• Ralf Långbacka: Tarttua kohtalon tuuliin. Suom. Hannimari Heino. Siltala 2009. 429 s.
”Ja silti on olemassa jonkinlainen ’ydin’, joka on yhteinen kolmivuotiaalle ja 75-vuotiaalle, närpiöläiselle pikkupojalle ja eläkeläiselle, joka istuu tietokoneen ääressä Kulosaaressa”.
Tarttua kohtalon tuuliin on Ralf Långbackan (s. 1932) elämäkerran ensimmäinen osa, jossa yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä suomalaisista teatterivaikuttajista kuvaa yksityiskohtaisesti kasvuprosessiaan taiteilijana ja ihmisenä.
Järjestyksen miehenä Långbacka on vuosien varrella pannut tunnollisesti talteen päiväkirjansa, kalenterinsa, muistivihkonsa, ohjauksiaan koskevat arvostelut ynnä muut dokumentit. Niiden ansiosta muistot ovat palautuneet mieleen ja siirtyneet kirjan sivuille ihastuttavan elävinä ja kirkkaina.
Teatteri
teatterilta
Kronologisesti etenevä teos piirtää selkeästi esiin Långbackan kiitollisuuden ja kunnioituksen pohjanmaalaisista lähtökohdistaan. Avarakatseinen opettajaperhe loi perustan hyvälle itsetunnolle ja rohkeudelle. Turussa ja Saksassa vietettyjen opiskeluvuosien kuvaus tarjoaa mielenkiintoisen ajankuvan 1950-luvun loppupuolen yliopisto- ja teatterimaailmasta.
Työntäyteiset vuodet 1960–1963 Åbo svenska teaterin nuorena johtajana, niitä seuranneet kaksi hankalaa vuotta Kansallisteatterissa sekä Svenska teaternin konfliktien täyteinen aika 1965–1967 on kuvattu teatteriproduktio kerrallaan. Långbacka kertoo kaunistelemattomasti produktioistaan ja niihin liittyvistä hankalistakin ihmissuhteista.
Elämäkerta päättyy vuoteen 1971, jolloin Långbacka siirtyi Turun kaupunginteatterin johtoon. Sitä ennen hänellä oli ollut tilaisuus työskennellä neljän hedelmällisen vuoden ajan Göteborgin tuohon aikaan uudistusmielisessä kaupunginteatterissa sekä Suomessa muun muassa Lilla teaternissa ja Yhdeksän miehen saappaat -televisiosarjan filmatisointiprojektissa.
Ohjaaja,
aviomies ja isä
Suomenruotsalaisuus ja pyrkimys muuttaa vallitsevaa teatterikäsitystä brechtiläisyyden hengessä näyttäytyvät keskeisinä rakennusaineina, joihin nuori Långbacka tukeutui uransa varhaisvuosina. Bertolt Brechtin lisäksi Långbackan teatterinäkemykseen ovat keskeisellä tavalla vaikuttaneet myös Anton Tshehov, William Shakespeare sekä Georg Bühner.
Pääosassa on ohjaaja Långbacka, mutta myös aviomies ja isä Långbacka ovat mukana. Yksityisminän kuvaus jää työminän kuvausta huomattavasti ohuemmaksi. Lasten syntymistä, asuinpaikan vaihdoksista ja kesäloman vietoista on raportoitu herttaiseen, hieman sisustuslehtimäiseen tyyliin.
Yli neljäsataasivuinen teos on mukaansatempaavaa luettavaa, mutta fragmentaarisen kirjoitusprosessin jäljet näkyvät paikoitellen siinä, että jostakin jo kertaalleen esitellystä asiasta tai ihmisestä Långbacka saattaa puhua myöhemmin ikään kuin lukijalle uutena asiana, esimerkiksi Mats-pojan syntymästä sivuilla 263 ja 274.
Långbacka kirjoittaa elämästään pohdiskelevasti, omia valintojaan kriittisestikin arvioiden sekä monin paikoin humoristisia huomioita tehden. Kirjan monipuolinen kuvitus elävöittää kokonaisuutta sekä vahvistaa ajankuvaa. Toivottavasti kirjailija ei aikaile elämäkerran toisen osan kanssa.
