OOPPERA
Taikahuilu.
Ensi-ilta Kansallisoopperassa per-
jantaina 26.2.2016. Musiikki Wolf-
gang Amadeus Mozart, libretto
Emanuel Schikaneder. Musiikin
johto Michael Güttler. Ohjaus
Suzanne Andrade ja Barrie Kosky,
animaatiot Paul Barritt, lavastus
ja puvut Esther Bialas. Rooleissa
mm. Kristel Pärtna, Tuomas Kata-
jala, Tuuli Takala, Jyrki Korhonen
ja Jussi Merikanto.
Parhaat uutiset ensin. Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilun puuduttaviin puheosuuksiin on löydetty parannuskeino. Helsingin Kansallisoopperassa ne on lakaistu pois ja korvattu animaatioilla. Laulaja-näyttelijät ilmeilevät videoprojisoitujen tekstien keskellä ja luovat hykerryttävän mykkäfilmitunnelman. Taustalla soi Mozartin pianomusiikkia. Efekti on mainio.
Tästä näkökulmasta Berliinin Komische Operista lainattu Barrie Koskyn ja 1927-ryhmän eli Suzanne Andraden ja Paul Barrittin ohjaus on loistava oivallus. Jotainhan Taikahuilulle yleensä on tehtävä, sillä musiikiltaan ihana ooppera on tapahtumiltaan kamala sillisalaatti. Tällä kertaa lavasteet loistavat poissaolollaan ja antavat tilaa mielikuvituksellisille, siekailematta eri aikakausia yhdisteleville animaatioille.
Ensi-ihastuksen jälkeen intoni kuitenkin laimeni. Piirretyn kuvan kanssa on vaikeaa näytellä, ja sen myös aisti perjantain ensi-illassa. Useimpien aarioiden aikana laulajat olivat sidottuja paikalleen, ja visuaalinen huomio siirtyi piirroskuviin. Jussi Merikannon roolia linnustaja Papagenona tämä söi erityisesti. Hienolla ja tasapainoisella äänellä laulanut baritoni olisi voinut esitellä näyttelijänkykyjäänkin, jos olisi saanut liikkumatilaa. Iänikuinen höyhenpuku oli onneksi heitetty romukoppaan ja korvattu mykkäelokuvien kulkurihahmolla.Laulajista pisimmän korren taisi vetää Tuomas Katajala. Hänen nuorekasta intoa hehkuva tenorinsa on juuri sellainen, jota prinssi Tamino mielessäni ilmentää. Virolaissopraano Kristel Pärtna oli musikaalinen Pamina, jonka äänelle ripaus lisää lämpöä ei olisi ollut enkelimäisen rakastetun roolissa pahitteeksi. Tuuli Takala on huippukorkeassa Yön kuningattaren roolissa (tällä kertaa mielikuvituksellisen hämähäkkivartalon saaneena) jo konkari ja taituri, joka ansaitsi aplodimyrskynsä. Erityisen ilon aiheen tarjosivat helsinkiläisen poikakuorokulttuurin tasosta todistaneet vesselit Miska Lundberg, Mikko Elias ja Werner Telivuo.
Muut roolisuoritukset olivat tasaisen laadukkaita: Jyrki Korhosen basso soi Sarastrona paikoin muhkeasti, mutta ei ihan kaikkivaltaisen ylipapin suureellisuudella. Ilkka Hämäläisen niljakas Monostatos olisi tarvinnut vähän notkeutta artikulaatioonsa.
Kaiken kaikkiaan artikulaatio oli oopperan ongelma, sillä teos laulettiin Kansallisoopperan käytännöstä poiketen suomeksi. Yleensä juuri Taikahuilun kohdalla tämä poikkeus tehdään, edellä mainitsemastani dialogipulmasta johtuen. Mutta nyt kun kankeiden keskustelujen ongelma oli ohitettu, olisi voitu käyttää Mozartin musiikkiin paremmin istuvaa saksankieltä.Kaiken kaikkiaan Kansallisoopperan Taikahuilu on yhtä piristävä aiheensa tuuletus kuin Turun äskettäinen scifi-versiokin. Michael Güttlerin johtaman orkesterin laadukas ja energinen Mozart-soitto ja Kansallisoopperan kuoron komea esiintyminen takaavat produktiolle arvoisensa toteutuksen. Animaation käyttöä oopperaohjauksen keinovarana on nyt avattu hieman lisää.
Lauri Mäntysaari
