Vaisu sovitus velhofantasiasta

TS/Cinema Mondo<br />Prinssi Arren taistelee sisällään kamppailevia hyvän ja pahan voimia vastaan Maameren tarinoissa.
TS/Cinema Mondo
Prinssi Arren taistelee sisällään kamppailevia hyvän ja pahan voimia vastaan Maameren tarinoissa.

HH

Maameren tarinat. Ohjaaja Goro Miyazaki. Kinopalatsi 5. K11, 1 h 57 min.

Rakkautta & anarkiaa -filmifestivaalin ja elokuvia maahantuovan Cinema Mondon ansiokkaan evankelioimistyön ansiosta japanilaisen Studio Ghiblin animaatiotuotanto alkaa olla Suomessakin jo kohtalaisen hyvin tunnettua.

Viime vuonna valmistunut, varhaisnuorille suunnattu Maameren tarinat jatkaa Henkien kätkemän (2001), Liikkuvan linnan (2004) sekä Kissojen valtakunnan (2002), Naapurini Totoron (1988) ja Kikin lähettipalvelun (1989) tutuksi tekemällä linjalla, vaikka ohjaimissa on studion - ja Japanin - kuuluisimman ja arvostetuimman animaattorin Hayao Miyazakin sijaan hänen poikansa Goro Miyazaki.

Poika on lainannut muun muassa monien sivuhahmojen muodon isänsä elokuvista, ja yksittäisten kuvien perusteella elokuva onkin turvallisen tutun näköinen. Juonen kuljettamisessa, yllätysten laatimisessa ja kiehtovien henkilöiden kehittämisessä Maameren tarinat ei kuitenkaan yllä Ghiblin muiden merkkiteosten tasolle.

Syynä saattaa olla sekin, että aasialaisten monivivahteisten tarujen sijaan uutuus pohjautuu amerikkalaisen Ursula K. Le Guinin kuuluisiin fantasiakirjoihin, siis länsimaiseen kerrontaperinteeseen.

Hieman harhaanjohtavasta nimestään huolimatta Maameren tarinat ei yritä puristaa pariin tuntiin koko Le Guinin mittavaa romaanisarjaa. Ensisijaisesti Miyazaki nuoremman ja käsikirjoittaja Keiko Niwan tähtäimessä on ollut Maameren tarinoiden kolmas kirja Kaukaisin ranta . Se kertoo nuoresta Arrenista ja arkkimaagi Varpushaukasta, jotka päätyvät Varpushaukan vanhan tutun Tenarin maatilalle. Rauhaisa elo katkeaa, kun lähistöllä asuva Cob-velho yrittää etsiä ikuisen elämän salaisuutta tuhoisin seurauksin.

Ainakin romaanisarjaa lukematta monet elokuvan tapahtumista jäävät etäisiksi ja perustelemattomiksi, ja käsikirjoitus ohittaa muun muassa Varpushaukan ja Tenarin välisen ystävyyden huitaisten tarjoamalla syventävien kohtausten sijaan pelkän ohikiitävän viittauksen vanhoihin tapahtumiin.

Elokuvan keskeinen ajatus maailman, kuoleman ja elämän tärkeästä tasapainosta ja ihmisen roolista sen ylläpitäjänä tai horjuttajana tuntuu moniin pelkkään kohellukseen luottaviin länsimaisiin animaatioihin nähden miellyttävän pohditulta, mutta aihepiiri tulee tarinassa käsitellyksi kovin suppein esimerkein.

TANELI TOPELIUS