Kuolleen salaisuus ja
muita kummitusjuttuja

Kirjallisuushistorian erikoisiin kiemuroihin kuuluu, että Japanin kummitus- ja kauhukertomusten perinteen keskeinen tunnetuksitekijä Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut irlantilaissyntyinen lehtimies Lafcadio Hearn (1850 - 1904). Hän vaikutti muutenkin hyvin paljon siihen, että japanilainen kulttuuri ja kirjallisuus tulivat tunnetuksi ns. lännessä, ja häntä pidetään vielä sata vuotta kuolemansa jälkeenkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista länsimaalaisista Japanin ja sen perinteiden tuntijoista.

Raumalainen pienkustantamo Orienta on nyt julkaissut Lafcadio Hearnin kokoelman Intohimon karma, Japanin kummitustarinoita , joka sisältää yli kaksikymmentä lyhyehköä novellia. Orienta on keskittynyt Japania ja muutakin Kauko-Itää koskevaan kirjallisuuteen ja julkaisutahti on ollut pari kirjaa vuodessa.

Ensikokoelma
jo vuonna 1887

Erikoiset rikostapaukset ja kummitustarinat kiinnostivat Lafcadio Hearnia toimittajana jo hänen ollessaan Yhdysvalloissa. Häneltä ilmestyi jo vuonna 1887 kokoelma kiinalaisia kummituskertomuksia.

Vuonna 1890 hän lähti juttumatkalle Japaniin, kiinnostui maasta ja sen kulttuurista niin paljon, että jäi maahan. Hearn aloitti aluksi englanninkielen opettajana pienessä Matsuen kaupungissa, josta hän vähitellen eteni Japanin tärkeimpään korkeakouluun, Tokion keisarillisen yliopiston englannin kielen professoriksi.

Hän hankki maan kansalaisuuden ja myös avioitui merkittävään samurai-sukuun kuuluvan naisen kanssa sekä muutti nimensä tämän suvun nimen mukaisesti Yakomo Koizumiksi.

Paras kausi
Tokiossa

Kirjailijana Lafcadio Hearnin parhaana ajanjaksona pidetään vuosia 1896 - 1903, jolloin hän opetti Tokiossa. Tuohon jaksoon sisältyy useita teoksia, myös kummitustarinoita, joita Hearn kirjoitti vaimonsa kertomien hyvän yön tarinoiden pohjalta.

Vuosikymmeniä myöhemmin osasta noita tarinoita on myös tehty elokuvia. Tunnetuin niistä on kolmeen kertomukseen perustuva Kwaidan , jonka vuonna 1964 ohjasi Masaki Kobayashi. Kirjana Kwaidan ilmestyi jo 60 vuotta aikaisemmin, vuosi Lafcadio Hearnin kuoleman jälkeen.

Suomeksi on aikaisemmin ilmestynyt ainakin tarina nimeltä Mujina , joka oli mukana Book studion julkaiseman Collector antologia -sarjan Pienessä kauhukirjassa (1992) ja on myös nyt ilmestyneessä kokoelmassa.

Lompolon
hyvää työtä

Intohimon karma, Japanin kummitustarinoita -kirjan avaa sen kääntäjän ja toimittajan Juhani Lompolon esipuhe, joka hyvin näyttää tietä niin Lafcadio Hearniin henkilönä ja japanilaisuuden tulkkina kuin maan kummitustarinoiden olemukseenkin.

Pitkään Japanissa asunut Lompolo kertoo käyttäneensä käännöksessään kirjailijan japaninkielisiä sanontoja ja ilmaisuja, koska ne kertovat Hearnin tavasta kirjoittaa. Ratkaisu on yksinkertaisesti hyvä, ilmaisut tuovat tarinoihin aitoutta ja oikeaa henkeä, eivätkä ne kasva painolastiksi. Lompolon työn jälki on muutenkin hyvin luontevaa tekstiä, hyvää työtä.

Kirjan kummitustarinoista useimmat ovat suhteellisen lyhyitä. Ne kertovat tiiviisti tapahtumista paikantaen ne tarkasti. Tarinoiden pelottavilla piirteillä ei mässäillä, niitä ei korosteta, koska ne kuuluvat luontevasti ympäristöönsä, mutta aina niissä ovat läsnä pelon juuret ja kuolema. Yhtä hyvin voi sanoa, että ne ovat vanhanaikaisen tyylikkäitä verrattuna nykyiseen efekteillä mässäilyyn.

Ihailtavaa
pelkistystä

Lafcadio Hearn tavoittaa sellaisen ilmaisullisen pelkistämisen tason, että sitä voi vain ihailla. Kaikki sanotaan, eikä mitään turhaa sanota.

Kun vajaan kahden sivun mittainen tarina Oshidori, rakkautta päättyy lauseeseen "Sonjo ajoi pois hiuksensa ja ryhtyi papiksi", siinä on kaikki olennainen. Lauseeseen sisältyy järkytys omasta teosta, suru sekä katumus - kaikki seitsemässä sanassa.

Kirjassa käytetty kirjasin on hyvä oivallus. Siinäkin on japanilaisuutensa.

SEPPO LEHTINEN

Lafcadio Hearn: Intohimon karma, Japanin kummitustarinoita . Suom. Juhani Lompolo. Orienta 2003.