ELOKUVAT
Onnenonkija.
Ohjaaja Ville Jankeri.
Kinopalatsi 1, 2 & 6. K7,
1 h 27 min.
Some- ja blogikulttuuriin elimellisesti kiinnittyvässä Onnenonkijassa on kieltämättä ajankohtaisuutta, jolla elokuvaa myös mainostetaan. Mutta tämä on vain pintaa. Romanttisen komedian kommellukset epäsuhtaisen parin yhteen saattamisessa etenevät kaavamaisesti. Lisäksi elokuva osoittautuu hengeltään hämmentävän vanhanaikaiseksi valistuselokuvaksi.
Päähenkilö Marja (Minka Kuustonen) bloggaa innokkaasti glamoröösistä elämästään: muotivaatteita piisaa päivän asuiksi ja vip-kutsuja satelee proseccoa siemailemaan. Totuus on kuitenkin toinen. Lähemmäs kolmekymppinen nainen on pahoissa veloissa ja bunkkaa Raisiossa lapsuudenkodissaan. Konkarinäyttelijät Pirkko Hämäläinen ja Taneli Mäkelä muotibloggaajan vanhempina menevät hukkaan epäkiitollisissa rooleissaan.
Olavi (Olavi Uusivirta) on paperitehtailijasuvun perillinen, joka on tehnyt pesäeron perheensä bisneksiin. Tavan tallaajaksi tekeytynyt mies työskentelee huonekalumyyjänä, joka ei tietenkään sytytä Marjaa. Kun sattumoisin selviää, että kyseessä onkin kartanonherra, neito alkaa piirittää Olavia. Varakas ja nimekäs poikakaveri kun toisi nostetta blogille ja ratkaisun rahavaikeuksiin.
Päähenkilöiden valheellinen naamioitumisleikki on tuttua vanhoista kotimaisista, joissa aatelisherra heittäytyy kulkuriksi, insinööri työmieheksi ja johtaja tukkijätkäksi. Onhan näitä nähty. Keskushenkilöiden nimetkin, Marja ja Olavi, ovat kuin entisaikain suomifilmistä. Ehkä tämä on tietoinen silmänisku elokuvantekijöiltä, joiden tarina toteutuksineen muistuttaa studiokauden valistuselokuvia.Valistusfilmeissä saatettiin yhtä hyvin opettaa säästäväisyyttä kuin kertoa viinan kiroista tai sukupuolitaudeista. Näitä erityisesti sodan jälkimainingeissa tehtyjä probleemielokuvia nimitettiin kansanomaisesti myös kuppaelokuviksi. 2010-luvun kotimainen ”kuppaelokuva” käy tahattoman huvittavaksi päälleliimattuine velkaneuvontoineen.
Päivi Valotie
