Kirjailija Leevi Lehto on kuollut

Irmeli Haapanen

Kirjailija, runoilija, kääntäjä ja kustantaja Leevi Lehto kuoli juhannuspäivän aamuna Helsingissä. Lehto sairasti harvinaista MSA-tautia. Lehto oli kuollessaan 68-vuotias. Hän oli syntynyt Asikkalassa 23. helmikuuta 1951.

Lehto julkaisi esikoiskokoelmansa Muuttunut tuuli 16-vuotiaana vuonna 1967. Runokokoelmien lisäksi häneltä on ilmestyneet muun muassa romaani Janajevin unet (1992) ja kokeellinen proosateos Päivä (2004). Esseekokoelma Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi ilmestyi 2017, ja uusimman runokokoelman, Handy McCoystysen rakkauslaulun julkistamistilaisuus on tarkoitus pitää ensi keskiviikkona Helsingissä.

Lehdon tuotantoa on käännetty ainakin englanniksi, portugaliksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, hollanniksi, venäjäksi ja kiinaksi.

Kääntäjänä Lehto muistetaan erityisesti James Joycen massiivisen Ulysses-romaanin suomentamisesta. Hän teki käännöstä kymmenen vuotta, ja yli 850-sivuinen suomennos ilmestyi vuonna 2012. Lehto on kääntänyt myös muun muassa John Ashberyn runoutta, Stephen Kingin trillereitä ja Jean-François Lyotardin filosofiaa.

Kirjailijan työn ohessa Lehto toimi kustantajana vuonna 2007 perustamassaan Ntamossa. Kustantamo siirtyi vuonna 2017 Lehdolta sen nykyiselle vetäjälle, filosofi Jarkko S. Tuusvuorelle.

Lehto on toiminut myös muun muassa Tuli & Savu -runouslehden päätoimittajana 2002–2003 ja runoyhdistys Nihil Interitin puheenjohtajana 2003–2006. Hän on opettanut runoutta helsinkiläisessä Kriittisessä korkeakoulussa.

Lehto sai vuonna 2007 Nuori Voima -palkinnon työstään runouden monimuotoisuuden edistäjänä, runoilijoiden verkostojen kehittäjänä ja runokulttuurin uudistajana. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Eino Leino -palkinto pioneerityöstään kirjailijana, suomentajana, digitaalisen sanataiteen kehittäjänä ja kustantajana ja vuonna 2016 Nihil Interitin palkinto elämäntyöstään runouden parissa.

Juttua täydennetty 24.6. kello 9.04.

Compic/Pekka Sipola
Leevi Lehto arkistokuvassa vuodelta 2010.
Leevi Lehto arkistokuvassa vuodelta 2010.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.