Markus Selinille elokuva-alan kultainen ansiomerkki

Jari Laurikko
Elokuvatuottaja Markus Selin on saanut aiemmin elokuva-alan hopeisen ansiomerkin, nyt sarja täyttyi kultaisella.
Elokuvatuottaja Markus Selin on saanut aiemmin elokuva-alan hopeisen ansiomerkin, nyt sarja täyttyi kultaisella.

Suomen Filmikamari ry on myöntänyt elokuvatuottaja Markus Selinille elokuva-alan kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki myönnettiin Selinille hänen merkittävistä ansioistaan suomalaisen elokuva-alan edistämisessä. Ansiomerkki annettiin Selinille torstai-iltana Solar Filmsin ja Don Filmsin Se mieletön remppa -elokuvan ensi-illassa ja Solar Filmsin 25-vuotisjuhlassa.

Elokuva-alan kultaista ansiomerkkiä on jaettu vuodesta 1951 lähtien. Ensimmäisten myönnettyjen ansiomerkkien saajia olivat muun muassa T. J. Särkkä, Risto Orko ja Väinö Mäkelä. Markus Selinille myönnetty ansiomerkki on järjestyksessään 58.

Markus Selin on ollut tuottamassa 64 pitkää elokuvaa suomalaisiin elokuvateattereihin. Kyseisillä elokuvilla on ollut kaikkiaan yli 8,7 miljoonaa katsojaa ja ne ovat tuottaneet lipputuloja 77 miljoonaa euroa.

Kultainen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, "joka on erittäin huomattavalla tavalla edistänyt elokuva-alaa joko taloudellisesti, henkisesti tai muulla ansiokkaalla toiminnalla". Ansiomerkin luovuttamisesta päättää vuonna 1923 perustetun Suomen Filmikamari ry:n hallitus.

Markus Selinille myönnettiin alan hopeinen ansiomerkki vuonna 2013. Elokuva-alan hopeinen ansiomerkki on myönnetty myös Markus Selinin isoisälle Akseli Selinille, isälle Raimo Selinille ja veljelle Akke Selinille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.