Kuolleet

Kirjailija Boris Hurtta on kuollut

Tara Lehtonen
Boris Hurtta tunnettiin parhaiten kauhukirjailijana, mutta hän kirjoitti paljon muutakin.
Boris Hurtta tunnettiin parhaiten kauhukirjailijana, mutta hän kirjoitti paljon muutakin.

Turkulainen kirjailija Boris Hurtta on kuollut 75-vuotiaana. Ensimmäisenä asiasta kertoi Tähtivaeltaja-julkaisu.

Suomalaisen kauhun keskeisiin tekijöihin lukeutuneen Hurtan oikea nimi oli Tarmo Talvio.

Boris Hurtta julkaisi runsaasti novellejaan pienlehdissä. Häneltä ilmestyi myös kaksi kauhuromaania, Elävien ja kuolleitten kesä (1990) ja Lumen tuloa ei voi estää (1991). Lisäksi Hurtta kirjoitti muun muassa veijari- ja seikkailuromaaneja sekä käsikirjoitti liveroolipelin Seitsemän hunnun tanssi (2001).

Hurtta oli myös bibliofiili, joka keräili etenkin Tulenkantajat-kirjailijaryhmän aikalaisia.

Vuonna 2003 Boris Hurtta kertoi Turun Sanomien haastattelussa kiinnostuksestaan kauhu- ja scifikirjallisuuteen: "Kiinnostus noihin lajeihin juontuu lapsuuden lukuelämyksistäni. Meillä oli kotona isän vanhoja seikkailukirjoja vuosisadan vaihteesta. Luin tarinoita kuningas Salomonin kaivoksista ja sitä rataa. Lapsuudessani alkoivat ilmestyä myös ensimmäiset sarjakuvalehdet, Teräsmiehet ja vastaavat. (...) Groteski, eriskummallinen ja kauhu ovat kiinnostaneet minua aina. Kouluaikoinakin pidin kovasti Edgar Allan Poen novelleista." (TS 8.8.2003)

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hurtta jäi eläkkeelle poliisin ammatista. "Poliisin ammatti sopi huonosti yhteen kirjailijan ammatin kanssa. Kahden herran palveleminen haittasi varmasti molempia töitä, vaikka en hirveän vastuullisissa tehtävissä poliisissa ollutkaan. (...) Osaan ainakin suhtautua siihen realistisesti kirjoissani", Hurtta kertoi Turun Sanomille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.