Kulttuuri

Uninäytelmä absurdein sävyin

Upseeri (Jani Lastuniemi, edessä) saa odottaa odottamasta päästyään rakastettuaan Victoriaa.
Upseeri (Jani Lastuniemi, edessä) saa odottaa odottamasta päästyään rakastettuaan Victoriaa.

Teatteri

Teaterboulage: Ett drömspel

Teksti August Strindberg,

sovitus ja ohjaus Henrik

Grönroos, lavastus ja valot

Vespa Laine, puvut Jaakko

Mäkinen, koreografia

Solveig Ekholm. Ensi-ilta

Paraisten PUNT:ssa 22.10.

August Strindbergin (1849–1912) Uninäytelmä (Ett drömspel) ilmestyi 1902 ja kantaesityksensä se sai 1907 Tukholmassa. Unen logiikkaa seuraileva teos kertoo Indran tyttärestä, joka saapuu maan päälle tutustumaan ihmisten elämään. Hän kohtaa maallisessa maailmassa muun muassa upseerin, asianajajan, runoilijan ja karanteenimestarin.

Kaikkea voi tapahtua, kaikki on mahdollista ja todennäköistä. Aikaa ja paikkaa ei ole, henkilöt jakaantuvat, kahdentuvat, katoavat ja ilmestyvät. Näin kuvailee kirjailija esipuheessa. Näytelmä edustaakin surrealismia ennen surrealismin syntyä ja paneutuu ihmisenä olemisen syviin kerroksiin.

Henrik Grönroos on sovittanut Paraisille version, jossa surrealismi saa absurdeja sävyjä. Indran tyttären (Alexandra Granberg) myötätuntoinen, toistuva repliikki ”sääli ihmisiä” on ytimessä, mutta esitys osoittaa samalla, miten mielettömältä ja koomiseltakin monet asiat saattavat näyttää maapallon ulkopuolelta tulleen silmissä – usein myös maan pinnalta katsottuna.

Esityksessä korostuu ihmiselon keskeneräisyyden ja väkinäisyyden vaikutelma. Lavastus tuo mieleen vanhat seuranäyttämöt maalattuine kulisseineen, ja myös näyttelijäntyössä on realismista erottautuvaa, tarkoituksellista harrastelijamaisuutta. Monipuolisimmin ja syvällisimmin valittuun tyylilajiin pääsevät Jani Lastuniemi rakastuneena upseerina sekä Linus Lassus tanskaa puhuvana karanteenimestarina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paraislaisten Ett drömspel on sopivan mittaiseksi (75 minuuttia) sovitettu teatterillinen leikki, jonka kautta välittyy hyvin, ettei ihmisen sisin olemus ole muuttunut pätkääkään Strindbergin ajoista.

Irmeli Haapanen