Kirjat

Turun messukeskuksen tapahtumat siirtyvät ensi vuodelle

Lennart Holmberg
Turun Kirjamessut perutaan tältä vuodelta.
Turun Kirjamessut perutaan tältä vuodelta.

Turun messukeskuksen tälle syksylle suunnitellut tapahtumat on siirretty ensi vuodelle koronaviruspandemian vuoksi.

Turun kirjamessut sekä samanaikaisesti järjestettävä Turun ruoka- ja viinimessut siirtyvät ensi vuoden lokakuuhun. Messut järjestetään 1.–3. lokakuuta 2021.

Messukeskus kertoi aiemmin viime viikolla, että lokakuun alussa järjestettäväksi suunniteltu tapahtuma siirretään uuteen ajankohtaan.

Järjestäjien mukaan tapahtumaa ei voida koronapandemian aiheuttamien vaikutusten vuoksi toteuttaa täysipainoisesti aikaisemmin kuin vuoden päästä. Myös tapahtumajärjestäjän näytteilleasettajille ja ohjelmatuottajille tekemän kyselyn mukaan eniten kannatusta sai siirto vuodella eteenpäin.

Tämän vuoden teemaksi valittu musiikki on pääteema ensi vuoden tapahtumassa. Ajankohtaisteemat julkistetaan vuoden 2021 alussa.

Turun kirjamessut viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syyskuussa järjestettäväksi suunniteltu Turun Taide- ja Antiikkimessut siirtyvät maaliskuulle. Tapahtuma järjestetään 20.–21. maaliskuuta 2021.

Keväällä 2021 järjestetään myös syksylle suunniteltu Mökki & Meri -messut sekä TS:n kanssa yhteistyössä toteutettava RekryExpo.

Mökki & Meri -messuille on jo löytynyt ajankohta. Messut järjestetään 16.–18. huhtikuuta.

Ensi vuoden syksylle siirtyvät Turun Talouspäivät sekä Grail Turku. Lisäksi syyskuussa 2021 järjestetään Osaava Nainen -messut sekä Venexpo.

Tarkemmat tiedot messuista löytyvät messukeskuksen sivuilta.

Uutista täydennetty kello 16.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.