Turun Bukowski
Tapani Kinnunen: Julkinen eläin. Robustos. 140 s.
Noustiin kellareista -romaanin Topias Kettunen kasvaa Tapani Kinnusen uudessa romaanissa Julkinen eläin punkkarista runoilijaksi, mutta asenne on entisensä. Anteeksi pyytelemättä kohti elämää, kohti unelmia.
Julkinen eläin kertoo muutosta Turkuun, uran alusta runoilijana ja elämän asettumisesta uomiinsa oman Raakelin rinnalla.
Kyse on avainromaanista, joka kiinnostanee varsinkin Turun runoliikkeen lähellä olevia tahoja. Kinnunen ei ole nähnyt juurikaan vaivaa henkilöllisyyksien piilottelun suhteen. Useimmat löytävät romaanista itsensä nimeltä mainittuna.
Tapahtumilla lienee myös todellisuuspohjaa, koska osasta olen kuullut juttuja vuosien varrella aiemminkin. Lisäksi Kinnunen kirjaa romaaniinsa yleisesti tiedossa olevia historiallisia tapahtumia, kuten runoilija Ilkka Koposen kuoleman ja kaupunginteatterin vuosituhannen vaihteen näytelmän Kahvinkeitin 2000, joka syntyi Jan-Erik Anderssonin, Simo Alitalon ja Markku Inton yhteistyönä.
Kinnusen alter ego Topias on monella tavoin luojansa kaltainen. Kirjoittaminen on se juttu, mutta ilman keikkoja asia jäisi puolitiehen. Topias vetää sukkahousut päähänsä ja antaa palaa.
Runokiertueilla sattuu ja tapahtuu. ”Här kommer Pippi Långstrump”, hän naurattaa Tukholman Suomi-instituutin yleisöä sukkahousut päässään.
Romaanin päättävä kolmas osa vie lukijan takaisin aikaan, jolloin Topias saa valkolakin. Juodaan viinaa, kuunnellaan rockia ja isketään naisia.
Noustiin kellareista loppui siihen, kun Topias sai turpaan, Julkinen eläin päättyy rakasteluun. Jotain on muuttunut paremmaksi.
Kinnunen rakentaa sanataidettaan Charles Bukowskin ja beatsukupolven luomalle perustalle. Kinnusen proosa on kuin hänen runonsa, tiivistä ja turhia koukeroita karttavaa. Välillä tuntuu, että enemmänkin voisi sanoa.
Julkisessa eläimessä runoilijan taival päättyy vuosituhannen vaihteeseen, joten romaanisarja täydentynee aikanaan vähintään trilogiaksi.
Tapani Kinnunen mukana Varsinais-Suomen Runokimarassa Auditorio 2:ssa tänään klo 16.10–16.50.