Åke Edwardson: Maanpäällinen taivas

Tätä ei olisi pari kirjaa sitten vielä uskonut: Erik Winter yrittää turruttaa mielensä minipullollisilla viskiä, mutta mikään ei auta. Miehen on itkettävä kun miehen on itkettävä.

Winterin murtumisessa on kysymys itsesyytöksistä, epäonnistumisesta työssä. Mitä auttaa, että saa selvitettyä poikkeuksellisen vaikean tapauksen, jos rikos - pahin kaikista - on jo tapahtunut.

Winterin vahva reaktio selittyy myös miehen uudella elämäntilanteella. Sarjan ensimmäisissä romaaneissa vielä poikamiehen vapaudestaan kiinni pitänyt oman tiensä kulkija on nyt perheenisä.

Oman lapsen olemassaolo tuo myös työhön aivan uusia, ahdistavia elementtejä. Miten suojella elämää? Miten löytää paikalle ennen kuin paha tapahtuu?

Maanpäällinen taivas on melkoinen järkäle, kirjassa on lähes 500 sivua. Opusta paisuttaa - mutta hyvinkin luettavasti - mankellmainen poliisityön rutiinien kuvaaminen, epätoivoinen hapuilu melkein pimeässä, edes pienen valopilkun etsiminen kohtalon kellon tikittäessä vääjäämättömästi: se voi tapahtua koska tapahtua uudestaan!

Edwardson kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, joilla ei pitkään aikaan näyttäisi olevan mitään tekemistä keskenään. Totuus on kuitenkin toinen, ja yllättää myös Winterin miehineen täydellisesti.

Winter etsii ja löytääkin rikoksen motiivin ja sitä kautta lopulta syyllisen - tai syylliset. Mutta miten estää jonkin samanlaisen tuhoisan pyörteen liikkeellelähtö?

Kirjan juoni tempaisee heti mukaansa.

Useat göteborgilaiset vanhemmat ottavat yhteyttä poliisiin kertoakseen, että tuntematon mies on houkutellut karkilla päiväkoti-ikäisiä lapsia autoonsa.

Vaikka mitään konkreettisesti pahaa ei tunnu tapahtuneen, vanhemmat ovat huolissaan. Poliisilla ei kuitenkaan oikein ole mihin tarttua, varsinkin, kun sarja erikoislaatuisia nuorten miesten päällekarkauksia tarjoaa yllin kyllin purtavaa.

Vasta kun miehen autoon joutunut nelivuotias poika löydetään loukkaantuneena, on poliisinkin pakko ottaa asia vakavasti. Etsityn miehen käytöksessä on tapahtunut muutos, joka enteilee pahaa.

Lopulta yksi lapsi katoaa, ja poliisi aloittaa etsinnät täydellä teholla.

Päin vastoin kun moni ruotsalainen kriitikkokin asian ymmärsi, kyseessä ei kuitenkaan ole pedofiili. Kysymys on jostakin muusta: sekoituksesta häpeää, syyllisyyttä, nyrjähtänyttä kostonhimoa ja suoranaista itsekidutusta.

Edwardson saa poliisityöhön ylimääräistä hektisyyttä sijoittamalla tapahtumat juuri joulun alle. Winterkin on luvannut lähteä perheineen äitinsä luokse Espanjaan, mutta tuleeko matkasta sittenkään mitään?

Winter-romaanit ovat luonteeltaan äärimmäisen urbaaneja. Kirjojen yksi päähenkilö on eurooppalainen suurkaupunki nimeltä Göteborg.

Nyt Winter joutuu kuitenkin hakeutumaan myös pimeääkin pimeämmälle maaseudulle, kaikkien jumalten selän taakse. Romaanin maaseutukuvaus on hyytävää sosiaaliraporttia eristäytyneisyydestä, yksinäisyydestä ja kovan elämän ehdoista.

Ja tietysti menneisyyden raskaista varjoista, joita ei pääse pakoon.

Kun on kysymys kostosta,voi sen juuria joutua etsimään todella kaukaa: "Löytääkseen vastauksen nyt joutuu etsimään silloista . Sillä mikä tapahtuu nyt on alkuperänsä", selittää Winter tulevalle vaimolleen.

"Te olette kuin tutkivat toimittajat?"

"Emme... enemmänkin kuin arkeologit. Rikoksen arkeologit" Winter luonnehtii.

KIMMO LILJA

Åke Edwardson: Maanpäällinen taivas. Suomentanut Tarmo Haarala. Like 2003.

Kansi: Eliza Karmansalo
Kansi: Eliza Karmansalo