Kirjat

Kirjailija Pirjo Hassinen pöyristyi oikeistopopulismin noususta, mutta sai siitä myös mehukkaat ainekset romaanitrilogiaansa

Petteri Kivimäki
Pirjo Hassinen on saanut valmiiksi oikeistopopulismia käsittelevän trilogiansa, jota hän työsti lähes kymmenen vuotta. "Kun lähetin maaliskuussa uusimman kirjan tekstin kustantamoon, seuraavana päivänä julistettiin pandemia. Se oli perjantai ja kolmastoista päivä."

Pirjo Hassisen kotona Jyväskylässä vihasta ei ole tietoakaan. Tunnelma on leppoisa, ja kahvipöytä notkuu kirjailijan itse leipomista munkeista, karjalanpiirakoista ja lohipasteijoista. Korona-ajan tap...

tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Kokeile TS digiä
1kk eurolla.
Tilaus päättyy automaattisesti.

Tutustu 1 kk 1 €
Olen jo tilaaja
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (24)

Vanhimmat ensin
Vastaa
meriupseeri
vasemmistopoulisteja enemmin.
Uusnatsit ja muut kansallismieliset populistit ocat kyllä juuriltaan sosiaalidemokraatteja. Se että hyväksyvät yksityisomistusta ei tee heiste (esim persut) oikeistolaisia. Ääärivassareita ovat. Termi äärioikeisto on NKP:n keksimä sana jott saatiin NSDAP:sta luonnollinen vihollinen. Marx, Engels, Junng ja Hitler saman ideologian isiä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: vasemmistopoulisteja enemmin.
Meriupseeri seilaa taas karikkoisilla vesillä. Natsit ja kansallismieliset nationalistit eivät todella ole koskaan olleet sosiaalidemokraatteja!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
meriupseeri
Vast: vasemmistopoulisteja enemmin.
@mankala, et ole vissiin tutustunut nsdap:n, sd:n, suomen sisu, soldiers of odin ja perssujen ideologiaan....ja sen . Kuten Jörn Donner sanoi: "lukeminen kannattaa aina, dorka"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: vasemmistopoulisteja enemmin.
Hyvä sköneuffari! Tulta päin.! Mankala on ikihankala. Siltä ei irtoo muuta kuin vastakarvaa. Jos jokeen hukkuu niin vastavirrasta on mies naarattava. Mutta meitä on monexi. Kaikkia pitää sietää. Muuten, meriuffari, olen kanssasi tismalleen samaa mieltä. Meille on ruokatottumuksista, elämäntavasta ja rottasodasta määräävä puolue, joka liikkuu siinä fasismin liepeillä, ellei jo vähän ylikin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Buster
Hassisen viha pöyristyttää.
Hyvä esimerkki suvaitsevaisten suvaitsemattomuudesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hassisen viha pöyristyttää.
Hassisella on aiheellinen huoli: populistinen suvaitsemattomuus on demokratialle myrkkyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Ei kiessuksen tähden...
Olen suorastaan ällistynyt siitä, että demokratiaa peräävä henkilö itse antaa erittäin selviä esimerkkejä suvaitsemattomuudesta.

"Puhutaan esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydestä tai ilmastoskeptisyydestä kuin niiden taustalla olisi joku oikea teoria, vaikka ne ovat vain ennakkoluuloihin perustuvia mielipiteitä." Voiko enää ennakkoluuloisempi olla! Maahanmuuttokriittisyys on täysin normaalia ja tervejärkistä, ja sitä soisi harjoittavan jokaisen, vaikka sitten haluaisikin ottaa koko maailman avosylin vastaan. Sehän on perustavaa ajattelua, ei mitään "oikeaa teoriaa". Ilmastoskeptisyydellekin on olemassa myös asiaperusteita, vaikka yleensä järkevät ihmiset punnitsevatkin ne kevyiksi tai ainakin kevyemmiksi kuin ilmastomuutoksen puolesta puhuvat.

"... yhdelle tuolille pyydetään asiantuntija ja toiselle asian "kriitikko". Sitten näitä käsitellään ja kuullaan ikään kuin yhtä tietävinä ja tasavertaisina asiantuntijoina." Kenties jotain tuollaista on joskus mediassa sattunut, tiedä häntä. Harvemmin nyt sentään asetetaan vastakkain pystymetsästä reväisty juntti ja professoristason asiantuntija. Myös "asiantuntijoiden" asiantuntijuutta voi tarkastella kriittisesti ja muistaa, että hekin ovat ihmisiä mielipiteineen. Myös tiedemies voi sivuuttaa omaa näkemystään vastaan puhuvia seikkoja ja painottaa kohtuuttomasti sitä myötäileviä.

