Reijo Mäki: Black Jack

Reijo Mäki uskoo asiaansa ja myyntiluvuista päätellen hän ei ole uskonsa kanssa yksin - äijäenergiaa tarvitaan.

Sitä on jälleen tarjolla rautaisannos uuden Vares-dekkarin Black Jack myötä.

Kirjaa ei ehkä ole hyväksi lukea kovin tiukka pipo päässä. Mäki pyrkii vetämään mattoa tosikoiden jalkojen alta - jos ei muuten niin itseironialla. Ravintola Koulussa Vares huomaa "lehdistä naamatutun dekkarikirjailijan", josta ei ole ikinä pitänyt ja vielä vähemmän arvostanut "äijän tekeleitä".

Halu naurattaa lukijaa on muutenkin Mäen keskeinen voimanlähde. Hän selviytyy aniharvoin sivustakaan tekstiä ilman jonkinlaista sanaleikkiä tai vitsiä. Se on osa Mäelle luontevaa tyyliä. Hän ei yksinkertaisesti malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Kuinka hyvin hän onnistuu, on sitten enemmänkin mielipidekysymys.

Ei kiitos
vaihtoehdoille

Mäki hyödyntää mielellään stereotypioita. Useammin hän vahvistaa niitä kuin purkaa ja etsiytyy ilmiöiden taakse.

Uudessa kirjassa Mäen hampaissa ovat kasvissyöjät ja eläinaktivistit. Osa roiston roolissa, lähes kaikki pellen. Hyvinvointikakaroiden puuhastelua - ehkä sitäkin, mutta luultavimmin myös oire jostain syvemmästä.

Vaihtoehtokulttuurit eivät ylipäätään istu Mäen pirtaan. Miesliikkeissä on taatusti ylilyöntejä, mutta voivat ne silti olla muutakin kuin tuopin nostoa janoisille huulille.

Roskisdyykkaus ei tietenkään pelasta maailmaa, mutta ehkä pointti onkin siinä, että toiminta nostaa kerskakulutuksen puheenaiheeksi.

Vieraat
roistot

Monissa asioissa Mäki tuntuu olevan vitsin varjolla kokolailla tosissaan. Hän kärjistää surutta kuin pakinoitsija lyödessään epäkohtina pitämiään ilmiöitä.

Black Jack ei ole ensimmäinen Mäen kirja, jossa ulkomaalaiset esiintyvät lähtökohtaisesti roistoina. Ilahduttava uudessa dekkarissa on Jack Abu-Omarin hahmo, jonka kautta nousee esiin oman henkilökohtaisen elämän ja vakaumuksen vaatimusten ristiriita.

Black Jack polveilee moneen suuntaan. Keskeinen juoni liittyy maailmanhistoriaan haluavan nuorukaisen suuruudenhulluihin suunnitelmiin, mutta mukana ovat tietysti tutut elementit kapakkakierroksineen, krapuloineen ja naisseikkailuineen.

Tarinaa on vajaassa neljässä sadassa sivussa enemmän kuin juonirunko ympärilleen tarvitsisi, mutta se tavallaan kuuluu asiaan. Jutunjuoksutus on lähes yhtä olennainen osa Mäen kirjoja kuin dekkarijuonikin.

Mäki ei yllätä, mutta se ei ole yllätys. Black Jack rullaa vaivattomasti kuin taksikyyti alas Kaskenahdetta. Kun Mäkeä tilaa, tietää mitä saa.

KIMMO RANTANEN

Reijo Mäki: Black Jack. Otava 2003.

TS/Tatu Hiltunen<br />Reijo Mäki jatkaa uusimmassa Vares -kirjassaan tutulla linjalla - myyntiluvuista päätellen yleisön pyynnöstä.
TS/Tatu Hiltunen
Reijo Mäki jatkaa uusimmassa Vares -kirjassaan tutulla linjalla - myyntiluvuista päätellen yleisön pyynnöstä.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.