Tupailtojen tarinoita

TS/<br />Mia (Sofia Helin, vas.) ja Eivor (Kajsa Ernst) selvittelevät sisarsuhdettaan Ruotsissa vuoden 2004 parhaaksi valitussa elokuvassa Takaisin maalle.
TS/
Mia (Sofia Helin, vas.) ja Eivor (Kajsa Ernst) selvittelevät sisarsuhdettaan Ruotsissa vuoden 2004 parhaaksi valitussa elokuvassa Takaisin maalle.

Meillä ja läntisessä naapurimaassamme laskelmoidaan yhtä lyhytnäköisiä kassamenestyksiä, mutta suurelle yleisölle suunnattujen elokuvien trendeissä huomaa omituisen yhteiskunnallisen paradoksin. Keskustan pitkästä hallitusvastuusta ei havaitse häivähdystäkään suomalaisissa, levottomiin aikuisnuoriin paneutuvissa kaupunkimelodraamoissa, kun taas demarien valjastamassa Ruotsissa pyöräytellään jatkuvasti maaseudun terapeuttista vaikutusta ylistäviä filmejä. Onneksi heijastukset ovat nurinkuriset, sillä mieluummin katselen sittenkin meikäläisiä teennäisiä kutuleffoja kuin ruotsalaisia valheellisia idyllejä. Pohjanlahden takaa tänne saapuu enää harvoin tyylillisesti puhtain paperein selviytyviä elokuvia.

Takaisin maalle soveltuisi samanlaiseksi tupailtojen yksituumaisuutta kohentavaksi tarinatuokioksi kuin viime viikolla ohjelmistoon ilmestynyt Vaihtolippukin. Kummassakin jahkailussa kaupunkilaistumisen aiheuttamasta rikkinäisyydestä juurilleen palanneet nuoret löytävät mielenrauhan päästyään pakoon urbaaneja pakkopaitojaan. Nyt lapsuuden roolileikit ovat vaihtuneet kolmekymppisen sinkun naamioiden riisumiseen, mutta yhtä kaikki, valinnat ovat vaivattomia ja ne noudattavat kansankotifilmien peruskaavoja.

Filmin päähenkilö on Tukholmassa hyväpalkkaisessa virassaan pätevöitynyt Mia, joka lähtee talviselle Taalainmaalle viettämään isänsä syntymäpäiviä ja tapaa juhlien hyörinässä paitsi lähisukulaisensa, muitakin tuttuja sekä naapureita. Episodimaisia kohtauksia sitovista juonilangoista tärkein valottaa Mian ja kahden vanhemman sisaren tulehtuneita suhteita. Eivor on heistä naimisiin mentyään ainoana pysynyt syrjäisellä paikkakunnalla kadehtien katkerana paitsi Miaa, myös puolisostaan eron ottanutta ja turistina kaukomatkalla kiihkeän lemmenseikkailun kokenutta Gunillaa.

Viimeksi mainittu on positiivisessa elämänjanossaan filmin kiinnostavin ja uskottavin hahmo, sen sijaan taustalla häärivät aviosiipat sekä aikamiespojat pysyvät muutamista traagisista piirteistä huolimatta kasvottomina ohikulkijoina. Vihdoin viileän itsevarman Mian tupsupipon alta paljastuu niin ikään huolella varjeltu salaisuus, mutta se ei ole tarpeeksi vakava pulma estääkseen asetelman kehittelyä yleisömassoja miellyttäviin kompromisseihin.

Nuorehkon Maria Blomin esikoisohjaukselta odottaisi rankempaa ja rohkeampaa puristusta kuin tyytymistä tasapaksuun televisiorealismiin. Tieto ohjaajan teatterikoulutuksesta ja elokuvan pohjautumisesta omaan näytelmään selittää hieman visuaalista laimeutta, mutta ei auta ymmärtämään teoksen dramaturgista onttoutta tai henkilöluonnehdintojen ohuutta. Sitä paitsi viinalla läträäminen tai pelimannimusiikki istuu ruotsalaisessa komediaperinteessä yhtä lujassa kuin hapansilakka markkinoilla ja kaipaisi reipasta tuulettamista.

Filmin kaupallinen menestyminen ja sen palkitseminen meidän Jussiamme vastaavalla Guldbaggenilla viime vuoden parhaana elokuvana osoittaa vain, miten alas sarjafilmien tehtailu on taiteellisen tason sikäläisessä tuotantosysteemissä vetänyt. Alan työllisyys on niiden myötä luultavasti tehostunut ja ammattitaitokin ehkä lisääntynyt, mutta mielikuvituksella varustetut persoonallisuudet loistavat silti poissaolollaan.

Markku Pölönen tarjoili samat kansalliset kuviot Suomessa paljon paremmin jo kymmenen vuotta sitten.

TAPANI MASKULA

• Takaisin maalle - Masjävlar . Ohjaaja: Maria Blom. (Kinopalatsi 7).