Lapsi ja meri

Ponyo rantakallio kuvaa upeasti merenalaista maailmaa.
Ponyo rantakallio kuvaa upeasti merenalaista maailmaa.

• Ponyo rantakalliolla. Ohjaaja Hayao Miyazaki. Kinopalatsi 3 (orig.) ja 6 (dub.). S, 1 h 42 min.

Isyys ei ole helppoa, etenkään jos on kuusikymppiseltä mascara-rokkarilta näyttävä kajahtanut merinoita, jolla on paimennettavanaan tuhatpäinen parvi ihmiskasvoisia kultakaloja.

Eräs kultakalalapsista on erityisen seikkailunhaluinen ja tutustuu karkuretkellään viisivuotiaaseen ihmispoika Sosukeen. Meriä saastuttavaa ihmiskuntaa kaihtava isäpappa ei tietenkään lämpene moiselle ystävyydelle, mutta Sosuken Ponyoksi nimeämä pikkukala tahtoo määrätietoisesti ihmistytöksi. On aika kutsua hätiin merenjumalataräiti.

Hayao Miyazakin Ponyo rantakalliolla ammentaa H.C. Andersenin Pienestä merenneidosta, mutta ohjaajalleen tyypillisellä lapsuutta, mielikuvitusta ja luontoa juhlivalla tavalla. Ponyo tuo mieleen iki-ihanan Naapurini Totoron (1988) lapsuusidyllin kaikkialla piilevine taikoineen ja leikkeihin suvaitsevaisesti mukaan lähtevine vanhempineen. Harva aikuinen mies ymmärtää lapsen taianomaista maailmaa Miyazakin lailla.

Vaikka Ponyo onkin väkivallaton ja ikärajaton, sen suloiseen pastellimaailmaan piirtyy myös synkempiä sävyjä. Ohjaaja muistuttaa jälleen yleisöään uhkaavasta ekokatastrofista, ja vaikuttava taifuunikohtaus saattaa olla liian hurja arimmille pikkuväen edustajille. Aikuiskatsojaakin jännittää, kun maagiset tummat aallot tavoittelevat Sosukea.

Henkeäsalpaavaa
animaatiota

Miyazaki palaa Ponyossa yksinkertaisempaan animaatiojälkeen. Alussa vaikutelma on turhankin karu, mutta vähitellen Ponyon herkkä, hyvällä tavalla vanhanaikainen estetiikka valloittaa.

Pääosaan nousee meri, jota kuvataan vanhojen japanilaisten puupiirrosten virtuositeetilla. Valtaviksi kaloiksi lapsen silmissä muuntuvat myrskyaallot ovat henkeäsalpaavaa katsottavaa, samoin outojen esihistoriallisten otusten kansoittama merenalainen maailma.

Miyazaki kertoo kuunnelleensa Ponyota tehdessään paljon Wagneria, ja se näkyy myös elokuvassa. Ponyon syntymänimi on Brunhilde, ja luottosäveltäjä Joe Hisaishin musiikki yltyy meren pauhatessa varsin valkyriaanisiin mittoihin.

Suomenkielinen dubbaus tuntuu vähäveriseltä nerokkaiden japanilaisääninäyttelijöiden rinnalla. Lapsirooleista vastaavat Aada Kuoppa ja Akira Takaki tosin hoitavat hommansa ihan pätevästi, mutta jokaisen lukutaitoisen kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan mieluummin japaninkielinen versio.

Ponyo ei ole Miyazakin parhaita elokuvia. Yksinkertainen, riemastuttavilla yksityiskohdilla maustettu juoni ei sinänsä säväytä, mutta silti animaatio nostaa loppupäiväksi huulille idioottimaisen hymyn. Edes ällösentimentaalinen loppu ei onnistu pilaamaan elokuvaa. Ja se on paljon se.

KATARIINA NORONTAUS