Tony Laine voitti Runo-Kaarinan

Turun Sanomat

Tony Laineen runokokoelma Mäyräkoirakulkuetta odotellessa voitti Runo-Kaarinan. Valtakunnalliseen esikoisrunoilijoiden kilpailuun osallistunut Laine on vuonna 1971 syntynyt kangasalainen, koulunkäyntiavustajan töitä tehnyt kynäniekka. Hän on kirjoittanut runoja 1990-luvun alusta lähtien ja oli mukana vuoden 1995 Reviiri-antologiassa. Nyt Runo-Kaarinan palkintona julkaistavassa kokoelmassa on uusia runoja.

– Kokoelman teemoja ovat henkilöpalvonta ja täydellisyydentavoittelu, Laine kuvailee.

Tänä vuonna Runo-Kaarina kilpailuun osallistui 144 kokoelmaa. Julkaistavan kokoelman valitsi Kaarinan kaupungin nimeämä toimikunta, johon kuuluivat muun muassa kirjailijat Harri Raitis, Kari Levola ja Jenni Haukio.

Runo-Kaarina järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.