Lasse Lehtinen oppaana EU:hun

• Unto Hämäläinen: Rupatellen Eurooppaan. Euroklubin historia. Gummerus 2009. 185 s.

Suomen matka Eurooppaan, tunnustelu kohti täysivaltaista EU:n jäsenyyttä alkoi varovaisesti 1980-luvun lopulla. Ensimmäiset harvat ehdotukset Suomen mahdollisesta liittymisestä Euroopan yhteisöön tehtiin tiettävästi elinkeinoelämän piiristä vuonna 1988, mutta ilmeisesti ensimmäisenä merkittävänä poliitikkona, tosin siinä vaiheessa eduskunnasta pudonneena Ulkopoliittisen instituutin johtajana, Paavo Lipponen (sd) lausui tämän tavoitteen ääneen huhtikuun lopulla 1989 Politiikan toimittajien seminaarissa.

Lipposen puheenvuorosta virisi laaja laaja keskustelu tiedotusvälineissä ja varsinkin Suomen Turussa, josta tuli EY-pohdintojen merkittävä keskus. Turun Sanomista muodostui keskeinen keskustelufoorumi valtakunnallisestikin.

Tri Esko Antolan, päätoimittaja Jarmo Virmavirran ja lehden ulkomaanosaston päällikön Anders Blomin johdolla Turkuun perustettiin jopa erityinen Eurooppa-instituutti levittämään Eurooppa-tietoa. Instituutin ensimmäinen operaatio oli, kun parisataa turkulaista vietiin tutustumaan Brysseliin.

Tämä parinkymmenen vuoden takainen tapahtumasarja tulee hyvin esille Helsingin Sanomien tunnetun ja palkitun toimittajan Unto Hämäläisen kirjoittamasta Euroklubin historiasta Rupatellen Eurooppaan. Joukko ”uskalikkoja” perusti nimittäin Lasse Lehtisen (sd) johdolla syksyllä 1989 Euroklubi ry:n, jonka puitteissa Eurooppa-aktivistit ovat parhaansa mukaan pitäneet yllä avointa keskustelua maanosamme muutoksesta ja Suomen roolia tässä väistämättömässä kehityksessä.

Tämä eri alojen suomalaisista vaikuttajista muodostuva joukko ei ole koskaan ollut järin suuri, mutta jo ensimmäisenä syksynä klubin jäsenmäärä ylsi lähes sataan. Euroklubin puheenjohtaja on koko ajan ollut monitoimivaikuttaja Lasse Lehtinen, jonka opastuksen ja ideoinnin avulla Euroklubi ry on pysynyt arvostettuna Eurooppa-keskustelun moottorina nyt siis jo parikymmentä vuotta.

Monta
takinkääntöä

Rupatellen Eurooppaan -kirjaan on koottu Euroklubin historia, mutta se on ennen kaikkea ansioitunut katsaus koko ulkopoliittisesta keskustelustamme 1980-luvun lopulta tähän vuoteen saakka. Suomen mahdollisesta mukaanmenosta Euroopan Yhteisöön, joka muuttui myöhemmin Euroopan Unioniksi, puhuttiin aluksi vain varovasti kuiskaillen. Vastustus oli kovaa, mutta Euroklubi toimi avoimesti keskustelun vahvana vauhdittajana. Se sai kuukausikokouksiinsa arvovaltaisia puhujia sekä kotimaasta että ulkomailta.

Hämäläisen kirja kattaa mielenkiintoisen nimikokoelman Suomen EU-jäsenyyden ajajista ja vastustajista. Jotkut sijoittuivat myös johonkin välimaastoon tarkkaillen kehitystä. Esimerkiksi nykyinen EU-komissaari Olli Rehn (kesk) kuului samaan aikaan sekä Euroklubiin että syksyllä 1988 Erkki Tuomiojan (sd) ympärille perustettuun, Suomen EY-jäsenyyttä vastustavaan punavihreään Eurooppa-toimikuntaan, jossa muuten olivat mukana myös sittemmin EU-parlamentaarikkoina tunnetut Anneli Jäätteenmäki (kesk), Heidi Hautala (vihr), Liisa Jaakonsaari (sd) ja Riitta Myller (sd).

EU-jäsenyyden kiivain vastustaja oli tunnetusti Suomen keskusta, vaikka Esko Ahon johtama hallitus joutuikin sitten jäsenanomuksen jättämään. Paavo Väyrynen ei antanut vielä siinäkään vaiheessa periksi. Siitä huolimatta hän oli valmis vähän myöhemmin menemään EU-parlamenttiin.

Melkoisen takinkäännöksen EU-kysymyksessä on tehnyt myös Suomen nykyinen keskustalainen pääministeri. Matti Vanhanen vastusti puolueessaan viimeiseen saakka Suomen jäsenanomuksen jättämistä, mutta tänä vuonna pääministeri jo ylisti, että ”EU on Suomelle olennainen vaikutuskanava, Suomen pitää pysyä EU:n valtavirrassa”. Vanhasen mukaan epä-älyllinen EU-kritiikki ”on pohjimmiltaan kansalaisten halveksuntaa”.

”Niin muuttuu maailma, Eskoni”, lausahti jo Aleksis Kivi aikoinaan.

Lipponen
innokkain

Vanhasen EU-innostus on kuitenkin ollut hyvin myöhäisherännäistä, vasta toisen pääministerikauden loppupuolen saldoa. Sen sijaan johdonmukaisin ja innokkain EU-poliitikko on vuosikymmenten ajan ollut Paavo Lipponen. Hän on pyrkinyt ajamaan Suomea EU:n ytimeen, mitä se sitten tarkoittaakin.

Juuri nyt me olemme ytimestä joka tapauksessa aika kaukana, vaikka Olli Rehnin sanotaankin saaneen ns. vahvan komissaarisalkun. Lipposen säälimättömästä EU-politiikasta kertoo myös kirjan tieto, jonka mukaan Lipponen tarjosi vuoden 1999 jälkeen ulkoministerin postia Tarja Halosen sijasta kokoomukselle, mutta kokoomus ei tuolia silloin huolinut. Halonen sai sitten jatkaa ulkoministerinä ja kohota vuotta myöhemmin tasavallan presidentiksi.

Unto Hämäläinen on kirjoittanut selkeän, hyvin jäsennellyn ja tärkeän teoksen, joka antaa tiivistetysti hyvän kokonaiskuvan EU-keskustelustamme. Se on tavallaan jatkoa hänen syksyllä 1998 julkaistulle kirjalleen Lännettymisen lyhyt historia. Kirjan nimi Rupatellen Eurooppaan antaa vain turhan kevyen vaikutelman, vaikka se ehkä kuvaakin Euroklubi ry:n rentoa, jäykistä muodollisuuksista vapaata toimintaa.