Yksityisetsivä Vares

Urbaanit rikoselokuvat eivät ole koskaan istuneet luontevasti havumaisemaamme, sillä harvaan asutusta maastamme puuttuvat lajin ulkoiset tunnusmerkit, neonvaloissa kylpevät suurkaupungit, niissä tungeksivat ihmismassat ja laitakatujen pelottava pimeys. Niinpä kotimaisissa yritelmissä on jouduttu 1940-luvulta lähtien turvautumaan enemmän tai vähemmän keinotekoisiin temppuihin tai kulisseihin kun paatunutta pahuutta kylvetään sinne missä se ei oikeasti rehota.

Uskottavuusongelmilta ovat parhaiten välttyneet ne jännärit, jotka rajoittavat tapahtumansa selkeästi maalaisyhteisöön.

Yksityisetsivä Vares pyrkii muodikkaana toimintafilminä yhdistämään tarantinolaisen velmuilun kovaksikeitettyyn dekkariperinteeseen ja kansainvälistyvään suomalaisuuteen. Tässäkin keitoksessa on jo vähintään yksi sattuma liikaa, sillä amerikkalaismallista väkivaltakoneistoa ei saada toimivaksi luterilaisessa kulttuurissa pelkästään kerronnallisia elementtejä matkimalla. Esimerkiksi filmin roolihahmot tavan takaa valkokankaalle pysäyttävä esittelyteksti edustaa toisarvoista fraseologiaa, jonka mainosmaiset nokkeluudet katsoja hoksaisi muutenkin. Kun näitä tyhjäpäisiä profilointeja ("Oli hyvä aviomies ja kova poliisi. Myi sitten sielunsa paholaiselle. Koukussa rahaan ja seksiin. Kusessa omantuntonsa kanssa.") on mahdutettu mukaan peräti kymmenkunta jaoketta, niiden sepustelut katkaisevat joka kerta tarinan visuaalisen jännitteen ja juttu täytyy polkaista tuskaisesti käyntiin aina uudestaan.

Ohjaaja Aleksi Mäkelä on mieltynyt televisiosarjoista opittuun ilmaisuun, jossa vuorotellen seurataan eri henkilöiden puuhailuja omilla tahoillaan 10 - 15 sekuntia kestävissä pätkissä. Aihetta pilkkomalla saadaan simppeli juoni näyttämään muka kiihkeän monisäikeiseltä, mutta samalla tuhotaan myös elokuvan dramaturgista jatkuvuutta. Toisaalta tekeleen sisältö heti alkutilanteesta lähtien on silkkaa pajunköyttä, jonka syöttäminen ilman pakan sekoittamista voisi osoittautua vielä pahemmaksi virheeksi. Lähtökuopissa yksityisetsivä tutustuu armeijan kertausharjoituksissa sievään opettajattareen, joka umpirakastuneena on menossa avioon vankilassa istuvan kelmin kanssa. Ennen pitkää kolmikko loikkii lukuisten konnien kera Venäjän mafialta vohkittujen miljoonien jäljillä. Näin paksua luikuria ei aikuiskatsoja purematta niele.

Käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari ja ohjaaja ovat toteutuksessa panostaneet paljon huvittavien roistojen varaan, joista karismaattisen Jari Halosen tulkitsema äkkipikainen Miesmann häkellyttää häiriytyneenä sadistina. Muilta osin filmin karkea roolijako noudattaa tusinaviihteen tavanomaisia kaavoja miesten rellestäessä retkuina, naisten taas flirttaillessa himokkaina vamppeina. Itse asiassa elokuvan pökkelö nimihenkilö Vares putoaa pois syntisestä seurapiiristä lähes idioottimaiseksi taustalla hiippailijaksi, joka silloin tällöin tarinan ratkaisevimmissa käänteissä muistetaan sentään taluttaa kameran eteen lausumaan paperisia repliikkejään.

Yksityisetsivä Vares on kauttaaltaan kehnoa, nuhruista, änkyttävää ja halvan makuista korvikeviihdettä aitojen jenkkirymistelyjen rinnalla. Sen vauhtijaksot supistuvat yhden poliisiauton kuperkeikkaan, aiheeseen olennaisesti liittyvistä tappeluista puolestaan puuttuu sähäkkä iskevyys ja väkivallasta verinen realistisuus. Näin laihoilla ja tylsillä tehosteilla kyttäfilmi pääsisi rapakon takana korkeintaan videolevitykseen. Vähitellen kaikki asetelman ainekset sulavat epämääräiseksi klimpiksi trooppisessa kaatosateessa, joka sekin vaikuttaa vain päälle liimatulta tavaramerkiltä ilman johdonmukaista tarkoitusta.

TAPANI MASKULA

• Yksityisetsivä Vares . Ohjaaja: Aleksi Mäkelä. (Julia 1 & Kinopalatsi 1).