Komisario Koskinen taistelee pc-myllyjä vastaan

Edellisessä dekkarissaan Piripolkka (2002) Seppo Jokinen sukelsi syvälle huumenuorten maailmaan. Ehkä liiankin syvälle, sillä jäin kaipaamaan tekijän aiempia teoksia keventänyttä, leppoisaa ja pikkuisen hömelöä huumoria.

Vakaviin ja ajankohtaisiin asioihin pureutuu myös Vilpittömässä mielessä . Tuttua on henkilö- ja miljöökuvauksen realistisuuskin - mutta jotain olennaista on vuoden aikana muuttunut: romaani on hauska, ja mikä parasta, väkinäisestä veijarimaisuudesta ei näy jälkeäkään.

Jokisen huumori ei synny nokkeloivasta replikoinnista tai karikatyyrimaisista kansanmieshahmoista, vaan arkisista törmäystilanteista niin työyhteisössä kuin siviilissä.

Ritari ja hänen
aseenkantajansa

Osa Koskinen-dekkareiden hupaisuudesta kumpuaa siitä, että vanhanaikainen komisario joutuu tuon tuostakin tahtomattaan nokitusten nykyajan ilmiöiden kanssa. Nyt vastassa on tietokone.

Jo kirja kirjalta ärhäkämmäksi käyvän Koskisen donquijotemaisessa kamppailussa pc-myllyjä vastaan olisi hupia yhden kirjan tarpeiksi, mutta ykkösnarrin roolin varastaa silkasta väsymyksestä zombieksi sukeutunut konstaapeli Luttinen, Koskisen uskollinen aseenkantaja, jolle mikään ei ole niin tärkeää kuin esimiehensä miellyttäminen.

Romaanin kokonaisuudessa pelkästään keventävää tarkoitusta palvelee sankarikomisarion pakkomielle hankkia uusi 3000 euron hintainen polkupyörä, vaikka entisessäkään ei ole mitään vikaa. Lopulta kaupat tietysti syntyvät, ja yleensä teknisiin innovaatioihin kyräilevästi suhtautuva komisario pääsee intoilemaan epäuskoisille alaisilleen kuin Reinikainen konsanaan: "Tämmöinen etujousitettu jäykkäperä kulkee juurakoiden yli kuin ilmatyynyalus. Sitä paitsi tässä on levyjarrut. Voi tulla melkein pystysuoraa kallioseinämää alas ja vaikka vihellellä tullessaan."

Rakkautta,
rakkautta vain

Paitsi luonnikasta tilannekomiikkaa, Vilpittömässä mielessä on vakava kertomus yksinäisyydestä ja läheisyyden kaipuusta. Kirjan kaikkien rikosten motiivi on rakkaus, sen puute tai siihen pettyminen.

Lemmenhuolia on kiittäminen myös Koskisen jatkuvasta ärtyisyydestä, jonka ansiosta tarinassa riittää sappea ja sähköä niilläkin sivuilla, joilla rikosjuoni käy tyhjää.

Ei Jokinen edelleenkään ole parhaimmillaan Matti Yrjänä Joensuun tyylisenä rakkauden ja välittämisen puolestapuhujana, mutta paljon vakuuttavammin hän chattipalstojen yksinäisistä kirjoittaa kuin narkkarinuorista. Kaikesta näkee, että Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksen pääoperaattorina työskentelevä kirjailija tuntee mikrojen makrokosmoksen niin maan perusteellisen hyvin.

TUOMO KARHU

Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä. Karisto 2003.