Ari Väntänen: Kari, lintu ja kala
Vuosia sitten Tampereella ajoin melkein Kari Peitsamon päälle. Ehdin jarruttaa, ja siinä hän seisoi polkupyörineen ja huiveineen, parin metrin päässä puskurista. Kari ei kironnut. Hän soi minulle hurmaavan hymyn, joka sanoi, että vahinkohan se olisi ollut mutta tarkempi saisi olla.
Peitsamo iski minulle silmää ja jatkoi uraansa. Katsoin hänen peräänsä helpottuneena. Olisi ollut kauheata ajaa ihmisen yli. Tuossa tapauksessa maailma olisi vieläpä voinut menettää Kari Peitsamon.
Peitsamon tunnetuin biisi on Kauppaopiston naiset (1977), mutta sen pyhän yksinkertainen perusrock esittelee vain yhden puolen hänestä. Kari on näyttäytynyt levyillään ja niiden ulkopuolella monessa muussakin hahmossa: myyttisenä rootsmiehenä, viittauksia viljelevänä folkkarina, avantgardistisena taidemuusikkona, kovana kommunistina ja kumouksellisena teologina, jonka ajatuksissa on uuden uskonpuhdistuksen ainekset.Totuutta ei tiedä ihmistä tuntematta, mutta elämäntyönsä perusteella Peitsamo on kävelevä ristiriita, joka pakenee määrittelyjä. Hän on vakava ironikko, masentunut romantikko, karismaattinen erakko, älykäs rokkari, selväjärkinen friikki, ainutlaatuinen kliseekimppu ja viihdyttävä taiteilija.
Hän on lintu, kala ja monta muuta olentoa, ja se tekee hänestä kiinnostavan. Monikasvoisesta miehestä ei ole tullut koko kansan tylsimystä.
Toimittaja Ari Lahdenmäen ja valokuvaaja Juha Metson kirja Rokkari ja saarnamies (Like 2015) hahmottelee Peitsamon henkilökuvaan älykkään mutta ehdottomuudessaan hankalan miehen, jonka ajattelu on outoa mutta selkeää, joka ei sulata vatulointia ja jonka lavasäteilyllä voisi sulattaa napa-alueita.
Haastattelin Peitsamoa Turun Sanomiin noin vuosi sitten enkä unohda sitä koskaan. Hän kertoi, että Yhdysvallat kuuhun saakka vienyt avaruusohjelma saattoi olla lavastusta, ”pelkkä tulkinta amerikkalaisen unelman ja todellisuuden leikkauspisteestä” ja että teologinen tutkimus on antanut hänelle ”avaimet siihen, kuinka Raamattu voidaan tuoda 2000-luvun ihmisen ulottuville”.Eniten Peitsamo paljasti itsestään todetessaan asettuvansa ”tarkoituksellisen poleemiseen positioon”.
Provosoinnin ohella hän tahtoo oppia: ”Kohtaan kaiken menemällä sisään paradigmaan. Vain siellä voi todella ymmärtää, mistä asioissa on kysymys.”
Tuo selittää osan siitä, miksi Peitsamo on kaikkea mitä on. Hän haluaa ymmärtää kiinnostavat asiat läpikotaisin, oli kyse sitten kristusmyytistä tai rock’n’rolliin ladatuista merkityksistä.
Vain pelottomin kulttuurin syväsukeltaja pystyy kirjoittamaan kappaleet Rock Show, Mekaaninen susi, Kommunisti oon ja Joh 9:25.
Siksi onkin väärin, että Peitsamoa luetaan usein kuin ennätyskirjaa. Muistetaan, että Pölypilleri-albumin äänittäminen kesti vähemmän aikaa kuin sen kuunteleminen ja että Peitsamo on julkaissut melkein seitsemänkymmentä albumia ja levyttänyt enemmän kappaleita kuin yksikään toinen suomalainen artisti.Tuotteliaisuus tekee näkymättömäksi. Peitsamon julkaisut kulkevat useimpien ohi kuin liukuhihnalla. Se ei silti tarkoita, että hän tekisi elämäntyötään lyödäkseen ennätyksiä.
Joitain kuukausia sitten Peitsamo kertoi lopettaneensa biisien teon kokonaan. Fanien ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä Peitsamo sanoi niin ensimmäisen kerran jo 70-luvulla. Myöhemmin tässä kuussa ilmestyy Peitsamon 67. albumi Maan alla. Levyllä on 118 proosarunoon sävellettyä kokeellista kappaletta.ts.kulttuuri@ts.fi
Kirjoittaja on musiikkitoimittaja