• Antti ja Ritva Lampisuon teoksia esillä Galleria Maaret Finnbergissä, Läntinen Rantakatu 3. Juhana Moisanderin videoinstallaatio sijaitsee gallerian pimiössä. Näyttelyt ovat auki 30.12 asti.
1990-luvun puolivälissä taidelasin tekemisestä innostuneen Antti Lampisuon näyttelykokonaisuuteen kuuluu studiolaseja ja öljyväriasetelmia. Ensimmäiset kokeilunsa taiteilija teki lasipuhaltajamestari Risto Sipilän kanssa. Sittemmin hän otti yhteyttä Nuutajärven lasitehtaaseen, josta yhteistyökumppaneiksi löytyivät lasinpuhaltajamestarit Unto Suominen ja Timo Niekka.
Lasimassat kuplivat ja kiertyvät jähmeämpien lasipylväiden sisällä. Optisen illuusion vaikutuksesta nähty monistuu. Joihinkin veistoksiin on upotettu jauhoisia pigmenttihippuja.
Hedelmät, kukat, astiat sekä kankaiden draperiat ovat kuvattu varsin pieninä teosten pinta-alaan nähden. Kylläisen punaisen, syvän metsänvihreän ja kromin keltaisen rinnalle nousee preussinsininen.
Vaikka muotojen sommittelu on väljän tasapainoista, värien epätasapaino valovoimaisuuden suhteen tekee kokonaisuudesta fragmentaarisen ja valovoimasta loisteliaan mutta hajottavan. Esimerkiksi valovoimaista keltaista on pinta-alaltaan enemmän kuin vähemmän valovoimaisia värejä. Paikoittaiset sipaisut eivät oikein asetu tummaan, sileäksi nuoltuun taustan, vaan lisäävät hajanaisuuden tunnetta.
Puoliso Ritva Lampisuon valokuvakollaaseissa piisaa liikkeen kierteisyyttä. Vaatekappaleista leikattujen kollaasien rönsyilevän runsaat, veistokselliset draperiat perustuvat usein yhden värin eri vivahteisiin ja assosioituvat hellenistisen kauden mestariteoksena tunnettuun Samothraken Nikeen. Molemmissa on samaa kohoavaa, hurmioitunutta kierteisyyttä, riemukasta voitokkuutta, jota äkillisen tuulenpuuskan hulmuttama paksu kangas identifoi. Vaatimaton teoskoko luo tehokkaan kontrapunktin sisällölliselle suureellisuudelle.
Näkemättömästä
näynomaiseen
Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2007 valmistunut Juhana Moisander työskentelee installaation, videon ja valokuvan keinoin. Moisanderin Illallisen jälkeen -videoinstallaatio voitti Turku Biennaali 2009 Suosikkiteos-äänestyksen. Siinä taiteilijaa puhuttelivat näyttelyn kokoavana teemana toiminut pinta, museorakennuksen menneisyys sekä muurien suojaama elämä.
Nyt nähtävä, Kiirastuli-videoprojisointina tunnetun teoksen pohjalta muunnettu videoinstallaatio projisoituu kolmelle seinälle. Yhdellä seinällä käryää kuusi. Toisella mies soittaa viulua, mistä syntyy myös teoksen äänimaailma.
Moisander käyttää usein hahmojensa luomiseen sukunsa vanhoja valokuvia, vaatteita ja esineitä. Viulunsoittajankin kasvot ovat taiteilijan enoa kuvaavasta vanhasta mustavalkokuvasta, johon taiteilija on yhdistänyt oman, musiikin tahdissa liikehtivän vartalonsa.
Yhdistämällä kasvojen stillkuvia liikkuviin kehoihin taiteilija luo hätkähdyttäviä säröjä aika- ja tilakäsityksiin. Värähtämätön, läpäisemätön, saavuttamaton katse on ristiriidassa herkän melankolisen musiikin sekä eläytyvän vartalon kanssa. Mitään näkemättömästä katseesta kehkeytyy häiritsevän näynomainen.
Kolmannen seinän ja katon rajassa päättömän miehen raajat huljuvat kammottavan verkkaisesti. Brittiläisen kuvanveistäjä Antony Gormleyn päättömät, katosta roikkuvat patsaat herättävät yhtenevästä muodostaan huolimatta varsin erilaisia tuntemuksia.
Moisanderin teoksessa päätön keho uinuu, uusiutuu ja jumiutuu yhä uudelleen liikkeen hämyn kautta. Gormleyn teoksessa päätön keho ilmentää universaalia kehoa, joka ilman persoonallisia piirteitä toimii samaistumisen ja vuorovaikutuksen tiivistyneenä instrumenttina.
