Kirja-arvostelut

Danielin kirja

Ljudmila Ulitskaja
Ljudmila Ulitskaja

KIRJAT

Ljudmila Ulitskaja:
Daniel Stein.

Suom. Arja Pikkupeura. Siltala. 537 s.

anhassa testamentissa profeetta Daniel pelastaa ihmeellisten tulkitsijan kykyjensä avulla itsensä ja toverinsa teloitukselta. Ljudmila Ulitskajan romaanissa puolanjuutalainen nuorukainen Daniel Stein auttaa tulkkaamalla satoja juutalaisia ja puolalaisia natseilta pakoon. Myöhemmin hän perustaa Israeliin alkuperäistä kristillistä yhteyttä etsivän seurakunnan. Daniel Steinin sukunimi (’kivi’) yhdistääkin päähenkilön myös alkuseurakunnan paimeneen Pietariin (’kallio’).

Tämä raamatullinen pohjateksti on vain yksi juonne johtavan venäläisen nykyprosaistin kunnianhimoisessa ja ajankohtaisessa romaanissa, jonka Arja Pikkupeura on kääntänyt loistavalle suomen kielelle.

Daniel Stein on konkreettisella tavalla moniääninen teos. Se koostuu erilaisista 1950-luvulta 2000-luvun alkuun kurottavista tekstifragmenteista: henkilöiden välisestä kirjeenvaihdosta, päiväkirjamerkinnöistä, äänitetyistä keskusteluista, tutkintaraporteista. Romaanin kunkin osan päättää Ulitskajan kirjoittamaksi merkitty kirje, jossa kommentoidaan kirjan etenemisprosessia mutta myös otetaan kantaa uskon kysymyksiin.

Polyfonisen rakenteen ja pitkän aikaperspektiivin avulla rakentuu romaanin teema, suvaitsevaisuuden merkitys uskosta, kansallisuudesta ja kulttuurista riippumatta. Samalla romaani on vahva kannanotto uskonnollisia ja kansallisia ääriliikkeitä vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Suvaitsevaisuus kiteytyy juutalaisessa Danielissa, joka kääntyy katoliseksi, ryhtyy papiksi ja käyttää koko elämänsä kaikille tulijoille avoimen juutalaiskristillisen uskonyhteisön rakentamiseen. Päähenkilöllä on historiallinen esikuva, Oswald Daniel Rufeisen, jonka tapaaminen vuonna 1992 sai Ulitskajan innostumaan historiaa ja fiktiota sekoittavan suurromaanin kirjoittamisesta.

Veli Danielin kulttuurisesti ja uskonnollisesti pluralistisessa seurakunnassa kärsineet ja vainotut löytävät kodin ja yhteisen kielen – myös konkreettisesti, sillä hepreasta tulee vähitellen monikielisen yhteisön lingua franca. Kielillä onkin Ulitskajan romaanissa tärkeä merkitys. Kielellisesti suvereeni Daniel pelastaa tulkkina ihmishenkiä ja tutustuttaa matkaoppaana tuhannet turistit Israelin monikulttuuriseen historiaan.

Kulttuurienvälisyys, moniäänisyys ja mikrohistoriallinen kuvaus ovat Ulitskajan tuotannon kulmakiviä. Daniel Stein poikkeaa kirjailijan aiemmasta proosasta kokeellisemmalla rakenteellaan ja uskon kysymyksiin tarttuvalla tematiikallaan, joka heijastaa 2000-luvun Venäjälläkin yleistä uudenlaisen hengellisyyden etsintää. Daniel on harhaoppinut niin juutalaisesta kuin kristillisestäkin näkökulmasta, mutta Ulitskaja esittää uskon vapaana instituutioista ja painottaa uskon kokemusten yksilöllisyyttä.

Viimeistään Daniel Stein osoittaa Ulitskajan riippumattoman kirjailijanluonteen. Ulitskaja ei kirjoita Venäjästä vaan eurooppalaisesta ihmisestä, jonka sydän voisi hyvinkin löytyä juuri sotien runtelemasta kulttuurien leikkauspisteestä Puolasta.

Tintti Klapuri