Kulttuuri

Suomalaisen musiikin viennin kasvu jatkuu

Samu Haberin johtama Sunrise Avenue on menestynyt erityisesti Euroopan saksankielisellä alueella. TS/Jonny Holmén
Samu Haberin johtama Sunrise Avenue on menestynyt erityisesti Euroopan saksankielisellä alueella. TS/Jonny Holmén

Suomalaisen musiikkiviennin arvo kasvoi viime vuonna 2,4 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 arvo oli yhteensä 42,8 miljoonaa euroa ja edeltävänä vuonna 2013 musiikkivienti toi Suomeen 40,4 miljoonaa euroa. Kasvua tapahtui siis kuusi prosenttia.

Erityisesti kasvua on tullut elävän musiikin kentältä. Viennin arvo onkin tässä kategoriassa kaksinkertaistunut kuluvan vuosikymmenen aikana. Viime vuonna elävän musiikin viennissä oli kasvua 10 prosenttia. Kuitenkin jokaisessa tutkitussa osa-alueessa näkyy nousua vuosien 2013 ja 2014 välillä.

– Meillä on ollut suuria onnistumisia, ja sen lisäksi maailmalla kiertävien suomalaisten musiikinviejien kenttä on laajentunut. Emme ole enää yksittäisten menestysten varassa, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen kertoo.

Tänään julkaistun Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2013–2014 -tutkimuksen tiedot keräsi Music Finland ja raportin laati Digital Media Finland. Viennin osa-alueiden jaottelu tehtiin musiikkiliiketoiminnan käytäntöjen perusteella. Alueita oli yhteensä viisi: elävä musiikki, äänitteet, tekijänoikeudet, muut vientitulot sekä muut tavarat ja palvelut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikkiviennin kehitystrendejä ovat tällä hetkellä erityisesti uudet ansaintamallit ja teosvienti.

– Musiikkia kannattaa tarkastella digitalisoituvassa maailmassa entistä enemmän taloudellisten ekosysteemien näkökulmasta. Eri tavoin musiikkiin liittyvät sovellukset ja verkkopalvelut ovat tärkeässä roolissa haettaessa musiikkiviennille kasvua. Niissä on paljon potentiaalia, ja toimiessaan yhdessä perinteisten ydinalueiden kanssa ne voivat nostaa koko musiikkiviennin uudelle tasolle, Digital Media Finlandin Jari Muikku toteaa.

Digitaalisten palvelujen liikevaihdon ennustetaan kymmenkertaistuvan jo vuoden 2015 aikana. Jos ennusteet toteutuvat, palvelut voivat tuoda merkittävää kasvua musiikin vientituloihin.

Äänitetuottojen kasvua odotetaan jatkossa puolestaan erityisesti suoratoisto- eli streaming-palveluista. Teosviennin kasvunäkymät ovat myös positiiviset: kansainvälisesti toimivien suomalaisten kustantajien, laulunkirjoittajien ja tuottajien määrä kasvaa jatkuvasti ja verkostot laajenevat, mikä luo edellytyksiä viennin kasvulle tulevina vuosina.

TS