• Pelaa! Digitaaliset pelit Pongista Trineen / Taide pelissä. Salon taidemuseo Veturitalli, 31.1.2010 saakka.
Salon taidemuseon kolmeen saliin jaettu näyttelykokonaisuus esittelee digitaalisten pelien historiaa sekä peliaiheista kuvataidetta.
Veturitalliin sisään tultaessa tulee ensiksi vastaan pelilaitteiden sali. Esillä on muun muassa kännykkäpelejä, pelisaleista tuttuja istuttavia autopelejä sekä viime vuosikymmenten kotitietokoneita. Digitaaliset pelit ovat harrastajien yksityiskokoelmista. Kaikkia pelejä voi myös kokeilla ilmaiseksi, mikä tekee näyttelystä yleisöystävällisen.
Hyvät ideat eivät ole teknologiasta kiinni. Tämä kävi selväksi, kun aloin pelata innostuneena lapsuudestani tuttuja tietokonepelejä. Esillä on itse pelien lisäksi niihin liittyviä lieveilmiöitä, t-paitoja ja muuta keräilytavaraa. Seinien postereilta voi lukea vaikkapa Invader-graffititaiteilijasta, joka ottaa töissään vaikutteita vanhoista tietokonepeleistä.
Koko näyttelyä vaivaava ongelma näkyy jo pelisalissa. Kaikki on esillä kiltisti ja kohteliaasti. Digitaalisten pelien eräs viehätys – ja ikuinen huolenaihe – on pelaajan mahdollisuus toimia pelin maailmassa arjen moraalisäännöstöistä poiketen. Virtuaalimaailmojen etiikkaa, saatika minkään sortin näkökulmaa sai näyttelystä etsiä. Pelaa! on kuin tilaustyö koululuokkien perjantai-iltapäivien vierailukäynneille.
Kuplan
sisällä
Digitaaliset pelit on tavattu nähdä niihin liittyvän teknologian kehityksen kautta. Tästä saattaa johtua myös Salon näyttelyn hajuttomuus. Pelisalin seinien posterit esittelevät digipelien kehityksen virtaviivaisena prosessina. Lisäsävyä tuovat maininnat pelaajien yhteisöistä, joissa vanhat konsolit ja tietokoneet ovat edelleen käytössä.
Muilta osin mennään kitkatta kohti aina vain hienompia digipelejä. Samaa liukuhihna-ajattelua tuntuu tulevan aina kaupan päälle, kun kootaan näyttelyjä aikamme teknologiaa hyödyntävistä esineistä.
Pelaa! sijoittaa digipelit kuplan sisään. Yhteydet toisiin tarinankerronnan muotoihin tai pelien välittämiin ideologioihin olisivat tehneet terää. Sen sijaan voin lukea Xbox-konsolin yhteydessä laitevalmistajan mainoksia ja toisella pelaamispisteellä kotimaisen peliyhtiön kirjavan värikästä tiedotetta.
Löyhät
asiayhteydet
Loput Veturitallista on varattu kuvataiteelle. Mukana on useita merkittäviä taiteilijoita. Viittaukset näyttelyn teemaan jäävät teoksissa hyvin pinnallisiksi: pelikortti tuolla, shakkinappula täällä. Erityisesti maalaukset kärsivät pahoin löyhästä asiayhteydestä. Petri Hytösen Grand Theft Auto -pelistä inspiroituneet taidokkaat akvarellit vievät nyt ajatukset biljardisalin sisustustauluihin.
Näyttelystä löytyy myös interaktiivisia kuvataideteoksia. Niiden vuorovaikutteisuus tuntuu pelisalin jäljiltä väkinäiseltä. Hanna Haaslahden installaatio leikittelee hauskasti yleisöstä syntyvillä varjoilla. Tuomo Tammenpää pohtii pelaamiselle uudenlaista käyttöliittymää. Hänen Playkka-kuutionsa yhdistää fyysisten esineiden kouriintuntuvuutta ja digitaalisen maailman muokattavuutta. Playkan kaltaisia kokeiluja olisi näyttelyyn suonut enemmänkin.
Yksittäiset teokset sinänsä vaikuttivat kiinnostavilta ja pelien historiaa oli laajalti esillä. Taideteosten hutera suhde näyttelyn teemaan ja digipelien luetteloiva esittely kadottivat kiinnostavan aihevalinnan suomat mahdollisuudet.
