Nöyrin palvelijanne: Nainen ansaitsee paikkansa

Varsinkin amerikkalaisten vainoharhaisuutta ruokkivissa jännäreissä japanilaiset nähdään usein säälimättömänä uhkana vapaan liiketoiminnan harjoittamiselle. Tasapuolisuuden takia täytyy nostaa hattua elokuvalle, joka ilkkuu akateemisesti koulutetun länsimaisen naisvirkailijan avuttomuutta ja tyhmyyttä suuren japanilaisyhtiön tarkoin mitoitetussa arvoasteikossa.

Valitettavasti pilkka osuu vain tällä kertaa omaan nilkkaan, sillä filmin on ohjannut ranskalainen veteraani Alain Corneau tikusta asiaa veistävällä kärsivällisyydellään. Hän venyttää Amelie Nothombin meilläkin julkaistua omakohtaista pienoisromaania tulkitsemalla sen itseironista lyhytsanaisuutta muukalaisvihamielisillä viitteillä.

Japanissa syntynyt, mutta sieltä Belgiaan varhain muuttanut Amelie haluaa filmissä palata lapsuutensa maisemiin ja hakeutuu tokiolaiseen suuryritykseen kielenkääntäjäksi. Innokkaana tarttumaan työpaikkansa haasteisiin hän pettyy havaitessaan saavansa yhä mitättömämpiä rutiinihommia.

Taivaalle sojottavaa suurta fallosta muistuttavassa pilvenpiirtäjässä vallitsee feodaalisen ankara nokkimisjärjestys, jossa kukaan ei toteuta mitään oma-aloitteisesti vaan tottelee sokeasti esimiehensä käskyjä. Länsimaiseen demokratiaan ja mielipiteiden ilmaisuun tottunutta euronaista kohdellaan pian kuin jälkeenjäänyttä kummajaista. Tuloksista palkitsevaan yritteliäisyyteen pätevöitynyt Amelie puolestaan kokee japanilaisen hierarkian lannistavuuden pelkäksi yksilön simputukseksi ja päätyy monien väärinkäsitysten kautta vihdoin käymälän hoitajaksi.

Elokuva asettaa vastakkain aasialaisen ryhmäkurin ja länsimaisen individualismin melko hedelmättömällä tavalla. Tunteensa kätkevät japanilaiset näyttävät joko raivoavilta päsmäreiltä tai viileän etäisiltä selkään puukottajilta asettaessaan aina firmansa säännöstön henkilökohtaisten suhteiden edelle.

Amelien pompottamista aikansa seurattuaan katsoja alkaa ihmetellä japanilaisuuteen vihkiytyneen päähenkilön tietämättömyyttä sikäläisistä ammattitaidon kriteereistä ja järjestelmän mentaliteetista.

Korkeasti oppineen ja ilmeisen älykkään naisen ponneton alistuminen ilman ryhdikästä protestointia kiusatuksi häpeätahraksi tuntuu vähitellen myös raivostuttavalta. Koomiseksi tarkoitettu naiivi luottamus omiin kykyihinsä kääntyy Amelien kohdalla masokistiseksi kidutukseksi.

Tapansa mukaan Alain Corneau on ohjannut varsin klaustrofobisen elokuvan. Sen tapahtumat sijoittuvat konttorirakennuksen seinien sisälle, joiden ulkopuolista maailmaa esitellään vain parilla ikkunasta otetulla panoraamalla. Myöskään roolihahmoilla ei näytä olevan työnsä ohella lainkaan intiimiä siviilielämää vaan heidät tavataan aina toimiston virallisen kalseissa tiloissa.

Näyttämön ahdas karsinointi ja henkilöiden taustoituksen puute vähentävät komedian purevuutta, sillä ihmiset pelkistyvät näin yksioikoisissa raameissa helposti kaavamaisiksi karikatyyreiksi. Kahden ansiokkaan kulttuurin yhteentörmäyksessä kummankin osapuolen kärjistäminen hölmöiksi vaikuttaa taas kovin kevyeltä, kansallisiin käytöstapoihin ja ideologioihin perehtymättömältä puntaroinnilta.

TAPANI MASKULA

Nöyrin palvelijanne. Ohjaaja: Alain Corneau. (Julia 2).

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.