Markku Ropponen: Kuhala ja musta juhannus

Suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa on pikku hiljaa yhä selkeämmin korostunut päähenkilöiden kotimaisemien merkitys.

Ainahan dekkarit ovat olleet sidottuja paikkaan, väljemmin tai tiukemmin. Hyvinä esimerkkeinä tarkasta paikkojen hyväksikäyttämisestä ovat vaikkapa Georges Simenonin Maigret tai Donna Leonen Guido Brunetti, joiden jälkiä voi kartalla seurata melkeinpä metri metriltä. Muitakin löytyy pitkä rivi.

Samanlaista päähenkilön pikkutarkkaa sijoittumista ympäristöön on myös monilla suomalaiskirjoittajilla. Tähän esimerkkiriviin sopivat monen muun rinnalla vaikkapa turkulaisittain Reijo Mäen Jussi Vares ja Totti Karpelan Allan Karve. Tampereelta löytyvät vastaavasti omat paikallisensa.

Selkeään paikallisuuteen perustuvien kirjojen ketjua jatkaa myös jyväskyläläinen kirjastonhoitaja Markku Ropponen dekkarissaan Kuhala ja musta juhannus. Paikallisuudessa Ropponen jatkaa ensimmäisen dekkarinsa Puhelu kiusaajalta linjalla, ja tietysti siinäkin, että päähenkilö molemmissa kirjoissa on yksityisetsivä Otto Kuhala.

Markku Ropponen aloittaa kirjansa lähes eleettömästi ajamalla suoraan kaiken ytimeen eli rikokseen, mutta ei sen syihin tai taustoihin. Niiden aukeamista saa odottaa vielä pitkään.

Vähitellen tapahtumia ja ruumiita kertyy Jyväskylän ja lähimaakunnankin kauniissa suvessa tasaisessa tahdissa. Yksityisetsivä Otto Kuhala rakastuu ja riitelee klassisen kaavan mukaan poliisin kanssa. Kirja etenee, mutta siitä puuttuu sittenkin sellainen syke, joka antaisi tuolle etenemiselle kunnon pontta. Ongelmaksi muodostuu pikku hiljaa sekin, että väki harvenee sen verran tiuhassa tahdissa, että syyllistä on helppo epäillä jo ennen Kuhalaa ja poliiseja.

Paikallisuus on kuitenkin selkeästi kunniassa.

SEPPO LEHTINEN

Markku Ropponen: Kuhala ja musta juhannus. Tammi 2003.

Päällys: Aki Suvanto, kuva Kalervo Ojutkangas.
Päällys: Aki Suvanto, kuva Kalervo Ojutkangas.