Tämän luettuani ymmärrän paremmin niitä, jotka ovat katkeria "suvaitsevaisten" suvaitsemattomuudesta. Suhtaudun maahanmuuttoon kiihkottomasti - vaikkakaan en kritiikittömästi! - enkä epäile ihmisen merkitystä ilmastonmuutokselle. Silti minäkin näen punaista tällaisen "oikeusperiaatteen", "demokratian", "objektiivisuuden", "järkevyyden" ja "suvaitsevaisuuden" kohdalla!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
P.B.
Vast: Ei kiessuksen tähden...
Angus; samaan kiinnitin huomiota kuin sinäkin. Hassinen olisi tuskin juuri enempää voinut sortua tekemään itse juuri sitä, mistä muita kritisoi. Noloa, mutta niin tyypillistä.
Käyttää juuri itse ennakkoluulojaan polttoaineena politiikan teossa ja populistisessa viestinnässään ja jalostaa mielipidettään ikään kuin teoreettiseksi pohjaksi, ideologiaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Tähän on tultu
Demokratia pelottaa. Kansa voi tehdä vääriä johtopäätöksiä. Populisti on vaaraksi vakaalle syndikalistiselle yhteiskuntajärjestykselle. Kansallissosialististakin voi kuoriutua natsi.
Valtamedia uhraa kokonaisen sivun tarinalle, jonka tarkoitus on kertoa vaarallisesta kansanvallasta.
Kun kansa saa vallan niin kuka sen saa? No puolueet tietenkin. Hehän ovat vaaliehdokkaat asettaneet ja valituiksi tulleet omaan tahtoonsa alistaneet. Tästä huolimatta populisti on järjestelmän suuri vihollinen. Tosiasiassa populisti on demokratian viimeinen toivo. Varaventtiili, joka päästää yhteiskunnan paineastiasta höyryt pihalle joka vaalikautena. Kansa pysyy rauhallisena päästessään äänestämään oman puolueen asettamaa ehdokasta vaalikaudesta toiseen kunnes pettyy. Valitsee viimein populistin ja toivoo, että sillä olisi valtaa muuttaa järjestelmää.
Turha toivo. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Tähän on tultu
Populisti ei todellakaan ole demokratian viimeinen toivo, päin vastoin. Demokratian on pakko sietää populismia, vaikka se on sen pahimpia vihollisia. Populismi on eri asia kuin kansan valta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Tähän on tultu
Kun kansanvalta jätetään huomiotta niin populismi saa polttoainetta. Yksikään eurooppalainen populistinen liike ei olisi menestynyt jos kansa olisi voinut luottaa vanhoihin puolueisiin. Kaikki maailman populistiset liikkeet voivat hyvin silloin kun vakiintuneet päättäjät eivät kuuntele äänestäjiään. Hyvä esimerkki tästä on demokratian mallimaana pidetty Yhdysvallat. Trumpia ei olisi koskaan valittu presidentiksi, ellei kansan enemmistö olisi ollut lopen kyllästynyt entiseen menoon.
Populismi on demkratian perälauta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
P.B.
Vast: Tähän on tultu
Mankalalta mielenkiintoinen näkemys joka kertoo hänen ajatus-/arvomaailmastaan melkoisesti:
"Demokratian on pakko sietää populismia, vaikka se on sen pahimpia vihollisia"

Ottaen huomioon termin määritelmä:
"politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla kansan tahdon ilmausta"

Eli kiteytettynä; Mankala näkee kansantahdon ilmaisun demokratian pahimpana vihollisena.

Jep
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Tähän on tultu
Nimimerkki 1350 laskee Mankalan demokratian viholliseksi: "Eli kiteytettynä; Mankala näkee kansantahdon ilmaisun demokratian pahimpana vihollisena."

Tuon 1350 perustelee populismisitaatilla: "politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla kansan tahdon ilmausta"

Mutta jälleen kerran 1350 on äärimmäisen säästeliäs siteeraaja, tämän jätti pois:
"Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin.[1]
Populismilla on monia ilmenemismuotoja. Se voi olla arvoiltaan ja talouspainotuksiltaan oikeistolaista tai vasemmistolaista. Populismi on nähty yhtäältä demokratian tarpeellisena korjausliikkeenä ja toisaalta uhkana demokratialle."

Tuo huomio kansasta ja eliitistä kannattaa huomioida. Vuoden 2019 vaalien jälkeen näissä keskusteluissa on 17,5% kannatuksella jatkuvasti kirjoitettu kansan nimissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Tähän on tultu
No, 1350, miksi niin lyhyt lainaus muutenkin jo tiivistetystä määritelmästä? Ja miksi poistit lainausmerkit? Lienet lainannut Wikipediasta: "Populismi (latinan sanasta populus, ’kansa’) on politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla "kansan tahdon" ilmausta. Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin." Siis "kansan tahdon", ei kansan tahdon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää