Ari Väntänen: Pekkaa parempi Tommie
Häntä nimiteltiin Hullu-Tomiksi, mutta hänen oikea nimensä oli Tommie Mansfield. Ei se virallinen nimi ollut, mutta oikea kuitenkin. Hän ajeli ympäri Turkua polkupyörällä, kitarapussi tarakalla.
Virallisesti hän oli Pekka Nurmi, vuonna 1940 syntynyt omalaatuinen kaveri, joka 1950-luvun puolivälissä teki mandoliinista sähkökitaran ja opetteli soittamaan rock’n’rollia korvakuulolta. Ulkomaille muuttanut isosisko lähetteli hänelle levyjä tarunhohtoisesta Amerikasta asti.
Parikymppisenä hän näki Jayne Mansfieldin tähdittämän elokuvan ja alkoi kutsua itseään Tommie Mansfieldiksi. Se ei ollut taiteilijanimi vaan uusi henkilöllisyys. Hän ei enää vastannut, jos joku puhutteli Pekaksi.
Hänellä oli ollut epäonni syntyä Pekka Nurmeksi, mutta Tommie Mansfield hän halusi olla. Tommie oli Tennesseen tasankojen sankari, jolla ei ollut Pekan menneisyyttä, kylähullun mainetta eikä ongelmia.
Tommie Mansfield on turkulainen legenda, josta voi lukea Föribeat-sivustolta. Omana aikanaan hänet tunnettiin loistavana kitaristina ja kummana tyyppinä. Hän ihannoi Amerikkaa sokeasti ja pukeutui kuin cowboy, mutta ei suostunut käyttämään vyötä, jolloin housut olivat alati vaarassa pudota. Hän söi kylmiä maksajalosteita, marmeladia ja hedelmäsäilykkeitä ja siteerasi ulkomuistista Tex Willeriä. Hänen kotinsa oli haiseva hellahuone, jonka ainoa mukavuus oli vanha patja. Tavaroista tärkeitä olivat vain kitarat, joita hän korjaili ja rakensi muillekin.Tommie soitti bändeissä mutta ei ollut helppo soittokaveri. Huonoissa fiiliksissä hän ei pystynyt soittamaan lainkaan ja haukkui muita soittotaidottomiksi kommunisteiksi. Hyvänä päivänä hän soitti sielukkaasti kuin vanha bluesmies. Bändikaveri Kari Purssila kertoi Turku Rock Cityn haastattelussa, että kun Mansfield soitti ilman paineita ja hurmioitui, ”mies alkoi itsessään soida.”
Tommien omalaatuisuuden syitä voi vain arvailla. Lapsuuden aivokalvontulehdus oli jättänyt kroonisen päänsäryn, johon oli syötävä särkylääkkeitä jatkuvasti. Hänen käytöksensä tuo mieleen myös autismin kirjon oireyhtymät.
epäonni syntyä
Pekka Nurmeksi,
mutta Tommie Mansfield hän halusi olla.”
Mutta ne olivat lähinnä Pekka Nurmen ongelmia. Tommie Mansfield oli juuri sellainen kuin pitikin.
Kuusikymmentäluvun alussa Tommie soitti manageri Helge Siimeksen kesäkiertueella ja jammaili rautalankayhtyeiden kanssa päästäkseen testaamaan niiden amerikkalaisia sähkökitaroita. Sitten hän hurahti countryyn ja alkoi käyttää keikoilla stetsonia.Kesällä 1969 Mansfield kitaroi Informationissa, joka soitti mielenosoituskeikan rockmusiikin saamiseksi Turun musiikkijuhlien ohjelmistoon. Protesti puri: Kari Purssila, Olli Pellikka ja kumppanit saivat järjestää Ruisrockin jo seuraavana kesänä. Tommie soitti siellä, eikä häntä tahdottu saada lähtemään lavalta.
Tommie soitti Information-kavereidensa kanssa Uudenmaankatu 15 -yhtyeessä ja perusti sen jälkeen Jussi Raittisen kanssa Tommie Mansfield Groupin. Yhtyeen ideana oli palauttaa arvoonsa alkuperäinen rock’n’roll. Bändin ja Mansfieldin ainoa albumi ilmestyi vuonna 1972. Svart Records julkaisi vinyylin tänä vuonna uudelleen.
1970-luvulla Mansfield kyllästyi rockiin ja keskittyi countryyn. Hän kävi viimeisen kerran studiossa Tuomari Nurmion ja Esa Pulliaisen kanssa, mutta tulosta ei syntynyt. Tommie ei päässyt fiilikseen. Hän moitti kollegojaan työläismuusikoiksi ja kaipaili ääneen kalapullia, jäätelöä ja Tennesseen preerioita.Pekka Nurmi menehtyi sairauskohtaukseen 80-luvun alussa kotonaan Turussa. Hänen kuolemastaan tulee kesällä kuluneeksi 35 vuotta.Tommie Mansfield ei kuole koskaan.
ts.kulttuuri@ts.fi
Kirjoittaja on musiikkitoimittaja
