Runouslehti Tuli & Savu voitti pohjoismaisen kulttuurilehtikilpailun

Runouslehti Tuli & Savu on voittanut pohjoismaisille kulttuurilehdille järjestetyn kilpailun, johon osallistui kulttuurilehtiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Palkinnon voittaja julkistettiin Göteborgin kirjamessuilla.

Kilpailun tuomaristo totesi perusteluissaan, että lehti on korkeatasoinen runouteen keskittyvä julkaisu, jossa käsitellään ajankohtaisia keskusteluita, jotka asettavat lyriikan filosofisista ja sosiologisista lähtökohdista laajempaan kontekstiin yhteiskunnassa. Julkaisu on vähäisistä tekijäresursseista huolimatta taidokkaasti suunniteltu ja taitettu ja antaa raikkaan ja elegantin vaikutelman. Lisäksi tuomaristo arvosti julkaisun kielellistä kunnianhimoa.

– Palkinto kannustaa siinä pyrinnössä, että kulttuurilehti voi ja sen pitää käsitellä muutakin kuin ennestään tuttuja ilmiöitä ja henkilöitä, lehden päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö toteaa.

– Tuntuu, että on yhtä lailla relevanttia käsitellä antiikin eklogeja ja renessanssisonetteja kuin kaikkein uusinta marginaaliavantgardea, jota Suomessa ei vielä tunneta, ja että lukijan on mahdollista muodostaa näihin kaikkiin henkilökohtainen ja kokemuksellinen suhde.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton puheenjohtajan Tuomas Rantasen mielestä “nykyisen hyperdigiöityneen maailman keskellä runoudesta perinteiseen printtiin täysin omalla ja alati muuntautuvalla esteettisellä tyylillään nojaava Tuli & Savu edustaa jonkinlaista keidasta".

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.