TS Kirjan Kevätjuhla tuo tänään perjantaina Turun kaupunginteatteriin suomalaisen nykykirjallisuuden kuumimmat nimet ja kiitetyn tanskalaisen Kim Leinen

TS Kirja -klubin kevätkausi huipentuu perjantaina 10. toukokuuta Kevätjuhlaan, jossa lavalle nousee joukko suomalaisen nykykirjallisuuden puhutuimpia ja luetuimpia tekijöitä sekä monesti palkittu, Suomessa Tammen Keltaisesta kirjastosta tuttu Kim Leine.

Tanskalaiskirjailija sai teoksestaan Ikuisuusvuonon profeetat Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Suomessa hänet tunnetaan erityisesti romaanistaan Kuilu (Afgrunden, 2015), jonka tapahtumat sijoittuvat osittain Suomen sisällissotaan.

Keltainen kirjasto julkaisee Leineltä syyskuussa Grönlantiin sijoittuvan historiallisen romaanin Punainen mies, musta mies.

TS Kirjan Kevätjuhlan käynnistää nuoren polven kärkirunoilijoihin lukeutuva Susinukke Kosola. Heti perään Turun Sanomien kulttuurin ja lukemiston päällikkö Tuomo Karhu haastattelee Silvia Hosseinia, Antti Nyléniä ja Sisko Savonlahtea, jotka lukeutuvat sukupolvensa kiivaimpiin kirjoittajiin. Kolmikko keskustelee muun muassa kirjailijan osasta nyky-Suomessa.

Luvassa on suoraa puhetta arvostetusta mutta alipalkatusta ammatista. Antti Nylén kiteyttää osansa hurjassa ellei jopa silmittömän hurjassa Häviö-teoksessa: "Alituinen parin tuhannen euron rahavaje, tietoisuus maksamattomista ja erääntyneistä tai jo perintään menneistä laskuista ja tulevista normaaleista elinkustannuksista, joista selviytyminen tuntuu jo etukäteen mahdottomalta, pitää yllä kroonista ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta, sielun pohjalla alati kytevää, korventavaa katkeruutta, vihaa ja yhteiskunnallista osattomuutta ja epäluuloa, jotka väistämättä sävyttävät päiviäni ja tekstejäni."

Hosseinin, Nylénin ja Savonlahden haastattelun jälkeen lavalle nousee Kim Leine, jota haastattelee TS Kirjan tuottaja Jaakko Mikkola.

Jori Liimatainen
Tuomo Karhu (vas.), Jaakko Mikkola ja Niina Repo vastaavat tuttuun tapaan kirjailijoiden haastattelemisesta.
Tuomo Karhu (vas.), Jaakko Mikkola ja Niina Repo vastaavat tuttuun tapaan kirjailijoiden haastattelemisesta.

Kim Leinen esiintymisen jälkeen koittaa väliaika, jonka jälkeen illan toisen puoliskon käynnistää vaikuttavista runoesityksistään tunnettu Aura Nurmi.

Illan viimeisessä keskustelussa Sirpa Kähkönen, Tommi Kinnunen ja Petri Tamminen uppoutuvat historian hiljaisiin kirjailija-opettaja Niina Revon kanssa. Revon jututtama kolmikko on kunnostautunut Suomen historiassa hämärään jääneiden alueiden valaisemisessa.

"Me oltiin siskon kanssa niin pieniä vielä, että suomen kieli unohtui meiltä Ruotsissa nopeasti. Kun palasimme sodan jälkeen kotiin Kajaaniin, puhuimme vain ruotsia. Äiti ei ymmärtänyt meitä eikä me äitiä. Istuttiin

siskon kanssa kammarin pöydän alla ja itkettiin", Petri Tamminen kirjoittaa teoksessaan Suomen historia (2017).

Kevätjuhlan huipentumana lavalla loistaa Ultra Bra -yhtyeessä suuren yleisön suosikiksi noussut, myös lukuisista teatteri- ja elokuvarooleista tuttu näyttelijä ja laulaja Vuokko Hovatta. Hän esittää yhdessä vibrafonisti Panu Savolaisen kanssa Riina Katajavuoren, Aulikki Oksasen ja Anna Ahmatovan runoihin sävellettyä musiikkia.

TS Kirjan Kevätjuhla on poikkeuksellisesti maksullinen tilaisuus. 25 euron lippuja voi hankkia Turun kaupunginteatterin normaaleista kanavista. Syksyllä TS Kirja -klubit jatkuvat tuttuun tapaan maksuttomina kerran kuukaudessa keskiviikkoisin.

TS Kirjan Kevätjuhla Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä perjantaina 10. toukokuuta klo 19–22.

Riitta Salmi
Susinukke Kosola käynnistää TS Kirjan Kevätjuhlan.
Susinukke Kosola käynnistää TS Kirjan Kevätjuhlan.
Ville Hytönen
Silvia Hosseinin esikoisteos, nykyesseen lajirajoja rikkova Pölyn ylistys sai 2017 Kalevi Jäntin palkinnon.
Silvia Hosseinin esikoisteos, nykyesseen lajirajoja rikkova Pölyn ylistys sai 2017 Kalevi Jäntin palkinnon.
Ari-Matti Ruuska
Antti Nylén kirjoittaa täydellisen pelottomasti ja virtuoosimaisen taitavasti.
Antti Nylén kirjoittaa täydellisen pelottomasti ja virtuoosimaisen taitavasti.
Jane Iltanen
Myös Aura Nurmi saadaan Turkuun syvästi vaikuttavine runoineen.
Myös Aura Nurmi saadaan Turkuun syvästi vaikuttavine runoineen.
Markku Ojala
Myös Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajana toimiva Sirpa Kähkönen on noussut lukevan yleisön suosiksi.
Myös Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajana toimiva Sirpa Kähkönen on noussut lukevan yleisön suosiksi.
Timo Jakonen
Petri Tamminen haastatteli vuonna 2017 julkaistua Suomen historia -kirjaa  varten yli viittäsataa ihmistä.
Petri Tamminen haastatteli vuonna 2017 julkaistua Suomen historia -kirjaa varten yli viittäsataa ihmistä.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Boi from PML
Team Tolonen 4ever
Missä on turkulainen lehtori Tapani Tolonen, joka palkittiin 2017 kauniista debyyttiteoksestaan Sokeisto? Tolonen on lukiossaan suurta kunnioitusta nauttiva luonnontieteiden opettaja, joka tunnetaan myös Yleisnerona monien lahjakkuuksiensa vuoksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »