä sydämestä. Vaikka anglismit ja idiomien alkumuoto paistavat tekstistä läpi tehden siitä paikoin raskaslukuista, puhekieltä jäljittelevä ilmaisu istuu bluesmiehen suuhun. Kielellinen kulmikkuus kuuluu itse asiassa Kingin persoonaan - kärsihän mies nuoruudessaan pahasta änkytyksestä.

MATTI KOMULAINEN

B. B. King & David Ritz: Everyday I Have the Blues - B. B. King omin sanoin . Suom. Esa Kuloniemi. Johnny Kniga 2003.