Pohjoisen journalistit halusivat kertoa, mikä suomalaisen metsän todellinen tila on – He eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista, vaan saada ajattelemaan vaihtoehtoja

Tietokirjallisuuden Finlandian voittivat toimittajat Anna Ruohonen, Jenni Räinä ja Pekka Juntti ja valokuvaaja Anssi Jokiranta teoksellaan Metsä meidän jälkeemme. Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa voittajat kiittivät Pohjois-Suomea ja metsää.

Hannamari Ahonen

Pohjolan Sanomien toimittaja Jenni Räinä haastatteli vuonna 2010 metsänhoitotieteen emeritusprofessoria Erkki Lähdettä, joka oli metsäkeskustelussa kiistanalainen hahmo.

Räinä oivalsi Lähdettä haastatellessaan, miten suuri vaikutus metsiin oli sillä, että suurin osa ympäröivästä metsästä oli talousmetsää. Metsää, johon ihminen oli omalla toiminnallaan voimakkaasti vaikuttanut.

Alkuperäisen metsän muutos ja metsän todellinen tila jäivät askarruttamaan Räinää. Tosin ennen metsäaiheeseen tarttumista hän irtisanoutui ja alkoi kirjoittaa kirjaa maaseudun tyhjenemisestä. Sitä varten hän kävi haastattelumatkalla aivan itärajan pinnassa.

– Kun ajoimme niin syvälle Kainuuseen kuin vain voi ajaa, odotin koko ajan, milloin ympärillä alkaa jylhä korpimetsä. Saimme ajaa haastateltavan pihaan asti, eikä sitä korpimetsää tullutkaan.

Monella suomalaisella voi Räinän mukaan olla mielikuva, että jossakin on suuri jatkuva metsien erämaa. Mielikuva ei vastaakaan sitä, miltä suomalaisessa metsässä näyttää.

Kirja on rakennettu tutkijoiden haastatteluille

Metsä on niin laaja ja politisoitunut asia, että Räinä ajatteli yksin aiheeseen tarttumisen mahdottomaksi. Viiniteltyään entisen työkaverinsa Anna Ruohosen kanssa, naiset päättivät kirjoittaa metsästä yhdessä. Mukaan he pyysivät vielä Räinän Pohjolan Sanomien aikaisen työkaverin Pekka Juntin ja nykyisinkin Lapin Kansan kuvaajana olevan Anssi Jokirannan.

Nelikko halusi kertoa luonnon näkökulmasta, minkälainen suomalaisen metsän tila on nyt. Minkälainen metsä olisi luonnontilaisena? Mitä me haluamme metsillemme tehdä ja miten niitä käsitellä?

Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.

– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.

Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.

– Jokainen tekee metsällään sen, mitä sillä lain puitteissa saa tehdä. Keskustelun keskiössä tulisi olla se, minkälaisia toimia valtio tukee metsissä? Tuetaanko uudelleen ojittamista vai voitaisiinko tukea puiden kasvattamista hiilinieluiksi? Se vaikuttaa ruohonjuuritason päätöksiin.

Valokuvaaja yllättyi metsien käytön mustavalkoisuudesta

Valokuvaaja Anssi Jokiranta halusi dokumentoida metsää mahdollisimman realistisesti, ei inhorealistisesti eikä yltiöromanttisesti. Kuitenkin niin, että kuvat olisivat visuaalisesti näyttäviä.

– Minulle suurin havainto oli se, miten mustavalkoista, ehdotonta metsien käyttö on.

Kun Jokiranta lähti kuvaamaan suojelualuetta, hän huomasi, että se alkoi suoraan avohakkuualueen laidasta ja siinä välissä ei ollut mitään.

Koska Jokiranta on töissä Lapin Kansassa, metsän kuvaaminen jatkuu.

Jenni Räinä on alkanut etsiä vanhoja metsiä.

–  Kesällä kävin Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla Kainuussa sijaitsevassa Paljakan luonnonpuistossa, jossa on täysin luonnontilaista metsää. Se oli aivan huippukokemus.

