Palkinnot

Vuoden Tietopöllö-palkinto myönnetään Vuokko Hurmeelle – tarttunut myös lastenkirjallisuudessa harvemmin käsiteltyihin aiheisiin

Anna Autio
Vuokko Hurme tunnetaan monipuolisena ja tuotteliaana lastenkirjailijana.
Vuokko Hurme tunnetaan monipuolisena ja tuotteliaana lastenkirjailijana.

Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö myönnetään tänä vuonna lastenkirjailija Vuokko Hurmeelle. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.

KM Vuokko Hurme (s. 1979) on helsinkiläinen lastenkirjailija. Hän on kirjoittanut lapsille useita tietokirjoja, kuvakirjoja ja romaaneja. Hän on myös työskennellyt lasten taidekasvattajana ja toimittanut kasvatusaiheista kirjallisuutta.

Lasten tietokirjoja Hurme on kirjoittanut muun muassa ihmisen kehityksestä, vanhenemisesta, eläimistä, huvipuistoista ja karkeista. Hurme työstää kirjat yhteistyössä eri kuvittajien kanssa.

Palkintoperustelujen mukaan Vuokko Hurme on monipuolinen ja tuottelias lastenkirjailija tiedon ja fiktion eri alueilla. Hän on myös käsitellyt harvemmin lastenkirjallisuudessa käsiteltyä aihepiiriä: elämän ääripäitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimerkiksi Pikkurillin käsikirja (Viisas Elämä 2016, kuvittanut Sanna Pelliccioni) kertoo maailman lapsista, lapsuuden merkkipaaluista ja lapsuuden eri vaiheista aina sikiön kehityksestä alkaen.

Peukalon käsikirjassa (Aula kustannus 2017, kuvittanut Sanna Pelliccioni) puolestaan kerrotaan vanhenemisesta, ikääntymisen tuntomerkeistä ja pitkän iän salaisuuksista. Myöskään kuoleman pohtimista ei pelätä.

Vuokko Hurmeen tausta kasvatustieteessä ja taidekasvattajana näkyy läpi tuotannon. Hänen teostensa esitystavoissa korostuvat tiedon täsmällisyys, selkeät tietoiskut, vastaanottajan ikätason huomioiminen ja

sopivasti keventävä huumori. Hurmeen teokset tarjoavat nautinnollisen tietoretken myös aikuiselle lukijalle.

Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle. Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Tietopöllö-palkinnon saajasta päättää Suomen tietokirjailijat ry:n palkintolautakunta, johon kuuluvat vuonna 2021 Hannele Cantell (pj.), Seppo Hentilä, Agneta Rahikainen, Kati Solastie ja Kari Vaijärvi.

Aiemmin Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet muun muassa Aino Havukainen, Mauri Kunnas, Reetta Niemelä ja Sami Toivonen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.