Oppitunti Hollywoodista

TS/Scanbox<br />Poliisi (Josh Hartnett) ihastuu Madeleineen (Hilary Swank).
TS/Scanbox
Poliisi (Josh Hartnett) ihastuu Madeleineen (Hilary Swank).

Aikuiset asiantuntijat palvovat Brian De Palmaa paitsi intiimien painajaisten velhona, myös lajinsa viimeisenä tyyliniekkana vaikka hänen parhaimmista ohjaustöistään on vierähtänyt aikaa jo neljännesvuosisadan verran. Sen kuluessa hän on taivaltanut hankalan, kompromisseilla reunustetun taipaleen ja oppinut sopeutumaan amerikkalaisen viihteen tuhlailevaan sirkukseen.

Ehkä juuri siitä syystä lienee vaikea löytää enää toista ohjaajaa, joka vastaavalla kiihkeydellä rakastaisi Hollywoodin loistokauden keinotodellisuutta ja yleisömassojen alitajuntaa silloin manipuloineita kollektiivisia illuusioita. Hänen teoksensa taikovat yhä edelleen esiin kummallisen kiehtovia harhoja tuosta ehtymättömästä satumaasta.

James Ellroyn sekavan monimutkainen jännitysromaani Musta Dahlia tarjoaa kiitollista materiaalia De Palmalle rakentaa ulkoisesti tunnistettavat puitteet kangastukselleen ja kietoutua muistojen kultaamaan helminauhaan.

Elokuva kertoo kahdesta Los Angelesissa toisen maailmansodan jälkeen nyrkkeilevästä poliisista ja heidän välissään ajelehtivasta blondista. Kaverukset, lempinimiltään Tuli ja Jää, täydentävät vastakohtina toisiaan tutkiessaan pellonpientareelta löydetyn, julmasti silvotun naisen murhajuttua.

Tästä oikeasti vuonna 1947 tapahtuneesta rikoksesta miehet ryhtyvät kerimään auki lahjusten ja perversioiden synkkää vyyhteä, joka ulottuu kiinteistökeinottelusta pornofilmien valmistukseen.

Mustan Dahlian juoni on kuitenkin vain korvike De Palman oppitunnille Hollywoodin salatusta historiasta, jolle ei välttämättä löydy mitään suoraa yhtymäkohtaa tiettyyn epookkiin.

Armoitettuna formalistina De Palma kaivautuu syvälle film noirin koodistoon ja naulitsee alaviitteillään rönsyilevän tarinan humukaupungin mustavalkoiseen, mykkään menneisyyteen. Epämuodikkaana elokuvana sen tukahduttava täyteläisyys puuduttaa vauhtia kaipaavia ja runsas pintakoreus haukotuttaa loogista lavastusta vaativia.

Mustasta Dahliasta saattaa silti tulla kulttifilmi, mutta vasta kun sen ylenmääräinen glamour himmentyy vähemmän häiritseväksi ja Hilary Swank tai Scarlett Johansson herättävät katsojassa pelkästään nostalgisia väristyksiä.

Voin hyvin kuvitella Syvän unen (1946) näyttäneen tuoreeltaan samanlaiselta luonnottoman tiheältä kudelmalta kun se moneen kertaan korjattuna versiona vihdoin päästettiin teatterilevitykseen.

TAPANI MASKULA

• Musta Dahlia . Ohjaaja Brian De Palma. (Kinopalatsi 9).