Kulttuuri

Kuvitetut ajatukset, sanoitetut tunteet

Tyttären (Sirpa Järvenpää, vas.) ja äidin (Anneliina Koskinen) välissä jääkaappi on kuin kuilu.
Tyttären (Sirpa Järvenpää, vas.) ja äidin (Anneliina Koskinen) välissä jääkaappi on kuin kuilu.

Teatteri

Tehdas Teatteri:
Jumala jääkaapissa.

Käsikirjoitus ja ohjaus Seija-Leena

Salo, musiikki ja äänisuunnittelu

Aino Laine, lavastus Johanna

Latvala, valot Jarkko Forsman,

puvut Sirpa Järvenpää ja

työryhmä, projisoinnit Jarkko

Forsman ja Johanna Latvala.

Kantaesitys 8.4.

Sonja ahmii ja oksentaa. Jutta ei halua syödä enää mitään. Sairaalassa he jakavat huoneen lisäksi myös kokemuksensa.

Seija-Leena Salon käsikirjoittama ja ohjaama Jumala jääkaapissa on visuaalinen musikaali syömishäiriöistä ja minäkuvasta.

Esitys on toteutettu yhteistyössä Syömishäiriöliiton alueyhdistyksen eli Lounais-Suomen – SYLI ry:n kanssa. Se näkyy sävyinä, joiden läpi aihetta tarkastellaan. Jumala jääkaapissa ei osoita sormella, mutta ei myöskään kaunistele tai kauhistele.

Tunteita avataan symboliikan kautta. Suusta auki keritty mittanauha kietoutuu tiukasti vyötärölle ja peittojen alle on helppo piilottaa salaisuudet. Sonjan kotona äidin ja tyttären välissä sohvalla istuu jääkaappi, jossa asuu purkkiin vangittu jumala. Näytöslavalla thinspiraatio pukeutuu mustaan huumoriin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esitys ei kuitenkaan jää pelkiksi metaforiksi, sillä tekstissä puhutaan myös suoraan. Sonja ja Jutta kysyvät ja vastaavat, haluavat tulla nähdyiksi ja hyväksytyiksi. Haluavat, että joku tietäisi ja ymmärtäisi, miltä heistä ihan oikeasti tuntuu.

Hetkiin tarttuva ja polveileva teksti koskettaa, mutta myös hengästyttää. Tuntuu kuin esitys haluaisi sanoa enemmän kuin aika ja tila sallivat. Kun erilaiset rakenteet ja esittämisen muodot seuraavat toisiaan, kohtauksista tulee irrallisia paloja, jotka eivät tunnu kuuluvan samaan peliin. Yhdessä niistä muodostuu kuitenkin selkeä ja kaunis kuva.

Sanavalinnoissa tyylivaihtelut sytyttävät tekstin eloon, mutta tekevät rakenteesta rikkonaisen. Välillä kuullaan suoraa ja terävää draamaa, sitten haurasta lyriikkaa. Musiikin kohdalla tyylien monimaailmallisuus kuitenkin toimii. Aino Laineen sävellykset liikkuvat genrejen välillä kansanmusiikista punkiin ja klassiseen. Kappaleet on sijoitettu juuri oikeisiin kohtiin. Sen, mitä roolihahmot eivät sano ääneen, he laulavat.

Visuaalisessa teatterissa ilmeet ja liikkeet korostuvat. Sirpa Järvenpää, Helena Markku ja Anneliina Koskinen näyttelevät harvinaisella herkkyydellä. Rooleissa ollaan pikkuvarpaita myöten tunteella, mutta harkitusti ajatellen. Todellisuus suodattuu teatterin läpi, ja etenkin Koskisen tulkinta kaikki asiat itseensä kääntävänä äitinä on viiltävä.

Laineen äänimaisema, Johanna Latvalan lavastus, Järvenpään puvustus ja Jarkko Forsmanin valot rakentavat esitykselle toimivan maailman, jossa itsensä voi sulkea purkkiin, mutta halutessaan myös vapauttaa.

Katsomo kietoutuu lavan ympärille ja altistaa yleisön toistensa katseille. Tarkastelemme itseämme aivan liian usein vieraiden silmien kautta, vaikka tärkeintä olisi nähdä itse itsensä.

Siitä näkökulmasta Jumala jääkaapissa antaa ajateltavaa ihan jokaiselle.

Frida Maria Pessi


3 poimintaa

Sävyjä, elementtejä ja kerroksia

1 Visuaalista teatteria ja musiikkia yhdistelevä Jumala jääkaapissa koostuu toisiinsa lomittuvista elementeistä. Vaikka kerroksia on paljon, kokonaisuus pysyy yllättävän yhtenäisenä.

2 Syömiseen liittyvät asiat ovat usein henkilökohtaisia, eikä syömishäiriöistä ole helppo puhua. Yhteistyössä Syömishäiriöliiton alueyhdistyksen kanssa esitykseen on löydetty rehellinen sävy, joka ei tunnu syyttelevältä tai holhoavalta.

3 Näyttelijät ovat yhtä aikaa läsnä ja syvällä roolihahmonsa sisimmässä. Ääneen sanotaan vain olennaisin. Loput voi lukea ilmeistä ja eleistä.