Muusikko Ismo Alankoa ketuttaa. Uuden levyn ensiesittelykeikka lähestyy ja piano on sökönä.
Mutta onneksi on kaikkea muuta rientoa, joka pitää Alangon ajatukset poissa pienestä vastoinkäymisestä: On ääni-improvisaatiota Kimmo Pohjosen kanssa, Pekingin oopperan kertojaäänenä toimimista ja tietysti uuden levyn treenaamista bändin kanssa.
Alanko kuvailee lokakuussa ilmestyvää Ismo Kullervo Alankoa hänen tähän asti henkilökohtaisimmaksi levykseen.
– Elämässäni tapahtui hirveän paljon niiden parin vuoden aikana, kun uuden levyn kappaleet syntyivät, sanoo Alanko.
– Nämä ovat hyvin spontaanisti, aidoista tilanteista syntyneitä biisejä. Vähän niin kuin tarpeesta: Liikkeellä ollessa on tullut mieleen joku asia, jonka ehdottomasti haluaa kirjata ylös muistikirjaan tai laulaa puhelimeen.
Vastakohtana spontaanille musiikin luomiselle on työhuoneella työstäminen, jota Alanko ei väheksy työtapana. Hän vaihtelee mielellään musiikinteon metodeja, ettei hän urautuisi.
Alanko pyrkii uudella levyllään määrittelemään kauneuden.
– Se ei aina välttämättä vastaa perinteistä käsitystä kauniista musiikista. Minä haluan siihen kauneuteen särmää ja säröä. Se on voimakasta ja intohimoista.
Levyltä puuttuvat perinteiset rockbiisit sekä hilpeät rallit. Myös huuto ja melske ovat vaimentuneet kuulumattomiin – mutta vain hetkeksi.
– Kyllä niitä vielä tulee! Tämä ei ole mikään lopullinen seestyminen tai rauhoittuminen, Alanko sanoo nauraen.
Mikä on rakkain biisi uudelta levyltä? Seuraa pitkä hiljaisuus, kun Alanko vajoaa mietteisiinsä.
– Kun ajattelen näitä biisejä, minulla tulee mieleen pelkästään kuvia eletystä elämästä. Tilanteita ja hetkiä, jotka ovat hirveän henkilökohtaisia tavalla, josta minä en halua kertoa julkisuudessa, sanoo Alanko, joka on pitänyt yksityiselämänsä poissa lehtien otsikoista.
– Nämä ovat niin todellisen elämän keskeltä tempaistuja biisejä, mutta ne eivät kerro suoraan niistä tapahtumista, vaan tunteista, mitä ne tapahtumat herättävät. Minä haluan jakaa ne tunteet, koska ne ovat yllättävän samankaltaisia kaikilla ihmisillä.
Alanko antaa esimerkin parin vuoden takaiselta Intian-matkaltaan. Kochin kaupungin rähjäisellä pienellä kadulla hän astui sisään paikallisen naisen valokuvanäyttelyyn. Kuvista välittyi naisen elämä. Vaikka maisemat ja asiat olivat täysin erilaisia kuin suomalaisen muusikon, Alanko pystyi samaistumaan niihin täysin, sillä tunteet olivat samat.
– Minulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että kuvien avulla nainen haluaa kertoa oman tarinansa ja välittää omat tunteensa. Tämä on hänen tapansa laulaa.
Tästä kokemuksesta syntyi uusimmalla levyllä oleva kappale Omat laulut, jossa jokainen ihminen laulaa omaa lauluaan.
– Sen voi ymmärtää monella tavalla: Joko kauniina, positiivisena ajatuksena tai sitten niin, että kaikkia kiinnostaa lähinnä vain omat asiat.
Laulaminen on Alangolle elintärkeää, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Vähän niin kuin jooga toisille.
– Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi laulaa, tai ainakin huutaa säännöllisin väliajoin. Siinä on jotain tervehdyttävää, kun koko kroppa soi.
Ismo Kullervo Alangon myötä alkaa myös kiertue, jossa Alangon tulkintoja kauneudesta kuullaan konserttisaleissa. Kevättalvella on luvassa klubikiertue. Uusi levy esitellään ensimmäistä kertaa tänä iltana Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa - joko uuden tai huolletun pianon säestämänä.
Vuosikymmenien keikkailu on koulinut Alangosta karismaattisen muusikon ja esiintyjän. Nykyään hän haluaa jokaisen keikan olevan erityinen hetki. Alanko kertoo pitäneensä keikkailun määrän hillityissä rajoissa 1980-luvun hullujen vuosien jälkeen, jolloin Hassisen Kone ja Sielun Veljet veivät miestä ympäri maata.
Alanko kuvailee lavalla oloa koko musiikinteon huipentumaksi. Kaikki alkaa siitä, kun elämän jalostamat tunteet ja ajatukset muotoutuvat biiseiksi.
– Lopulta esittää niitä kappaleita ympärillään bändi sekä yleisö, joka on keskittynyt siihen hetkeen ja puhaltaa samaan suuntaan energiaa. Itse siinä keskellä resonoi musiikkia laulun muodossa. Se on koko prosessin kristallisoitumispiste, jos juhlallisesti aletaan analysoimaan sitä, Alanko pohtii.
– Toisaalta voi vain sanoa, että se on helvetin kivaa.
TS–ANNIKA MARTIKAINEN
