Palkinnot

SKTL:n vuoden 2021 käännöspalkinnot Tero Valkoselle ja Jussi Palmusaarelle

SKTL
Tero Valkonen palkittiin David Foster Wallacen teoksen Päättymätön riemu ansiokkaasta suomennoksesta.
Tero Valkonen palkittiin David Foster Wallacen teoksen Päättymätön riemu ansiokkaasta suomennoksesta.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Mikael Agricola -palkinto myönnetään tänä vuonna Tero Valkoselle ja J. A. Hollon palkinto Jussi Palmusaarelle. Lisäksi Mikael Agricola -palkintolautakunta myöntää postuumin kunniamaininnan Tarja Roinilalle.

Mikael Agricola -palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena merkittävän kaunokirjallisen teoksen suomennoksesta. Vuoden 2021 palkinto myönnetään Tero Valkoselle David Foster Wallacen teoksen Päättymätön riemu (Siltala/Sanavalinta) suomennoksesta. Alkuteos on englanninkielinen.

Palkintolautakunnan perusteluissa kerrotaan, että teos sisältää useita episodeja, joiden tyylilajit ja rekisterit vaihtelevat virkakielestä tai sen parodiasta rennon puhekielen kautta narkkarin katuslangiin. Kaikki nämä tekstilajit suomentaja Valkonen ottaa haltuun ja tulkitsee hykerryttäväksi suomeksi. Palkintolautakunta muistuttaa, että Wallacen omintakeinen ja paikoin tajunnanvirtaa lähenevä englanti ei ole helppoa luettavaa. Valkonen soluttautuu kirjailijan maailmaan ja avaa sen suomalaisille lukijoille nerokkaasti, humoristisesti ja viihdyttävästi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

J. A. Hollon palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena edellisen vuoden aikana ilmestyneestä korkeatasoisesta tietokirjasuomennoksesta tai pitkään jatkuneesta ansiokkaasta tietokirjallisuuden suomentamistyöstä. Vuoden 2021 palkinnon saa Jussi Palmusaari Emanuele Coccian teoksen Kasvien elämä – Sekoittumisen metafysiikkaa (Tutkijaliitto) suomennoksesta. Alkuteos on ranskankielinen.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto (SKTL) on vuonna 1955 perustettu kääntäjien ja tulkkien aatteellinen etujärjestö. Liiton tavoitteena on mm. edistää laatua ja ammattimaisuutta kääntämisen ja tulkkauksen alalla.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto (SKTL) jakaa Mikael Agricola -palkinnon yhteistyössä Suomen Kirjasäätiön kanssa, ja se rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeusmaksuista. Palkinto on perustettu Mikael Agricolan muistovuonna 1957. Siihen kuuluu kunniakirja ja rahapalkinto, jonka määrä on 10 000 euroa. Kiertopalkintona kulkee Ben Renvallin veistos Talonpoika.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto (SKTL) jakaa J. A. Hollon palkinnon yhteistyössä Suomen arvostelijain liiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n kanssa. 10 000 euron arvoisen palkinnon rahoittaa Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, ja se rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista. Siihen kuuluu kunniakirja ja rahapalkinto. Kiertopalkintona kulkee Johannes Rantasalon lasiveistos Ydin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.