Voittajan valitsi emeritusprofessori Sixten Korkman

Tietokirjallisuuden voittajan valitsi emeritusprofessori, tietokirjailija Sixten Korkman, joka piti metsäaihetta tärkeänä. Korkman pitää kirjaa painavana puheenvuorona, joka on hyvin jäsennelty, raikkaasti kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu.

– Kirja on kiihkoton, mutta otteeltaan kriittinen ja esittää metsäpolitiikastamme karun kuvan. Olemme metsäkansa, mutta kirja pakottaa meidät huomaamaan, että suurin osa Suomen metsistä on avohakkuita läpikäyneitä talousmetsiä. Teollisuuden toiveiden mukaisesti ja hallituksen hyväksymänä metsiä kaadetaan laajoja avohakkuita, puusta keitetään sellua, joka rahdataan Kiinaan ja muualle vessa- ja talouspaperin tuottamiseksi.

– Tästä on hyötynyt metsäteollisuus ja kansantalous. Mutta luonnontilaista metsää on esimerkiksi eteläisessä Suomessa enää kaksi prosenttia. Luonnon monimuotoisuus on uhattuna.

Kiitokset Pohjois-Suomelle ja metsälle

Metsäkirjan tekijät halusivat ensimmäiseksi kiittää Pohjois-Suomea.

– Pohjois-Suomi on ollut inspiraatiomme, se on tarjonnut meille vapauden tehdä, pohjoinen on opettanut ja pakottanut tekemään itse. Se on yhtä aikaa vaativaa ja ihanaa, Räinä sanoi.

Anna Ruohonen puolestaan sanoi, että Pohjois-Suomessa kirjan tekijät ovat ihastuneet metsään. Metsä saikin kiitokset.

Koska kirjan tekijät ovat kaikki journalisteja, Jenni Räinä muistutti kiitospuheessaan, että etenkin Pohjois-Suomessa viime vuodet ovat olleet journalismille vaikeita.

– Tekijöitä on yhä vähemmän. On vaarassa, että entistä useampi asia ja alue jää pimentoon. Mikään ulkopuolelta tuotu ei voi korvata omaa tekemistä. Ulkopuolinen katse on aina ulkopuolinen katse, sisältä näkee asioita.

Uutista on päivitetty klo 16.05 voittajan valitsijan Sixten Korkmanin ja voittajien kiitospuheen kommenteilla.

Joel Maisalmi
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet toimittajat Pekka Juntti (vas.), Jenni Räinä, Anna Ruohonen ja valokuvaaja Anssi Jokiranta ovat jo työssään journalisteina tehneet paljon uutisia ja reportaaseja metsästä.

Pohjoisen journalistit

Kirjan tekijät

Anssi Jokiranta (s. 1984) on Rovaniemellä asuva Lapin Kansa -lehden valokuvaaja ja videontekijä.

Pekka Juntti (s. 1980) on Torniosta kotoisin oleva, Ruotsin Haaparannalla asuva free lancer -toimittaja. Oli Kemissä ilmestyneen Pohjolan Sanomien toimittaja. Palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Ylen kolumnisti.

Anna Ruohonen (s. 1985) on Rovaniemellä asuva free lancer -toimittaja ja sisällöntuottaja. On ollut toimittajana Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Juttuaiheet ovat sijoittuneet Pohjois-Suomeen, mutta reportaasimatkoilla on käynyt myös muilla reuna-alueilla kuten Indonesiassa, Nepalissa ja Norjassa.

Jenni Räinä on Oulussa asuva free lancer -toimittaja ja tietokirjailija, joka on syntynyt Hyryn kylässä Kuivaniemellä. On ollut toimittajana Pohjolan Sanomissa. Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana jo 2017 yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa teoksella Reunalla. Hänet on myös palkittu Botnia-kirjallisuuspalkinnolla 2018 ja oli ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon Vuoden kirja -kategoriassa.

Metsä meidän jälkeemme -kirjan on kustantanut Like.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Mankala
Pitää myös uskaltaa syyllistää
Nämä ovat isoja asioita käsiteltäväksi. Hyssytteleminen ei vie eteenpäin vaan taaksepäin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »