Anna pahalle pikkusormi

Paha kiehtoo aina ja kaikkia. Eoin Colfer ja Cliff McNish ovat kirjoittaneet valinnan vaikeudesta varhaisnuorten näkökulmasta. Miten oikein käy, jos valitsee sen pimeän puolen?

Eoin Colferin Toivomuslista edustaa perinteikästä, irlantilaista tarinaperinnettä, jossa pieni luikuri ja lainkierto kuuluvat suorastaan suositeltavaan elämäntapaan. Niinpä Meg, joka melko räväkästi heti kirjan alkuun räjähtää pitkin kaasukellon kylkeä, ei niinkään kadu omia tekosiaan, vaan vihastuu rikoskumppanilleen Belchille.

Puntit tasan

Vauhdikkaasta ja mustasta huumoristaan muun muassa Artemis Fowl -kirjoissa tunnetun Eoin Colferin taivas-helvetti-järjestelmä perustuu varsin monimutkaisiin laskujärjestelmiin ja hierarkioihin, joista ei sananmukaisesti pirukaan aina ota selvää.

14-vuotias Meg huomaa kuuluvansa niihin kummajaisiin, joiden puntit ovat tasan ja portit avoinna sekä taivaaseen että helvettiin - ja juuri tällaisia henkilöitä molemmin puolin janotaan kiihkeästi.

Pistetilien selvittämiseksi Meg palautetaan kummituksena Maahan. Kepulikonsteihin tottunut Saatana aloittaa armottoman ajojahdin, jonka kohteena on tyttö ja hänen tehtävänsä, kuolemansairas vanhus, Lowrie.

Colferin aihe on nuortenkirjaan enemmän kuin omituinen ja käsittelytapa hauska, kun selviää, ettei kaikki mene totisena pidetyssä tuonpuoleisessakaan aina suunnitelmien mukaan. Varsinkin apupojat puolin ja toisin, Beelsebub ja Pietari, osoittavat hyvin inhimillisiä piirteitä.

Ikoneille kyytiä

Kristinuskon ikonit saavat kirjassa kyytiä, mutta pohjavire onnistuu jollain tavoin säilyttämään korkean moraalinsa ilman ikävää opettavaisuuttakin.

Cliff McNishin Noidan loitsusta löytyy paljon samoja elementtejä kuin Colferin iloittelusta, kuten pahuuden kiinnostus hyvyyttä kohtaan, tyttösankarin pullikointia valitun osaansa vastaan ja jatkuvaa livahtamista takaa-ajajien sormien välistä, mutta sävyssä ei vilahda huumorin häivääkään.

Kun sisarukset Rachel ja Eric kaapataan kotinsa kellarin seinän kautta Ithrea-planeetalle, lasten elämä täyttyy tuskasta, toivottomuudesta ja ikuisesta jäästä. Toivon lapsena pidetty Rachel joutuu taistelemaan mahtavaa noitaa vastaan kerta kerran jälkeen loppusivuille saakka.

Noidan loitsu edustaa siis varsin perinteistä fantasiakirjallisuutta, josta ei juonittelua, taikuutta ja taistelukohtauksia puutu. Mutta riittääkö kaava lukijoille, vai kaipaisiko joku jo uusia jippoja mukaan?

MARI VIERTOLA

Eoin Colfer: Toivomuslista. Suomentanut Jaakko Kankaanpää.
Cliff McNish: Noidan loitsu. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.