Kirjallisuus

Vanhan kirjallisuuden päivät siirtyy heinäkuun loppuun – festivaali haluaa tarjota "eläviä kohtaamisia ja kirjojen pläräämistä"

Timo Jerkku
Vanhan kirjallisuuden päivät vuosimallia 2013. Heinäkuussa Sastamalassa plärätään kirjoja koronarajoitusten mukaan.
Vanhan kirjallisuuden päivät vuosimallia 2013. Heinäkuussa Sastamalassa plärätään kirjoja koronarajoitusten mukaan.

Vanhan kirjallisuuden päivät siirtyy heinäkuun alusta heinäkuun loppuun. Sastamalassa järjestettävän festivaalin uusi ajankohta on 30.7.–31.7.2021.

Verkkoon siirtymisen sijasta Vanhan kirjallisuuden päivät haluaa tarjota "eläviä kohtaamisia, kirjojen pläräämistä paikan päällä ja liveohjelmaa", festivaali tiedottaa. Tapahtuman järjestelyt toteutetaan heinäkuun lopun koronarajoitusten mukaisesti.

Kirjallisuuspäivien teemana on vale. Järjestäjät perustelevat teemaa sillä, että viime aikoina on tuntunut ilmestyneen poikkeuksellisen paljon romaaneja, joiden päähenkilö on todellinen historiallinen henkilö, jonka elämäntarinan romaani kertoo.

"Näitä romaaneja luetaan yllättävän usein toden jäljennöksinä. Ehkä jollain tapaa suomalainen lukutapa myös on ottaa romaanit todesta", tiedotteessa pohditaan.

Tietokirjallisuuden puolella taas on innostuttu kerronnallisista ja tarinallisista tietokirjoista. Festivaali kysyy, voiko tietokirjailija keksiä dialogeja, joita ei missään nimessä ole ollut kuulemassa tai ei voi muistaa, vaikka olisikin?

Vanhan kirjallisuuden päivät on Sastamalassa vuosittain järjestettävä kirjallisuustapahtuma, joka järjestetään kesällä 37. kerran. Taustayhteisönä toimii Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry. Tapahtuman ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan kesäkuun kuluessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.