Syyllisyyden raskas taakka

TS/<br />Christian Bale kantaa vakuuttavasti syyllisyyden taakkaa elokuvassa The Machinist.
TS/
Christian Bale kantaa vakuuttavasti syyllisyyden taakkaa elokuvassa The Machinist.

Nelikymppinen Brad Anderson on meillä lähes tuntematon riippumattomien pikkufilmien ohjaaja, jonka talviseen Bostoniin sijoittuva debyyttiteos Kohtalon sanelema (1998) vilahti pari vuotta sitten televisiossa. Myös Sundancessa suosiota kerännyt Happy Accidents (1999) on perusaiheeltaan romanttinen viritelmä, mutta siihen ovelasti punotussa scifiteemassa pulpahtaa jo pintaan ohjaajan seuraavalle teokselle ominainen vankka surrealistinen fantasia.

Session 9 (2001) ei sekään päässyt Suomessa teatterilevitykseen asti vaikka hiuksia nostattava kauhufilmi entisen mielisairaalan sokkeloihin eksyvästä remonttimiesten ryhmästä taatusti kiinnostaisi laajoja katsojapiirejä. Viimeksi mainitun elokuvan karmivan klaustrofobiset otokset ahtaista käytävistä ja hämäristä huoneista kertautuvat nyt äärimmilleen kiristettyinä Andersonin uutuudessa, johon rahoituksen hän joutui hankkimaan Espanjasta.

Anoreksiaa ja unettomuutta

Ehkä silmiinpistävintä The Machinistissa on kuitenkin siinä pääosaa esittävän Christian Balen ulkoinen olemus. Aikaisemmin vartaloltaan laiha näyttelijä pudotti ennen kuvauksia kolmanneksen painostaan ja tulos hätkähdyttää keskitysleireiltä otettuihin valokuviinkin tottuneita. Lähes luurangoksi kuihtuneen Balen hypnoottinen roolisuoritus on elokuvan estetiikan kiistaton kulmakivi, jota ilman ohjaaja tuskin kykenisi tunkeutumaan yhtä piinaavasti henkisen tasapainonsa kanssa kamppailevan miehen sielunmaisemaan. Nämä psyykkisten kärsimysten ja itseinhon pelkistykset fyysiseen muodonmuutokseen kytkettynä tuovat etsimättä mieleen David Cronenbergin lihalliset sairaskertomukset ihmisen identiteetin hauraudesta.

The Machinist kertoo anoreksiaa ja unettomuutta potevasta Trevorista, joka pakkomielteisesti pesee käsiään lipeällä tai liimaa lappusia kylpyhuoneensa seiniin kehonsa jyrkästi alenevista kiloista. Miekkosen ainoat läheiset ihmissuhteet supistuvat säännöllisiin vierailuihin maksullisen ilotytön luona tai yöllisiin kahvituokioihin lentokentän baarin tarjoilijattaren seurassa. Jatkuvasta ahdistuksestaan huolimatta hän työskentelee tehtaalla sorvin ääressä, mutta karttaa visusti tutustumista vitsaileviin duunikavereihinsa. Sitten konehalliin ilmaantuu outo hitsaaja, joka välillisesti aiheuttaa ikävän onnettomuuden ja putkahtaa tuon tuostakin Trevorin tielle.

Katsoja vedetään tähän päähenkilön lukittuun painajaiseen ilman opasteita tai selityksiä ja hänen täytyy selviytyä siellä omin neuvoin, vailla ulos johtaviin oviin sopivia avaimia. Kyse on siis vaiteliaan hidasliikkeisestä, suoraan potilaan pelkoihin porautuvasta hallusinaation kartoituksesta.

Ei virheetön mutta vangitseva

Melko varhain sekä yleisö että filmin roolihahmot toki aavistavat, että Trevor elää aistiharhojensa vallassa. Paitsi Cronenbergin teoksista muistuttavaa ruumiillisen poikkeavuuden kliinistä tarkkailua, elokuvassa on myös ripaus Roman Polanskin Vuokralaisen (1976) kammottavaa sivullisuutta ja häivähdys David Lynchin Lost Highwayn (1997) tukahdutettua turmeltuneisuutta.

  Aivan kuin viimeisenä sinettinä Trevorin mielentilasta näemme hänet lukemassa Dostojevskin romaania Idiootti. Lyhyydestään huolimatta jakso paljastaa kämppäänsä erakoituneen ja itseään alitajuisesti rankaisevan antisankarin kantavan raskasta syyllisyyden taakkaa, joka kalvaa lakkaamatta hänen omatuntoaan.

Visuaaliselta ilmeeltään The Machinist etenee painostavan harmaana ja likaisena arkikuvien sarjana, jossa vaarasta viestittävät punaiset esineet erottuvat räikeinä muista, paikoin mustavalkoisiksi suodatetuista väreistä.

Brad Anderson onnistuu säilyttämään hämmentävän tyylinsä ehjänä jopa silloin kun käytännön todellisuus ja valheelliset houreet törmäävät toisiinsa mm. työpaikalla tai prostituoidun asunnossa. Mikä tärkeintä, Anderson tarjoaa filmin lopussa tyydyttävät vastaukset tarinan herättämiin kiperiin kysymyksiin silti pureksimatta niitä katsojille liian valmiiksi.

The Machinist ei ole virheetön elokuva, mutta otteeltaan vangitseva ja mielikuvitukseen vetoava. Lohduttavasti se todistaa amerikkalaisten ohjaajien sankkaan joukkoon yhä mahtuvan myös omaperäisiä vastavirtaan kulkijoita.

TAPANI MASKULA

• The Machinist . Ohjaaja: Brad Anderson. (Julia 1)