L
eena Kela on ensimmäinen performanssin läänintaiteilija.
– Kun Varsinais-Suomeen haettiin läänintaiteilijaa, jota ei ollut nimetty mihinkään tietylle alalle, ajattelin, että tämä on loistava tilaisuus, Kela kertoo.
Hän oli kollegojen kanssa pohtinut jo aiemmin, miksei performanssi tarvitsisi ideointia ja kehitystyötä siinä missä muutkin taiteenlajit.
Kela päätyi performanssin pariin vuonna 2000 Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian Crossing borders in performing arts -linjan kautta.
– Päädyin opiskelemaan performanssia tietämättä itsekään mitä se tarkoittaa, siihen asti ilmaisukeinonaan valokuvausta käyttänyt Kela kuvailee.
Sittemmin hän on tehnyt soolotaiteilijana lähes sata esitystä sekä täydentänyt opintojaan Lahden muotoiluinstituutissa opettajan pedagogisilla opinnoilla ja Teatterikorkeakoulussa esitystaiteen ja -teorian maisteriopinnoilla, joita hän parhaillaan viimeistelee.
S
itä mitä performanssi tarkoittaa, Kela mietti opiskelut aloittaessaan ja sitä hän miettii yhä.
– Jos ennen mediavälineistön vallankumousta performanssia määriteltiin niin, että sitä määrittävät tekijän ruumiillinen läsnäolo, tila ja aika, se on muuttunut.
Kela ottaa esimerkiksi oman toukokuisen performanssinsa, jota yleisö pystyi seuraamaan live-kameran kautta internetissä kuukauden ajan. Hän eli tuon ajan Töölöstä vuokraamassaan kämpässä alter egonaan, muun muassa parin vuoden hypnoosi-istunnoissa kehittämänään toisena persoonana, Elena Elakina.
– Kun Elenan elämää pystyi seuraamaan kotoa omalta koneelta, se saavutti huomattavan laajan yleisön osin sellaistakin ihmisistä, jotka eivät ole perinteistä taideyleisöä.
Performanssia seurasi noin tuhat eri IP-osoitteista tullutta kävijää, joista osa kävi sivulla päivittäin. Tavallaan Elena rikkoi kaikkia perinteisen performanssin määreitä.
– Siinä tekijän fyysinen läsnäolo ei ollut tarpeellista ja tilakin oli virtuaalinen tila. Aika jossa elettiin oli toki reaaliaikaa, mutta kun ajatellaan, että esitystä pystyi seuraamaan eri puolilta maailmaa, ajan käsitekin vähän venyi. Osalla yleisöstä oli yö kun meillä oli aamu.
Alter ego -performanssi kuvastikin tämän ajan ilmiöitä.
– Mielestäni performanssi määrittyy sillä, että se on taiteenlaji, joka jatkuvasti uudelleenmäärittää itsensä suhteessa ajassa tapahtuviin muutoksiin.
Muuntuvuus tuo omat haasteensa.
– Koska performanssi määrittää itseään koko ajan uudelleen, pitää sen samalla tarkastella ja määrittää uudelleen myös yleisöään.
Y
ksi Kelan haasteista uudessa pestissä on performanssin yleisöpohjan laajentaminen.
– Haluan keskittyä siihen, ettei performanssi ole jotain pienelle, suljetulle piirille tarkoitettua, vaan miten se voisi saavuttaa yleisön, jolle ala ei ole ennestään tuttu.
Toistaiseksi uusi läänintaiteilija voi esittää vain suunnitelmia, sillä hänen pomonaan toimiva Varsinais-Suomen taidetoimikunta vaihtuu vuodenvaihteessa ja hän odottaa uuden kokoonpanon vahvistavan projektisuunnitelmat ennen niiden alullepanoa.
– Toivon saavani aikaan yhteistyötä jo olemassaolevien tapahtumapaikkojen kanssa, että lähtisimme kehittämään performanssin ohjelmistoa teattereihin, tanssin keskuksiin, museoihin ja gallerioihin, joilla on jo oma valmis yleisönsä. Performanssin ongelmana on usein ollut se, ettei tieto esityksistä saavuta kuin asiaan vihkiytyneet. Jos tapahtumapaikat olisivat jo itsessään tuttuja niin kynnys osallistua mataloituisi.
Turussa performanssitaidetta ovat tarjonneet kokeellisen taiteen klubi Fluxee Manillassa sekä kaupunkitaidetapahtuma Olohuone 306,4 km².
