Tökerö törkykomedia

TS/<br />Date Moviessa on tähtäimessä unelmien poikamies.
TS/
Date Moviessa on tähtäimessä unelmien poikamies.

Teinikauhuleffoja parodioivia Scary Movie -farsseja tehneiden Jason Friedbergin ja Aaron Seltzerin uusin kyhäelmä Date Movie on edeltäjiäänkin kehnompi, suorastaan surkea kreisikomedia, josta ei löydy ainuttakaan oikeasti nokkelaa ideaa.

Romanttisille komedioille, tosi-tv-ohjelmille, filmitaivaan julkkiksille ja vähän sinne sun tänne irvaileva tekele on tökerösti koostettu sikermä kohtauksia, joissa tärkeämpää tuntuu olevan mahdollisimman monen intertekstuaalisen viittauksen tuppaaminen sekasotkuun mukaan kuin tippaakaan toimiva kokonaisuus.

Date Movien kaltaisen, vailla tolkun häivääkään olevan sketsikoosteen olemattomasta juonesta on oikeastaan aivan turha puhua. Jonkinmoisena punaisena lankana jutussa on se, että lemmenkipeä tytönrumilus saataisiin lopulta yhteen unelmiensa poikamiehen kanssa. Näin tietysti tapahtuukin, jahka ensin on koluttu läpi pariskunnan onnen esteenä olevat haasteet, kuten pakolliset väärinkäsitykset, juonittelevat ex-heilat ja sekopäiset sukulaiset.

Romanttisten komedioiden tapaisista, monesti varsin kaavamaisista genre-elokuvista riittäisi sinänsä paljonkin aineksia hersyvän hauskaan parodiaan, josta voisi piisata hupia jopa aikuiselle naisyleisölle. Date Movien tekijät eivät kuitenkaan osaa kierrättää yhtään tyylitietoisesti lajityypin kliseitä suoltaessaan siitäkin edestä rautalangasta väännettyjä viittauksia ja ala-arvoisia törkyvitsejä.

PÄIVI VALOTIE

• Date Movie . Ohjaajat Aaron Seltzer ja Jason Friedberg. (Kinopalatsi 6)