Pojat ovat vain poikia sodassakin

Melinin (Nicke Lignell) valkoisen komppanian tehtävänä oli tunkeutua kaupunkiin ja valloittaa Näsilinna.
Melinin (Nicke Lignell) valkoisen komppanian tehtävänä oli tunkeutua kaupunkiin ja valloittaa Näsilinna.

Ei pitäisi valittaa sitä, että elokuva on hiukan yli tunnin mittainen. Se on vanhan B-elokuvan pituus ja muutenkin lähellä elokuvan klassista ihannemittaa. Mutta Robert Alftanin ja Claes Olssonin kirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama Taistelu Näsilinnasta 1918 on sittenkin vain suppeaksi dramatisoitu tv-dokumentti, joka on eksynyt teatteriohjelmistoon tarinan historiallisen painoarvon ja hankkeen kustannusten vuoksi.

Tarina kuvaa vaasalaisen jääkärin Erik Melinin johtaman valkoisen komppanian keikkaa Tampereen seudulle. Porukka raivaa tieltä niin punaiset taistelijat, näille myötämieliset naisjoukot kuin täysin sivulliset kadunkulkijatkin saadakseen haltuunsa punaisten päämajana toimineen Näsilinnan puupalatsin. Matka Näsikalliolle, linnan valloitus ja varsinkin sen vuorokauden mittainen hallinta-aika nostavat esiin sotaelokuvien ikuisen sanoman: sota on epäinhimillistä helvettiä, jossa tavoitteet ja saavutukset eivät ikinä vastaa uhrauksia.

Kubrickin Kunnian polut tai vaikka Länsirintamalta ei mitään uutta -klassikko kerrotaan aina uudestaan, vaihtuvilla näppylänaamoilla. Melinin komppanian pojat ovat todellakin vain surkeita poikia, joiden liha ei ole poliittisesti värittynyttä. Ihminen on vain ihminen silloin, kun hän käy lähimmäistään vastaan. Veljessodassa kamaluus vain korostuu.

Elokuvassa kuvataan julmuuksia pikaisten teloitusten muodossa, mutta Olsson ja kumppanit eivät ole lähteneet politikoimaan. Katsojat kaikkoaisivat, jos olisi poliittista sanomaa. Eihän sisällissotaa saa tässä maassa enää edes mainita ilman, että ollaan heti leirittämässä. Pelkästään sodan nimeäminen on poliittinen julkilausuma.

Niinpä kasassa on kovin vaisuksi jäävä puolidokumentaarinen ja herkistelevän humanistinen sotaseikkailu. Dokumenttipohjasta kertovat suorat raportoinnit kameralle – kesken taistelujen – tuovat viehättävän puolibrechtiläisen etäännytyksen maun. Katsoja tietää olevansa elokuvissa eikä reaaliajassa avautuvien taistelujen todistajana, kuten illuusiokoneisto yleensä tapaa asiansa esittää.

Taistelu Näsilinnasta 1918 on lyhyt, köykäinen ja osoitteeton elokuva, joka silti saa pohtimaan tapausten kulkua ja sodan paljaaksi riisuvaa tuhovoimaa osallisten kannalta. Tässäkin se muistuttaa tv-dokumenttia, joka ohjaa kiinnostuneet oikeille lähteille kuin kuvitettu klassikko. Mutta Olssonin teoksen oikea koti on televisio, ei elokuvateatteri.

• Taistelu Näsilinnasta 1918. Ohjaaja Claes Olsson. Kinopalatsi 6 & 9.
K16, 1 h 10 min.

KARI SALMINEN