Yksinhuoltajan
kuurupiilo

TS/FS Film<br />Dakota Fenning ja Robert De Niro kauhutrillerissä Hide and Seek.
TS/FS Film
Dakota Fenning ja Robert De Niro kauhutrillerissä Hide and Seek.

Amerikkalaisen kauhuelokuvan viime vuosina vahvistuneessa ns. psykologisessa suuntauksessa lapset näkevät ympäristössään usein aikuisilta salattuja painajaisia. Lajityypin kassamenestykset Kuudes aisti (1999) ja The Others (2001) saivat vanaveteensä runsaasti jäljittelijöitä, joissa 1990-luvun kirkuvat teinit vaihtuivat suurilla silmillään hiljaisina pimeässä pälyileviin penskoihin. Samalla irvokkaasti veitsiään heiluttavat sarjamurhaajat vaihtuivat kodin komeroissa piileskeleviin kummituksiin ja nuorten seksuaaliset patoutumat ydinperheen sisälle kätkettyihin vääryyksiin.

Hide and Seek on lajityyppinsä puolivillainen edustaja, jonka pohjalla kajastaa kiinnostava pyrkimys kosketella yksinhuoltajaksi jääneen isän ja hänen pikkutyttärensä välisestä luottamuspulasta johtuvaa kuurupiiloa. Psykiatrin vaimo löytyy kylpyammeesta valtimonsa auki viiltäneenä eikä tapauksen järkyttämää tyttöä osata heti kuntouttaa henkiseen tasapainoon. Kollegansa estelyistä huolimatta leskimies vie surevan potilaan toipumaan syrjäiseen maalaistaloon, tutustuen siellä auttamishaluiseen naiseen. Tyhjyyteen tuijottava tytär ei sen sijaan huoli ikäistään leikkitoveria vaan tottelee mystistä Charlieta, joka muiden havaitsematta asustaa talossa ja kirjoittelee uhkaavia viestejä kylpyhuoneen seinille.

Toistaiseksi vain vaatimattomien budjettien parissa työskennellyt australialainen John Polson on saanut nyt ohjattavakseen superluokan filmitähden Robert De Niron ja koettaa tietysti tämän siivellä suorittaa kansainvälisen läpimurron. Valitettavasti De Niro ei piittaa roolistaan himpun vertaa vaan kuittaa homman rutiini-ilmeillään. Tarina puolestaan lähtee liikkeelle niin laiskasti, että katsoja joutuu odottamaan viimeiseen kolmannekseen asti ennen kuin tuuli pullistaa jutun purjeita. Kokonaan eri asia lienee, kuka suostuu nielaisemaan filmin loppuun kasatut "yllätykselliset" kuperkeikat, sillä käsikirjoitusta ei näin tulkittuna voi parhaalla tahdollakaan kehua johdonmukaiseksi. Lukuisat lainaukset Psykosta (1960) ja Hohdosta (1980) todistavat Polsonin idolit kunniallisiksi, mutta samalla toivottoman kliseisiksi.

Viime kädessä Hide and Seek kaatuu vakavaa pohdiskelua tavoittelevan skenaarion ja kaupallisuutta palvovan toteutuksen sovittamattomaan ristiriitaan. Filmin juoni on itse asiassa niin traagisen synkkä ja lohduton, ettei John Polson kykene raivaamaan poistumistietä sen punomasta umpikujasta pelkästään väkivaltaan turvautumalla. Ratkaisu on samalla kertaa sekä liian helppo että typerän teennäinen, mutta sangen luonteenomainen rautalangasta väännetylle nykyviihteelle.

TAPANI MASKULA

• Hide and Seek, ohjaaja: John Polson. (Julia 5 & Kinopalatsi 2)