Kirjat
Helena Sinervo:
Armonranta.
WSOY. 403 s.
Aikaisemmin lähinnä etevänä runoilijana tunnettu Helena Sinervo julkaisi esikoisromaaninsa Runoilijan talossa vuonna 2004 ja korjasi heti Finlandia-palkinnon. Teos oli fiktiivinen syväsukellus kirjailija Eeva-Liisa Mannerin sielunmaisemaan, ja Sinervon kolmas aikuisten romaani Armonranta näyttäisi nyt jatkavan tätä elämäkerrallisten fiktioiden sarjaa.
Tällä kertaa kohteena on kirjailija nimeltä Helena Sinervo, joka toimii myös teoksen keskeisenä kertojana. Niinpä moni lukija varmaankin olettaa, että romaani on niin sanottu autofiktio, jossa kirjailija kertoo omasta elämästään fiktiolla höystäen. Jälkisanoissaan tekijä kuitenkin torjuu tällaiset oletukset, joten teosta ei kannata lukea dokumenttina hänen henkilöhistoriastaan. Romaanin Helena Sinervo on siis täysin kuvitteellinen hahmo.
Tykistönkadun päiväperho (2009), Sinervon edellinen aikuisromaani, tutki kipeää äiti–tytär-suhdetta. Armonrannan tematiikka kiertyy puolestaan isyyteen ja isän merkitykseen lastensa elämässä.Teoksen alussa helsinkiläinen kirjailija Helena Sinervo saa tiedon, että Ralf-isä tekee kuolemaa tamperelaisessa sairaalassa. Hän suuntaakin saman tien Tampereelle kumppaninaan puolisonsa Heta, ja näiden kahden naisen matka toimii romaanin kehyskertomuksena.
Sinervon omaperäiset kerronnalliset ratkaisut saavat kuitenkin aikaan sen, että lopulta Armonranta kasvaa tutkielmaksi suomalaisista – ja osin muistakin eurooppalaisista – asenteista ja mentaliteeteista sadan viime vuoden ajalta. Teoksen monien kertojanäänien kautta liikutaan näet paitsi useissa näkökulmissa myös eri aikatasoissa.
Matka Tampereelle ajoittuu vuoteen 2006, mutta naiset kuuntelevat myös Helenan isän 2001–2002 äänittämiä c-kasetteja, joissa tämä muistelee menneisyyttään, sotaa ja omaa isättömyyttään. Helenan isoisän muistikirjan kautta puolestaan palataan jopa ensimmäisen maailmansodan pyörteisiin. Lisäksi kerrontaan lomittuu vielä aivan nykypäivään sijoittuvia jaksoja, joissa Helena kertoo lapsuudestaan alakouluikäiselle tyttärelleen berliiniläisessä monikulttuurisessa metrossa.Sirpaleiselta kuulostava kerrontatekniikka toimii teoksessa yllättävän luontevasti ja uskottavasti. Tosin Raffe-isän pitkät monologit saattavat tuottaa suurelle osalle lukijoista tuskanhikeä, ne kun on puhuttu ja kirjoitettu Rauman murteella. Helenan isoisän päiväkirjan laveat sotamuistelot sen sijaan tuntuvat romaanissa hieman irrallisilta, joskin toki alleviivaavat sodan merkitystä monen sukupolven miesten – ja isien – kokemuksessa.
Monien kertojiensa kautta Sinervo pohtii hillitysti ja tasapuolisesti elämän ja kuoleman suuria peruskysymyksiä, vanhempien ja lasten suhdetta ennen ja nyt sekä isyysteemaan liittyen myös naisparien lasten isättömyyttä. Teos ei saarnaa vaan kerrontaa leimaa ymmärtämys ihmisten erilaisuutta kohtaan. Ymmärtämys ja armo.
Veijo Hietala
1 Armonranta on Finlandia-palkitun Helena Sinervon kolmas aikuisten romaani.
2 Romaanissa sovelletaan omaperäisiä kerronnallisia ratkaisuja ja kartoitetaan arvoja ja asenteita sadan viime vuoden ajalta.
3 Moniääninen kerronta pohtii erityisesti isyyden merkitystä ennen ja nyt.
