Paavolaisen paikat

Olavi Paavolaisen jatkuvaa ja aikakaudesta uuteen eri muodoissa toistuvaa kiinnostavuutta osoittavat esimerkiksi ne henkilökuvat, joita hänestä on piirretty vaikkapa elokuvassa ja teatterissa. Valkokankaalta muistetaan Jaakko Pakkasvirran elokuva Pedon merkki ; teatterissa Paavolaista ovat lähestyneet Juha Vakkuri näytelmässään Olavi ja Hertta ja Aila Lavaste Hertassa , joka sai kantaesityksensä alkaneella syyskaudella Lahden kaupunginteatterissa.

Kiintoisa on myös Juha Seppälän ja Marjut Virsun radiotyö Keltaiset silmät ; Paavolainen esiintyy lisäksi novellissa Huhtikuu 1943 , joka sisältyy Seppälän tekstikokoelmaan Tunnetko tyypin? . Aivan oma lukunsa on tapa, jolla Hannu Raittila soveltaa Paavolaisen henkilökuvaa romaanissaan Canal Grande .

Hamlet ystäväni , Marja-Leena Mikkolan toimittama erinomainen kirjekokoelma, luo monitahoisen kuvan Hertta Kuusisen suhteesta sodanjälkeiseen rakastettuunsa. Sisäpiirin vaikutelmia Radioteatterista sisältää Eila Kallion muistelmateos Pallokaiutin .

Tärkeitä
paikkoja

Kai Laitisen Paavolais-esseiden rinnalla antoisinta tutkimuksellista luettavaa tarjoavat Ritva Hapulin väitöskirja Nykyajan sininen kukka ja H. K. Riikosen Sota ja maisema , joka keskittyy Paavolaisen 1940-luvun tuotantoon.

Henri Terhon nyt toimittama tuore esseekokoelma Paavolaisen paikat , jonka kirjoittajista valtaosa on Turun yliopiston eri tiedekuntien tutkijoita, lähestyy nimihenkilönsä toimintaa hänelle tärkeiden paikkojen kautta. Paavolaisen tuotanto - ennen kaikkea kulttuurikritiikit ja -reportaasit sekä matkakertomukset - luo valoa maailmansotien välisen ja toisen maailmansodan jälkeisen ajan ymmärtämiseen.

Paavolaisen paikat on ensiarvoisen tärkeä esseekokoelma, joka toivottavasti viitoittaa tietä myös yhtenäisen tieteellisen kokonaisesityksen valmistamiseen Paavolaisen elämäntyöstä ja sen suhteesta vaihteleviin kulttuurikausiin. Sitä odotellessa monet uuden kokoelman teksteistä antavat kiteytettyä tietoa niin Paavolaisten suvun Kivennavalta kuin esimerkiksi Nürnbergistä ja Bosporin varrelta.

Liisa Tannerin
Turkua

Monista hyvistä teksteistä on syytä lyhyesti poimia esille pari. Turkulaisesta näkökulmasta mutta yleisemminkin Timo Soikkanen on kirjoittanut mainion tutkielman Tila, tunne ja teksti , joka luo uutta valaistusta Paavolaisen Turun-vuoteen 1935. Paavolaisen silloisen rakastetun Liisa Tannerin sukulaisena Soikkanen on ollut erikoisella näköalapaikalla: hänen tiedossaan on lähteitä, joita ei ole tähän mennessä juurikaan käytetty Paavolais-tutkimuksessa.

H. K. Riikonen selvittelee seikkaperäisesti ja mukaansatempaavasti Ateenan merkitystä Paavolaisen elämässä ja kirjallisessa tuotannossa. Riikosen Ateena-teksti näyttäytyy tavallaan rinnakkaisesseenä hänen tutkielmalleen Olavi Paavolainen ja eräitä muita Kanarian-kävijöitä , joka on ilmestynyt Riitta Pyykön juhlakirjassa Ystäviltä ystävälle (2003).

Erillisen selvityksen vaatisi jatkossa ehdottomasti vaikkapa Paavolaisen suhde Neuvostoliittoon. Peruslähteet ovat Paavolaisen pieni kirja Pietari-Leningrad (joka lähes aina jätetään pois Paavolais-bibliografioista, vaikka se on ilmestynyt erillisenä teoksena) ja laajahko esseistinen reportaasi Volga , joka sisältyy kokoomateokseen Naapurimme Neuvostoliitto (1946).

Paavolaisesta on tekemässä kirjaa myös tamperelainen filosofi Heikki Mäki-Kulmala, mutta hänen teoksensa ei valmistunut vielä Paavolaisen syntymän satavuotispäiväksi.

JOUKO GRÖNHOLM

Paavolaisen paikat . Kohtaamisia Olavi Paavolaisen kanssa. Toimittanut Henri Terho. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2003.