Kela haluaa myös kehittää tiedotustoimintaa. Hän on jo ollut mukana perustamassa valtakunnallista Presentaatiota eli Performanssi- ja esitystaiteen tiedotuskeskusta puolitoista vuotta sitten.
Y
ksi Kelan sydäntä lähellä oleva asia on opettaminen.
– Olen opettanut taiteen perusopettajiksi opiskelevia ihmisiä, joiden erikoisalana ei ole performanssi, vaan he voivat olla kuvataiteen tai muotoilun opettajia. Olen heidän kanssaan pohtinut, miten performanssin tapaa lähestyä aihetta tai teemaa voisi soveltaa muiden taiteenalojen opetuksessa. Haluaisin jatkaa taiteen perusopettajien kanssa työskentelyä ja integroida performanssia opetusvälineenä muihin taiteenlajeihin.
Tietenkin Kela haaveilee myös performanssitaiteen perusopetuksen tarjoamisesta joko kouluissa, kansalaisopistoissa tai harrastajapiireissä.
– Meiltä puuttuvat performanssitaiteen harrastajat. Ammattilaisia on, mutta performanssi voisi olla tosi mukava harrastus siksi, että siinä pystyy oman intressin ja oman luontaisen ilmaisutavan kautta etsimään sitä, millä tavalla aihetta käsittelee.
Kela on opettanut performanssia lapsille.
– Heidän kanssaan se on hurjan luontevaa, koska heillä samantyyppinen ajattelu on niin tuttua leikin kautta.
Yhtenä suunnitelmana on kansainvälinen toiminta esimerkiksi residenssien muodossa. Tästä myös toinen vuodenvaihteessa aloittava uusi läänintaiteilija, jazzmuusikko Ilkka Rantamäki on kiinnostunut. Kolmantena läänintaiteilijana jatkaa näyttämötaiteiden läänintaiteilija Annamari Karjalainen.
K
elan kolmivuotiskausi osuu mielenkiintoiseen hetkeen kulttuuripääkaupunkivuoden takia. Uusi läänintaiteilija ei vielä tiedä, miten tiivisti hän osallistuu vuoden 2011 toimintaan.
– Se riippuu varmaan siitä, minkä verran jo valittujen ohjelmien puitteissa niiden suunnittelijoilla on kiinnostusta yhteistyöhön.
– Toisaalta taidetoimikunnan tärkeä tehtävä on pysyvämpien rakenteiden kehittäminen, ettei tapahdu niin, että vuonna 2012 kaikki ovat väsyksissä ja tulee pudotus. Jatkumoiden luominen on tärkeää.
Kela toivoo, että läänintaiteilijan töiden ohessa jää aikaa myös omalle taiteelle. Hänen pitkäjänteinen tapansa tehdä voi edesauttaa asiaa.
– Olen sellainen tekijä, että minulla on pitkät ja hitaat prosessit, mutta sieltä välistä aina syntyy teoksia.
Esimerkiksi Elena eleli jo toissakesänä Salossa Taiteen tiet -tapahtumassa asuntovaunussa Rekijoella. Tällä hetkellä Elenasta tehdään dokumenttielokuvaa.
Toinen pitkään elänyt projekti on Kultakutri. Sen ensiesiintyminen biologisessa museossa oli Kelan lopputyö Turun taideakatemiaan seitsemän vuotta sitten.
– Ensimmäisenä intressinäni oli karhu ja karhun mytologia, karhutarinat. Sitten löysin Kultakutri-hahmon pääsyksi tai tunkeutujaksi karhun maailmaan, mutta nykyään teos käsittelee ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta tai erilaisuutta, aistinvaraisuutta. Kultakutri saattaa ajoittain olla hyvin karvainen nainen tai hahmo saattaa muuttua karhuksi tai olla jotain siitä puolivälistä, ihmis-eläin. Teos tutkii myös feminiinisen ja maskuliinisen, luonnon ja kulttuurin, aktiivisen ja passiivisen välitiloja.
Kultakutri on hengissä edelleen. Kesällä hän seikkaili Orivedellä Purnun näyttelyssä.
– Nimesin esityksen eräänlaiseksi pitkäkestoiseksi peep showksi. Ihmiset saivat katsoa kiikarilla metsään, jossa Kultakutri teki erilaisia toimintoja muuttuen välillä karhun kaltaiseksi.
