Inga Röning: Hippiäinen. Tammi. 410 s.
Mistä saisi perusasteen koulutuksen äidiksi ja isäksi?
Inga Röningin Hippiäinen lähtee pohtimaan tätä suorituskeskeiselle nykyajalle tyypillistä dilemmaa eräänlaisella chick litin ja perinteisen äitiysvuodatuksen sekoituksella. Kun jokin asia ei ole itsestäänselvyys, siitä tehdään helposti monimutkaista, ja tästä kuviosta Röning onnistuu saamaan irti railakasta piikkihuumoria.
Kreeta Nyman on lähemmäs nelikymppinen insinööri, joka saa omaksi ja miehensä Mikon yllätykseksi kuulla olevansa raskaana. Yksityisyyden menetyksessä on nielemistä molemmilla. Moottoripyöräilevän aikuisen naisen ronskit jutut eivät ihan hetkessä pehmene, vaikka vauvauutinen otetaan vastaan voimattomuudella ja pelonsekaisella mielihyvällä: miten tässä oudossa kääpiöihmisten maailmassa voi selvitä?
Röning hallitsee tyylilajinsa ja kirjoittaa hyvin. Kreetasta muodostuu perhe- ja vauvaongelmineen mielenkiintoisen ristiriitainen persoona, erinomainen päähenkilö, jonka rekkamiesolemuksen taakse kätkeytyy oman lapsuutensa ja erityisesti kadotetun äitisuhteensa kanssa kipuileva pikkutyttö. Matka äidinrooliin tuntuu olevan suunnaton, vaikka käytännössä puhe on muutamasta kuukaudesta.
Hippiäinen on hauska ja lepää liioittelussaankin realistisella pohjalla. Jos totta puhutaan, kovin moni ei tule suunnitelleeksi juuri niitä elämän mullistavimpia juttuja. Suomeen mahtuu aika monta Nymanin Kreetaa, ja sekin naurattaa.
Tosin kepeällä elämäntyylillä on kääntöpuolensa, joka saa Röningiltä niin ikään kovaa kritiikkiä. Hippiäinen arvostelee ärhäkkäästi kaikkia lapsiin kohdistuvaa pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Varsinaisen ryöpytyksen niskaansa saavat yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamat palvelut Kelasta neuvolaan, puhumattakaan lastensuojeluilmoitusten aiheuttamista toimenpiteistä.
Hyvyydestään ja hauskuudestaan huolimatta yli neljäsataa sivua raskausajan tuntemuksia alkaa jossakin vaiheessa puuduttaa. Hippiäisessä olisi ollut tiivistämisen varaa, varsinkin kun jokainen tiedostettu raskausviikko on saanut oman lukunsa. Raskaana olevista tämä voi silti tuntua terapeuttiselta käsittelytavalta, mutta tuskin muista.
Teoksen huippukohdassa yhdistyvät kauniisti syntymä ja kuolema. Siksi on sääli, että tunnelma vähän lässähtää, kun se sanotaan ääneen. Kaikkea ei tarvitse aina selittää.
