Elokuva-arvostelut

Taivas putoaa, sielu hajoaa

Kirsten Dunst näyttelee Justinea Lars von Trierin visuaalisesti upeassa elokuvassa.
Kirsten Dunst näyttelee Justinea Lars von Trierin visuaalisesti upeassa elokuvassa.

• Melancholia. Ohjaaja Lars von Trier. Kinopalatsi 8. K11, 2 h 17 min.

Lars von Trier osaa paitsi ohjata erinomaisia elokuvia, myös provosoida pinnallisuuksiin piintyneitä katsojia ja kuulijoita. Idiootit (1998) raivostutti vammaisjärjestöjä, Dogville (2003) amerikkalaista äärioikeistoa ja Antichrist (2009) katolista kirkkoa. Kun hän äskettäisillä Cannesin filmijuhlilla lehdistötilaisuudessaan tokaisi ymmärtävänsä Hitleriä, festivaalijohto julisti Trierin epätoivotuksi henkilöksi, ”persona non grataksi”.

Herranjestas sitä jeesustelun mittaa ja määrää!

Samaan aikaan Cannesin valkokankailta tykitetään kolmiulotteisena jenkkifasismilla kyllästettyä merirosvoseikkailua ja digitaalisessa väkivallassa rypevät journalistit kehuvat jokaista Kristus-symboliikalla pröystäilevää tekopyhyyttä mestariteokseksi. Ja kaikki tämä tapahtuu romanialaisille köyhille menolippua kurjuuteen tyrkyttävässä rasistisessa Ranskassa, jonka natsihallitus toisessa maailmansodassa vainosi julmemmin juutalaisia kuin konsanaan muut Saksan aseveljiksi liittyneet akselivallat yhteensä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En lainkaan ihmettele Lars von Trierin ja Aki Kaurismäen kaltaisten sovinnaisuuksille pyllistävien taiteilijoiden turhautumista julkkisten keimailuiksi muuttuneessa Cannesin hullunmyllyssä. Kummatkin ovat muukalaisina käyttäytyneet tahallisen huonosti näillä typeryyksien markkinoilla. Tänä vuonna Aki ei sentään ottanut tanssiaskeleita punaisella matolla, vaan tyytyi välinpitämättömyyden merkkinä sytyttämään savukkeensa tupakoinnin kieltävässä salissa.

Tuoretta verta perinteisiin

Jos joku kaipaa Melancholialta edellä mainittujen eeposten tapaista rajua rienausta, hän luultavasti pettyy Trierin uutuuden hillittyyn hysteriaan. Rohkeasti filmi silti sekoittaa tuoretta verta eurooppalaisen elokuvan klassisiin perinteisiin. Alun sommitelma voisi olla peräisin mistä tahansa kaupallisesta tehostespektaakkelista arvuutellessaan auringon takaa lähestyvän planeetan mahdollisuutta törmätä maapalloon ja tuhota se tuusan nuuskaksi. Melancholia viittaa kuitenkin aivan muualle kuin samannimisen, Maan radalle osuvan kiertotähden aiheuttamaan katastrofiin. Galaktista fantasiaa käytetään kehyksenä ihmisten ahdistukseen pureutuvalle tarinalle, joka luultavasti ilahduttaisi jopa Luis Bunuelia.

Elokuvassa seurataan kahta siskoa, joiden mukaan teos jakautuu erillisiin näytöksiin. Heistä Justine koettaa parantua masennuksestaan solmimalla avioliiton ja viettämällä prameilevia häitä sisarensa Clairen emännöimässä maalaislinnassa.

Hilpeäksi tarkoitetun tilaisuuden ylle lankeaa jo varhaisessa vaiheessa epävarmuuden varjoja, kun vihkipari myöhästyy heidän kunniakseen järjestetyiltä kutsuilta. Pitopöytiin siirryttäessä ristiriitaisuudet kiristyvät teeskentelevien sukulaisten ympärille käsin kosketeltavaksi. Sikarikkaan miljonäärin nainut Claire peittelee kuolemanpelkoaan juhlien tuhlailevilla kulisseilla, mutta onttouttaan kumisevat fraasit ja seremoniat vaikuttavat irvokkaan absurdeilta verrattuna henkilöiden sisäiseen kaaokseen.

Perheen traumaattista julkisivua raapaistaan niin syvältä, että halkeamasta tulvii kuonaa jokaisen niskaan. Taivaan putoamista odoteltaessa ihmisten sielut hajoavat pirstaleiksi.

Visuaalisesti lumoavan kaunis

Melancholia ei ehkä ole Trierin paras ohjaustyö, sillä Wagnerin musiikilla höystetyn maailmanlopun vyörytys tuntuu hieman mahtipontiselta huitaisulta tipauttaa yleisö avaruuden sfääreistä keskinkertaisten näyttelijäsuoritusten mikrokosmokseen. Siitä huolimatta kyseessä on visuaalisesti lumoavan kaunis elokuva, jonka tiheästä alakulosta ei löydy sijaa moitteille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ateistina Lars von Trier ruotii ihmisen raadollisuutta rehellisesti vailla lohduttavia pelastussanomia tai turvallisia tuulentupia. Hänen pessimismistään kuultaa aito huoli ja paniikki nopeasti etenevästä humanismin rappiosta, minne keinotekoiset instituutiomme ovat historian vuoristoradalla meidät kampeamassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit